Kokkolasta tappio. Alamäki luottaa joukkueensa nostavan tasoa sarja-avaukseen.
Rovaniemen Palloseuran miesten edustus pelasi viikonloppuna kevään viimeisen harjoitusottelunsa Kokkolassa. KPV oli viime hetken maalilla vahvempi luvuin 2 – 1 (1 – 1).
RoPS aloitti maalitehtailun reilun puolen tunnin kohdalla. RoPS prässäsi korkealta, katkoi avauksen, ja oivaa kevätvirettä osoittava Benjamin Simsek laukoi alakulmaan.
Tappiosta huolimatta RoPS esitti muutoinkin mukiinmeneviä otteita läpi ottelun.
– Suurimmalta osin olen todella tyytyväinen meidän pallolliseen tekemiseemme, päävalmentaja Jari Alamäki kertoi ottelun jälkeen.
– Puolustaminen oli kokonaisuudessaan selkeästi parempaa kuin vain kolme viikkoa sitten.
RoPS oli läpi ottelun vahvasti mukana. Viime kaudella Ykkösessä toiseksi sijoittunut KPV tulee tänäkin vuonna olemaan sarjan kärkijoukkueita.
RoPS pelasi koko toisen jakson ylivoimalla ja loi paikkoja ottelun ratkaisemiseenkin. Silti kokkolalaisten Serge Atakayi tuikkasi voittomaalin vain nelisen minuuttia ennen peliajan loppua.
– Molemmat KPV:n maalit olivat samankaltaisia, Alamäki kertasi.
– Teimme alakerrassa virhearvioinnin, joka johti pallonmenetykseen ja siitä maaliin.
Oululaislähtöinen ja Vaajakosken kautta Napapiirille täksi kaudeksi saapunut Benjamin Simsek on noussut maaleillaan esille viime otteluissa, mutta Alamäki haluaa huomioida myös muita onnistujia.
– Kimi Isometsä onnistui Kokkolassa erinomaisesti uudella pelipaikalla oikeana pakkina. Myös topparikaksikko Lukas Ilola ja Veeti Katermaa alkaa toimimaan, RoPS:n päävalmentaja kehaisi.
– Ja tietenkin Finn Heiserholt tuo odotetun rauhallisuuden, rytmittää peliä ja tarjoaa muille enemmän aikaa.
KPV – RoPS oli molemmille joukkueille kevään viimeinen harjoitusottelu. RoPS:n kevään saldona oli useampi niukka maalin tappio, ja usein aivan viimeisen minuutin maaleilla.
Alamäellä on selkeä suunnitelma viimeiselle harjoitusviikolle.
– Nyt fokus siirtyy selkeästi enemmän hyökkäyspuolelle, viimeiselle hyökkäyskolmannekselle ja murtautumismalleihin, RoPS-luotsi suunnitteli.
– Tietenkään ei saa unohtaa perusharjoittelua ja niitä asioita, joita olemme talven aikana jumpanneet, mutta kauden alkaessa ei enää riitä, että peli on vain hyvää, vaan pelejä on alettava voittamaan.
RoPS:n miesten edustuksen kauden ensimmäinen kotiottelu on ensi lauantaina 12.4.2025 kello 17.00. Vastaan asettuu Pallokerho Keskiuusimaa. Naisten edustus aloittaa kautensa aikaisemmin päivällä kello 13.00. Vastassa on FC KTP. Kausikortteja molempien joukkueiden kotiotteluihin on edelleen myynnissä www.ropskauppa.fi
KPV – RoPS 2 – 1 (1 – 1)
36′ 0 – 1 Benjamin SIMSEK
42′ 1 – 1 Ricardo CARDOSO
87′ 2 – 1 Serge ATAKAYI
36 Topi VALTONEN
5 Lukas ILOLA
6 Finn HEISERHOLT
8 Tatu LAKELA
11 Tomas VARHI
16 Kimi ISOMETSÄ
17 Benjamin SIMSEK
20 Simo ROIHA
23 Elias IRVANKOSKI
25 Arttu LEPPÄNEN
28 Veeti KATERMAA
12 Mikko RANTALA
10 Adam MEKKI
14 Juuso POLVI
19 Valtteri VIIRI
21 Valtteri OLLI
22 Aapo SAVOLAINEN
68 Oskari HAANPÄÄ