“Tasaisemmin suorittava ja aktiivisempi RoPS” – päävalmentaja Jari Alamäen mietteitä menneestä ja tulevasta kaudesta

Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkue on juuri aloittamassa valmistautumista tulevaan kauteen. Niinpä onkin hyvä hetki kuulla päävalmentaja Jari Alamäen mietteita menneestä ja tulevasta kaudesta.

Mitkä ovat Jari sinun päällimmäiset ajatukset kuluneesta kaudesta?

Kyllä se oli ehdottomasti onnistunut kausi, kun ajattelee, että lähtökohdat ei ollut kovin kaksiset. Runkopelaajia oli paljon sairastuvalla, eli he eivät päässeet aloittamaan yhdessä kautta. Pelaava rinki oli alkukaudesta ohkainen. Olen tosi tyytyväinen poikien venymiseen kauden aikana.

Oliko jotain kohokohtia viime kaudelta, mitkä erityisesti jäi mieleen, mitä vielä muistelit?

No yksittäiset ottelut jäi mieleen. Varsinkin viimeinen Vaasa-peli. Trilleri, joka voitettiin 3-2 kotona ja varmisti, että päästiin siihen ylempään loppusarjaan. Myös vierasvoitoista Jazz 1-4 ja Vaasan IFK 0-3 jäi mieleen.

Tietenkin kohokohtia oli myös, kun tässä yläoppusarjassa sarjanousija Klubi04 kaatui 2-1. Monta hyvää hetkeä oli kaudessa, mutta nämä oli niitä ehkä hienoimpia hetkiä.

Mitkä oli tärkeimmät tekijät, mitkä sitten vaikutti siihen, että menestys oli noinkin hyvää?

Saimme ydinporukalla hyvän treenikauden aikaiseksi. Porukka oli pieni, mutta pojat treenasivat hyvin.

Ja sitten onnistunut pitkäaikaispotilaiden kuntoutuminen pelikuntoon oli toinen tekijä. Monesti käy niin, että pitkän loukkaantumisen jälkeen neljä viikkoa pelataan ja tulee joku uusi vamma tai vanha vamma uusiutuu. Tämmöisiä ei ollut meillä ollenkaan, koska ajoimme tarkasti pelaajat sisälle joukkueen mukaan.

Loukkaantumisista palanneet pelaajat myös hitsaantuivat hienosti yhteen jo pidempään harjoitelleeseen ryhmään. Se oli suurin syy, että peli lähti loppukaudesta kulkemaan aika hyvään suuntaan.

Missä asioissa joukkue pelillisesti onnistui parhaiten viime kaudella?

Kun pystyttiin kontrolloidusti peliä avaamaan, niin tiedettiin, että meillä on tulivoimaa hyökkäyspäässä. Oli tiedossa, että kun saadaan peruuspelaaminen parempaan kuntoon ja pallo kontrolloidusti hyökkäysalueelle, niin sitten rupeaa tapahtumaan.

Entäs toisinpäin, mitkä on isoimpia kehityskohteita ensi kaudelle?

Ehdottomasti koko joukkueen yhtenäinen puolustaminen. Alkukaudesta emme puolustaneet kovin hyvin. Se on on ihan luonnollista, kun pelaajia puuttuu ja puolustuslinja vaihtuu koko ajan. Ei ollut yhtenäisyyttä.

Myös pelaajien fyysinen kunto pitää saada paljon paremmalle tolalle. Siten pystymme ensi kaudella olemaan aktiivinen ja energinen, molempiin suuntiin pelaava joukkue, joka prässää ylempää. Tällä kaudella siihen ei oikein ollut mahdollisuuksia, kun piti koko ajan olla loukkaantumisesta palautuvien pelaajien kuormituksen kanssa tarkkana.

Muuttuiko joukkueen pelitapa tai taktiikka jotakin kauden aikana?

Tietynlaista hienosäätöä pelin eri vaiheisiin tuotiin, mutta perusperiaatteet pelaamisessa pysyivät samana.

Toki pientä hienosäätöä vastustajan mukaan tehtiin jokaiseen peliin. Vaikka aina sanotaan, että ei välitetä vastustajasta vaan oma pelaaminen on tärkeintä, niin kyllä me aina otamme vastustajan vahvuudet ja tyylin huomioon riisumatta omaa pelaamista liikaa.

Tulevaisuudessa, jos ja kun saadaan ehjä pre-season, niin pyritään viemään pelitapaa aktiivisempaan suuntaan. Se vaatii, että jokaisen kunto on sillä tasolla, missä se pitää joukkueessani aina olla.

Nyt eletään marraskuuta. Minkälainen suunnitelma teillä on tästä huhtikuulle, kun pelit alkaa?

18. marraskuuta alkaa systemaattinen tavoitteellinen harjoittelu kohti huhtikuuta. Joka ikinen viikko on nyt tärkeää, ja tällä hetkellä vaikuttaisi, että päästään ehjänä aloittamaan tämä tuleva kausi.

Ensin reenataan viikko, että saadaan koneet käyntiin. Sitten on laajat testit urheiluopistolla, jossa katsotaan millä tasolla tällä hetkellä mennään kestävyyden, voiman ja nopeuden suhteen.

Sen jälkeen analysoidaan tulokset ja sitten vaan jatketaan kaasun painamista. Tässä off-seasonilla ja pre-seasonilla nostetaan fyysiset ominaisuudet seuraavalle tasolla ja sitten vasta laitetaan pelaamista kuntoon.

Minkälaiset olosuhteet Rovaniemellä on talviharjoitteluun?

Olen kiitollinen, että meillä on halli. Pienuuskaan ei hirveästi vaikuta negatiivisesti meidän harjoitteluun. Ainoa pienen hallin ongelma on, että on vaikea saada tänne ketään tulemaan pelaamaan meitä vastaan. Mutta yleisesti ottaen on huikeat mahdollisuudet laadukkaaseen treenaamiseen, sekä jalkapallon että oheisharjottelun ostalta.

Käännetään katse ensi kauteen, mitä on tulevan kauden tärkeimmät tavoitteet?

Meillä on ensi viikolla pelaajapalaveri ja olen ilmaissut, että haluaisin kaikkien pelaajien jatkavan. Tavoitteisiin vaikuttaa, saammeko kaikki jatkamaan. Yksi nuoren joukkuueen huono puoli on, että kesällä taisi olla peräti neljä tai viisi lähdössä armeijaan. Se ei ole näin valmentajan näkökulmasta ihan optimaalinen tilanne.

Mutta kyllä kokonaisuutena pitäisi lähteä tavoittelemaan paikkaa yläloppusarjaan, mikäli joukkue pysyy kasassa ja saadaan vielä muutama vahvistus.

Minkälaisiin asioihin ensi kaudella tullaan panostamaan enemmän?

Pelitavallisia asioita jos purkaa ensin, niin pyrimme olemaan aktiivisempi joukkue. Se tarkoittaa että prässäämme ylhäältä. Se varmaankin on suurin muutos, koska tällä kaudella meillä ei ihan ollut siihen valmiuksia. Parhaat pelit pelattiin aktiivista keskialueen blockkia.

Haluan, että joukkue pystyy saamaan riistoja omalla hyökkäysalueella, jolloin voidaan kääntää hyökkäyksiä heti uudestaan vastustajan maalia kohti.

Toinen asia on välillä mallikkaasti toimivan pelin avaamisen saaminen vielä paremmaksi.

Kolmas asia on joukkueen tiiviys ja koko joukkueena puolustaminen. Vaikka prässäämme ylhäältä niin se pitää ehdottomasti saada paremmalle tolalle kuin tänä vuonna.

Muuttuuko harjoittelu tai otteluihin valmistautuminen jollain tavalla ensi kaudeksi?

Harjoittelu tulee varmasti muuttumaan monellakin tapaa. Nyt kun on ehjä pelaajisto, niin saamme pelitapaa kehittäviä harjoitteita ihan eri lailla tehtyä. Viime kaudella oli pahimmillaan 9–12 pelaajaa harjoituksissa niin siinä ei ihan hirveästi pysty vetämään taktisia harjoitteita.

Uskon, että nyt tilanne on toinen. Sen pitäisi näkyä siinä, että peli olisi jo alusta saakka paljon valmiimpaa kuin tänä vuonna.

Mitä odotat ensi kauden vastustajista? Mitkä ovat joukkueiden voimasuhteet?

Interin kakkosjoukkue ja Tampere United nousivat nousivat ja MP tippui. Uskoisin, että sarjasta tulee vielä tasaisempi ja kovempi. Tällä kaudella FC Vaajakoski ja VIFK jäivät heti alusta peräpäähän, vaikka VIFK paransikin kovasti pelaamistaan loppukautta kohti.

Matkustamista on reilusti luvassa myös ensi kaudella. Kuinka isossa roolissa on matkustamisesta palautuminen?

Aika monesti viime kaudella pystyimme pitkillä vierasmatkoille olemaan perillä ottelupaikkakunnalla tai lähellä sitä jo päivää aikaisemmin. Se auttaa hurjasti valmistautumisessa. Kun taas lähdemme – toivottavasti voitetun pelin jälkeen – kotimatkalle yötä vasten, niin palautuminen on luonnollisesti hitaampaa, kun tulee huonosti nukuttu yö. Se pitää ottaa harjoittelussa alkuviikosta huomioon. Matkustamisen rasitus hidastuttaa normaalia fyysisen rasituksen palautumista.

Ensi kaudella sinulla on uusi työpari, Vesa Tauriainen. Onko teillä alustava työjako jo selvä?

Kyllä meillä aika selkeä työjako on. Marko Vatanen teki tänä vuonna samantyylistä hommaa, ja teki sen erittäin hyvin. Hän oli edustusjoukkueen nuorten tehoryhmän yksilövalmentaja. Nuoret treenasivat vähän tavallista enemmän myös harjoituskauden aikaan.

Vesa tulee alustavasti vastaamaan samasta osa-alueesta, eli nuorten pelaajien yksilövalmennuksesta. Normaaliharjoituksissa hän toimii tietysti apuvalmentajana, eli kun jaamme jengin kahtia niin toinen ottaa puolustajat, toinen hyökkäät. Roolit vielä tarkentuvat, kun pidämme valmennustiimin kanssa palaverin.

Mitä opit henkilökohtaisesti tästä kaudesta?

Montakin juttua. Malisen Juha aikana valmensin Santa Clausia, eli farmijoukkuetta, mutta muutoin viimeiset 5–6 olen ollut talenttivalmentaja. Päävalmentajuus on tietenkin ihan erilaista.

Kokonaisuuden hallinnan oppimista tuli paljon. Minulla oli tosi hyvä valmennustiimi, joten pystyin hyvin jakamaan kuormaa ja vastuualueita. Saatiin aika hienosti homma toimimaan.

Tärkein oppi saattoi olla, että ei voi hajottaa itseään liian moneen paikkaan. Kun Vesse tulee mukaan, Arvi (maalivahtivalmentaja Ari Matinlassi) ja Vilma (fysio Vilma Poutiainen) jatkavat niin hommien delegointi on tärkeää. Siten pystyn itse keskittymään siihen pääasialliseen juttuun, eli pelilliseen prosessiin.

Onko nuorista nousemassa ensi kaudeksi hyviä pelimiehiä?

Neljä pelaajaa B-nuorista tulee niin sanotulle tryoutille. Katsotaan ja toivotaan. Pojat saavat mahdollisuuden tulla näyttämään valmiutensa pelata miesten pelejä ja osoittaa että heidän kanssaan kannattaa tehdä sopimus.

Viimeinen kysymys, mitä RoPSin kannattajien kannattaa ensi kaudesta odottaa?

Tänä vuonna nähtiin ihan hienosti ajoittain pelaava RoPS, mutta otteet ailahtelivat. Pelin taso heilahti paljon, eli välillä oli hienoja voittoja ja välillä tuntui että eihän nämä ole samat kaverit ollenkaan.

Uskon ja toivon, että RoPSin kannattajat tulee näkemään huomattavan paljon tasaisemmin suorittavan ja aktiivisemmin pelaavan RoPSin kuin tänä vuonna.

Mikäli onnistumme vetämään hyvät off- ja pre-seasonit ja saadaan pelaajisto pidettyä koossa, niin sitten on tulossa onnistunut juhlavuosi.

Kausikortit kaudelle 2025 myynnissä verkkokaupassa – Hyödynnä ennakkotarjoukset marraskuun loppuun mennessä: www.ropskauppa.fi