RoPS taipui runsasmaalisessa ottelussa VPS:lle

thumb 170418aRovaniemen Palloseuran kausi 2017 on alkanut runsasmaalisesti. Kahden ottelun jälkeen tehtyjen maalien sarake näyttää neljää, mutta vastaavasti päästettyjen kymmentä. Eilisessä kauden ensimmäisessä kotiottelussa RoPS joutui taipumaan avausjakson johdon jälkeen VPS:lle 2-4 (2-1).

Ottelun maalitehtailun aloitti VPS. RoPS ei häkeltynyt Jesper Engström avausosumasta. Ainoastaan viisi minuuttia myöhemmin pallo pelattiin tehokkaan prässin päätteeksi Robert Taylorin kautta VPS:n puolustuslinjan taakse Saku Ylätuvalle. Ylätupa nosti kliinisesti yli vastaan tulleen VPS-vahti Marko Meeritsin.

Kotijoukkueen 2-1 johto-osuma oli jälleen puhdas maalintekijän suoritus. Lassi Järvenpään keskitys kimposi VPS-puolustajasta rangaistusalueen sisällä Saku Ylätuvalle. Ylätupa siirsi yhdellä kosketuksella oikealle ja laukoi kolmesta metristä pallon VPS-maalin kattoon.

RoPS:n kannalta ottelu jätti jonkin verran jossiteltavaa. Aivan avausjakson loppuminuuteilla Robert Taylorin puolesta kentästä lähtenyt nosto yllätti VPS-vahti Engströmin. Oli milleistä kiinni, ettei pallo olisi kimmonnut ylärimasta maalipotkun sijaan VPS-maaliin.

Myös VPS:n 2-2 -tasoitus jätti rovaniemeläisittäin pienehköjä kysymysmerkkejä. VPS:n Jesper Engström kaatui kamppailutilanteessa lähellä RoPS:n rangaistusalueen rajaa. Päätuomari Antti Munukka mietti tilannetta kymmenisen sekuntia ennen kuin osoitti pallon rangaistuspilkulle. Antonio Reguero oli hyvin mukana, mutta Joonas Vahteran veto oli tarkka ja tarpeeksi kova.

VPS:n karattua kulmapotkusta 2-3 johtoon joutui RoPS hakemaan tasoitusta pienellä riskillä. Syötön katko keskialueella tarjosi vieraille nopean ylivoimahyökkäyksen. Juha Hakola viimeisteli loppunumerot, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vain kaksi minuuttia.

Malinen: Seuraava projekti on oma pää puhtaana

RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen oli ottelun päätteeksi luonnollisen pettynyt.

- Lähdimme otteluun hyvin motivoituneina. Ensimmäinen jakso oli tuloksellisesti hyvä, vaikka siinäkin oli jo merkkejä siitä, ettei meidän prässipelaamisemme ole yhtenäistä, Malinen kertoi.

- Prässäämisessä on liian paljon ajattelua. Pelaamiseen pitää löytää oma luontainen tekeminen. Nyt etsitään toisia liikaa. Silloin kun omaa puolustuspelaamista ei tarvitse liikaa miettiä, niin yleensä hyökkäyksetkin lähtevät sujumaan.

Kahdessa ottelussa RoPS on päästänyt kymmenen maalia. Se tiedostetaan joukkueen johdossa erittäin hyvin.

- On selvää, että nuorille pelaajille tulee nyt aika paljon uusia asioita, mutta virheiden määrää pitää vähentää. Vaikka joukkueessa on taitoa ja tahtoa, meillä on vielä kova työmaa edessämme, Malinen myöntää.

- Tulee kommunikaatiovirheitä. Peliparien, kuten laitapelaajien ja laitapuolustajien, välinen yhteistyö ei ole selkeää. Tiettyjen pelipaikkojen kanssa on mietittävää, kuinka niistä saataisiin toimivin kokonaisuus.

Toisaalta kahdessa ottelussa RoPS on myös tehnyt neljä maalia, joka olisi hyvä keskiarvo kesää kohden mentäessä. Malinen ei kuitenkaan halunnut siitä hakea lohtua.

- Meidän projekti on, että oma pää on saatava pysymään puhtaana. Vaikka olemmekin hyökkäysvoittoinen joukkue, niin puolustuksesta se kaikki lähtee. Puolustuspelaaminen on saatava yhtenäisemmäksi ja sujuvammaksi, Malinen sanoo.

- On löydettävä pelipareja, jotka alkavat ajattelemaan asioista samalla tasolla. Kentällä pitää pystyä kommunikoimaan ja reagoimaan muuttuviin tilanteisiin nykyistä paremmin.

Vuorinen: Oli tärkeää päästä voittojen makuun

Vierailijajoukkue VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen saattoi käyskennellä pelin jälkeen kollegaansa vapautuneemmin.

- Kahden tappion jälkeen oli tärkeää päästä voittojen makuun. Tiesimme, että meillä tulee olemaan täällä kova alku ja sellainen se olikin. Avausjaksolla se näkyi myös tulostaululla, Vuorinen aloitti.

- Olen kutenkin ylpeä pelaajistani. Teimme sen, mitä tulimme tänne tekemään ja olemme harjoitelleet koko viikon. Vaikka olimme avausjaksolla tappiolla, niin siinäkin oli pitkiä jaksoja, jolloin pelasimme hyvin. Jatkettiin samaa myös toisella puoliajalla. Palkkio tuli siitä, että jaksoimme uskoa omaan tekemiseen.

Malisen tapaan myös Vuorinen näki vastustajan maalit enemmän oman pään virheinä.

- Meillä ei ollut puolustussuuntaan kaikki palaset kohdallaan. Avausmaalissa luovutimme pallon neljä kertaa pois. Sellaisen seurauksena vastustaja saa todennäköisesti neljä mahdollisuutta rakentaa maalipakkaa, Vuorinen kertasi.

- Toinenkin maali liittyi vähän siihen, ettemme jatkaneet avausmaalin jälkeen säilyttää omaa peliämme. RoPS tuli helposti vasenta laitaa pitkin, eikä meidän laitapuolustaminen ollut tasapainossa. Tilanne avautui sen takia.

Avausvoitto kahden tappion jälkeen lämmitti. Siitä huolimatta myöskään Vuorinen ei näe joukkueensa pelaamisen olevan valmista.

- Meidän talvi oli erilaisempi kuin viime vuonna. Meillä oli aiempaa pienempi rinki, jolla harjoittelimme eri pelijärjestelmiä, kolmen tai neljän alakertaa. Valitsimme näin, jotta olisimme kesällä valmiita tekemään tarpeen vaatiessa muutoksia, Vuorinen vihjaa.

- Siinä mielessä talvi ei ollut aivan täydellinen. Myös Suomen Cup oli on muuttunut, joka sekin vaikutti valmistautumiseen. Pääsääntöisesti olen silti tyytyväinen siihen, mitä olemme tehneet. En muista, että yhden talven aikana olisimme käyneet näin paljon pelillisiä asioita lävitse.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374

 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper