RoPS:n pojille menestystä Oulu Boys Cupissa

thumb 170427aViime viikonloppuna Rovaniemen Palloseura osallistui kolmen joukkueen ja 31 pelaajan voimin jo perinteeksi muodostuneeseen Oulu Boys Cup -jalkapalloturnaukseen. RoPS:n menestys kovaan suosioon nousseessa junioriturnauksessa oli jälleen erinomaista.

Kuluva kevät koettelee urheilupiirejä tasaisesti läpi Suomen - näin myös Oulussa. Normaalisti Oulu Boys Cup on lähtölaukaus jalkapallon ulkoilmakauteen. Tänä vuonna otteluita oltiin jouduttu siirtämään kenttäolosuhteiden vuoksi sisätiloihin ja jopa lähikuntiin Haukiputaalle saakka.

Vaihtelevasti vettä, räntää, aurinkoa ja puuskittaista tuulta tarjonnut turnaus sujui kuitenkin järjestelyiltään hyvin. Viikonloppu osoitti, että aina on tarpeeksi hyvä sää pelata jalkapalloa. Joukkueita Ouluun oli saapunut Lempäälää ja Valkeakoskea myöden.

Odotettu yöturnaus on nuorille pelaajille luonnollisestikin yksi kevään kohokohdista. Lauantain pelien lomassa RoPS:n pelaajat ennättivät myös lepäilemään, käymään uimassa sekä tietenkin seuraamaan edustuksen kutkuttavaa vierasottelua Tampereen Ilvestä vastaan.

Itse otteluissa RoPS:n RoPS Pojat 04 sekä RoPS Pojat 07 toivat tuliaisinaan Napapiirille kilpasarjojen kultamitalit. RoPS Pojat 05 ylsivät kymmenen joukkueen sarjassaan hienosti viidenneksi. Lisäksi haastesarjassa RoPS Pojat 07 voittivat pronssia.

Omissa otteluissaan RoPS 04 ylsi finaaliin ja voitti rangaistuspotkuilla FC Ylivieskan 2-1. RoPS 07 voitti omassa loppuottelussaan oululaiset Tervarit myöskin rangaistuspotkuilla ja samoin lukemin 2-1. Haastesarjan Pojat 07 -ikäluokassa RoPS kellisti Oulun Luistinseuran jo selkeämmin numeroin 5-2. Pojat 05:n kilpasarjan sijoitusottelussa olikin jo pientä paikallisderbyn makua. RoPS 05 voitti FC Santa Clausin juniorit 3-1.

Oulu Boys Cupin jälkeen varsinainen pelikausi Rovaniemen Palloseuran pojilla sekä tytöillä käynnistyy toukokuussa piirisarjojen merkeissä.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Annika Olli

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374

 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper