Otteluennakko: Miesten Suomen Cup JBK – RoPS
RoPS:n miesten edustusjoukkue aloittaa taipaleensa Suomen Cupissa huomenna tiistaina. RoPS kohtaa Tellushallenissa pietarsaarelaisen JBK:n kello 18.30.
Kakkosessa pelaava JBK ei tule olemaan RoPS:lle helppo vastustaja.
RoPS ja JBK pelasivat vielä toissakaudella samassa Kakkosen lohkossa. Kauden päätteeksi RoPS juhli nousua Ykköseen, mutta JBK oli sarjan hännillä ja uhkana oli tippuminen Kolmoseen.
Suomalaisessa jalkapallossa tapahtui kuitenkin konkursseja, ja JBK sai pitää Kakkosen sarjapaikkansa.
Hyvä niin, sillä JBK pelasi vahvan kauden 2024. Viime syksynä se karsi noususta Ykköseen ja aiemmin keväällä tiputti RoPS:n Suomen Cupista.
Tuo ottelu pelattiin lähes päivälleen samaan aikaan kuin joukkueet kohtaavat huomenna.
– Tiukka ottelu on tulossa, RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki ennakoi.
– Viime vuonna hävisimme heille Suomen Cupissa rankkareilla. Meitä vähän vanhempi ja kokeneempi joukkue on kyseessä.
JBK:n kokoonpanosta löytyykin useampi Jaro-taustainen pelaaja. Jaron noustua täksi kaudeksi Veikkausliigaan, on yli jääneille pelaajille löytynyt peliaikaa naapuriseurasta.
RoPS:n kilpailullinen kausi käynnistyi viime viikonloppuna selvänumeroisella selkäsaunalla Pallokerho Keski-Uusimaata vastaan.
Joukkueella oli kaksi päivää aikaa pureskella tappion syitä ennen seuraavaa ottelua.
– Kävimme maanantaina videolta tarkkaan läpi, miksi ottelu meni miten meni ja miksi emme pysyneet lainkaan pelisuunnitelmassa, Alamäki kertoo.
– Mutta hyvässä hengessä kaikki palaute annettiin. Lopputuloksessa ei ollut seliteltävää, mutta huomenna on kasvojenpesun paikka.
RoPS:lla, kuten monella muullakin joukkueella, on Suomen Cupin myötä edessään nyt ruuhkainen viikko. Se tietää myös pelaajien kierrätystä.
RoPS:n kokoonpanosta ottelun tulevat jättämään väliin Simo Roiha sekä Tomas Varhi, joka sai edellisessä ottelussa iskun jalkapöytäänsä. B-pojista mukaan nostetaan Oliver Wimmer. Myös Arttu Leppänen on toipunut kuumeilustaan.
PKKU-ottelussa Kimi Isometsä ja Finn Heiserholt tippuivat loukkaantumisten myötä kokoonpanosta. Kummankaan pelaajan kohdalla alustava arvio ei ole kovin synkkä, mutta he tulevat huilaamaan muutaman ottelun.
Miesten Suomen Cup JBK – RoPS tiistaina 15.4.2025 kello 18.30. Paikkana Pietarsaaren Tellushallen.
Kuva: Vili Varjus