Tötterötukka tilkitsi RoPS-maalin

Klikkaa!Muutaman urhea uhmaa hyytäviä olosuhteita Koskikadun terasseilla, mutta Alex Nyomin on pakko työntää käsiään syvemmälle taskuihin.

Kadulla hän pärjää vielä ilman hanskoja, mutta päätyössään ei pärjäisi - Rovaniemen Palloseuran maalin suulla.

Siellä hänet on lyhyessä ajassa opittu tuntemaan paitsi näyttävistä torjunnoistaan, myös tuuheasta tukastaan.

Nyt rastatukka roikkuu rentona, mutta otteluissa se sojottaa maamerkkinä päälaella, toistakymmentä senttiä korkeana.

- Peleissä haluan pitää sen sidottuna, jotta pystyn keskittymään sataprosenttisesti. Rastat tippuvat helposti kasvojen eteen ja ovat tiellä, kun hikoilen, Nyom kertoo.

- Aikaisemmin ne olivat vielä paljon pidemmät, mutta leikkasin ne lyhyemmäksi kun isäni kuoli.

Alexin hyvässä nosteessa ollut ura katkesi puoleksitoista vuodeksi, kun isä sairastui. Perhe tarvitsi poikaa jalkapallokenttiä enemmän, ja Alex palasi Algerian pääsarjasta kotiin Kameruniin.

Alex oli 21-vuotias, kun isä kuoli.

Liian hyvä hyökkääjä

Alex on pelannut jalkapalloa aina. Niin kuin kaikki Kamerunissa, jossa lapset oppivat pelaamaan samaan tahtiin kuin oppivat kävelemään.

- Jos joku ei pelaa jalkapalloa, hänessä täytyy olla jotain vialla, Nyom nauraa.

Yhdeksän lapsisen perheen kuopus oli jalkapallossa jopa liian hyvä. Alex rakasti palloa eikä peitellyt taitojaan.

Siksi hänestä tuli maalivahti.

Kerran 10-vuotias Alex harhautteli pihapelissä yhden vanhemmista pelaajista niin solmuun, että tämä ei pysynyt enää tolpillaan.

Kaatunut poika nousi sisuuntuneena ylös ja potkaisi Alexia. Niin että sattui.

Kukkoileva pikkupoika piti laittaa ojennukseen, koska tämä ei kunniottanut vanhempia poikia. Rangaistukseksi hänet laitettiin maalivahdiksi.

- Muistan sen vieläkin kuin eilisen. Olin niin vihainen. Ajattelin että jos minut sinne laitatte, niin näytän kaikille mistä minut on tehty.

Hetken päästä sama poika ampui jo tulisesti päin Alexin maalia.

- Tiesin että joudun vaikeuksiin jos torjun sen pallon. Koska olin hullu, päätin kuitenkin pysäyttää sen.

- Luulin että kuolen siihen paikkaan, mutta kaikki olivatkin ihmeissään torjunnastani. Siitä eteenpäin minut laitettiin aina maaliin.

Kuin nuori taiteilija

Sitä siirtoa Alexin ei ole tarvinnut katua.

Hänet on usein valittu sarjansa parhaaksi maalivahdiksi. Kolmesti Kamerunissa, kerran Yhdysvalloissa.

Nyt hän on pitänyt Rovaniemen Palloseuraa pystyssä neljässä pelaamassaan ottelussa, eikä ole päästänyt taakseen vielä maaliakaan.

- Olen nyt urallani samassa vaiheessa kuin nuori taiteilija, jonka on vihdoin aika tuoda teoksensa kaikkien nähtäville. Sellainen olo minulla on.

Nyomin rennosta olemuksesta ja helposti irtoavasta naurusta on vaikea olla pitämättä.

Jos hän pitää kehuista, ei hän ainakaan näytä sitä. Hän ennemmin vaikenee, kuin kehuu itseään. Ja mieluummin kuin itsestään hän puhuu joukkueesta.

Siirto Eurooppaan avasi Nyomille reitin, jonka hän toivoo vievän vielä pitkälle.

- Haluan näyttää kaikille mihin pystyn. Tiedän että pääsen vielä pitkälle, Euroopan huippusarjoihin asti, Nyom sanoo.

- Toivottavasti tämä on yhden suuren tarinan alku.

RoPSiin sattuman kautta

Alex Nyomin ja Rovaniemen Palloseuran teiden kohtaaminen oli täydellistä sattumaa.

Nyom oli heinäkuussa tulossa Eurooppaan vierailemaan ystäviensä ja sukulaistensa luona. Hänellä oli tarjolla testimahdollisuuksia Ruotsin pääsarjasta, Ranskan 3. divisioonasta ja Espanjasta.

Nyom otti yhteyttä myös ystäväänsä Etchu Tabeen kertoakseen tulostaan Eurooppaan.

Tabe tiesi kaverinsa kyvyt ja mainitsi asiasta RoPS-valmentaja John Allenille, joka yritti parhaillaan löytää joukkueeseen toista maalivahtia.

- Sano kaverillesi että ottaa jalkapallokengät mukaan tullessaan, Allen sanoi Tabelle.

Nyom saapui Rovaniemelle heinäkuun alussa, liittyi mukaan harjoituksiin ja vakuutti valmentajan. Jo ensimmäisten harjoitusten jälkeen Allen pyysi miestä jäämään loppukaudeksi.

- Päätin yrittää, koska kaikki ihmiset joukkueessa vaikuttivat todella mukavilta. Lopulta oli helppoa jäädä.

- Jäisin mielelläni tänne vielä ensi kaudellakin, jos kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

Jules Alex Nyom

Rovaniemen Palloseuran maalivahti
Syntyi 3. tammikuuta 1984 Mfoun kaupungissa Kamerunissa.
Pelasi Kamerunissa neljässä eri joukkueessa ja valittiin kolme kertaa toiseksi korkeimman tason parhaaksi maalivahdiksi.
Ollut mukana Kamerunin alle 17-vuotiaiden ja 20-vuotiaiden maajoukkueissa.
Siirtyi Algerian pääsarjan Setifiin 20-vuotiaana, mutta palasi muutaman kuukauden jälkeen kotiin isän sairastuttua.
Muutti Yhdysvaltoihin 2005 ja pelasi siellä kolme kautta Minnesota Twin Starsin joukkueessa. Valittiin kerran NPSL-sarjan parhaaksi maalivahdiksi.
Yhdeksän lapsen perheen kuopus. Kolme siskoa ja viisi veljeä. Vaimo Yhdysvalloissa.
Opiskeli Kamerunissa yliopistossa sosiologiaa.
Harrastaa tanssimista ja matkustamista.

Pekka Pernu
© 2010 Lapin Kansa

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374
  +358 163 198 37
 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper