Otteluraportti: RoPS Miehet hakivat sarjakauden avausvoiton Mikkelistä

Lukas Ilola jälleen ratkaisijana.

Rovaniemen Palloseura haki arvokkaan vierasvoiton Mikkelin Palloilijoista. Ottelun ratkaisija oli jo toistamiseen viikon sisään toppari Lukas Ilola.

Vajaa viikko sitten tiistaina Lukas Ilola ratkaisi pilkuilta RoPS:n jatkopaikan Suomen Cupin ottelussa Pietarsaaren JBK:ta vastaan.

Eilen lauantaina Ilola runnoi toisen jakson alkuminuuteilla RoPS:n ja koko ottelun ainoan maalin Adam Mekkin kulmapotkusta.

Jalkapallo on Lukas Ilolassa vahva. Hän on jo kolmannen polven ropsilainen isä Jari ”Ippe” Ilolan ja isoisä Jarmo ”Jarkki” Ilolan jälkeen. Jarkin tapaan myös jalkapalloperheen nuorin on pelipaikaltaan keskuspuolustaja.

Vierasvoitto oli RoPS:lle erittäin tärkeä murheellisen avausottelun jälkeen. Voiton lisäksi myös oma maali pysyi puhtaana, jonka päävalmentaja Jari Alamäkikin nosti esille.

– Puolustaminen oli nyt laadukasta ja uhrautuvaa. Sarja-avaukseen verrattuna olimme jämäkämpiä, puolustaminen oli ehjempää ja rakenne oli parempi, Alamäki kehui.

– Kun kaksinkamppailuissa täytyi vääntää ja taistella, oli jokainen yksilö sielullaan mukana. Hyvän näköistä peliä.

RoPS hallitsi ottelua, mutta ei Mikkelin Palloilijatkaan hampaaton ollut. Isännät olivat järkyttää ropsilaisia avausjakson lopulla, mutta Ossi Torniaisen kuti kimpoili ylärimasta.

RoPS:n maalilla Tino Korhonen esiintyi varmasti läpi ottelun. Ja samoin teki myös MP:n veskari Samu Volotinen, RoPS:llekin tuttu maalivahti jo Veikkausliigan ajoilta.

Alamäki jäi kuitenkin kaipaamaan joukkueeltaan lisää tehoja.

– Meillä oli paljon viittä vaille paikkoja, mutta joko viimeinen syöttö oli huono tai keskitys annettiin liian pitkänä linjan taakse ja vastustaja pääsi katkomaan, RoPS-luotsi näki.

– Tarvitsemme vielä lisää laatua pallolliseen pelaamiseen. Siihen kuuluu myös pidemmät syöttöketjut sekä pallollisena puolustaminen. Hukkaamme nyt palloa liian nopeasti.

Tehoja olisi voitu nähdä vielä lisäajallakin, mutta Tino Korhonen pelasti Ville Laihon laukauksen kulmapotkuksi, ja Samu Volotinen katkaisi Adam Mekkin läpiajon.

Lopputulos 0 – 1 miellytti rovaniemeläispoppoota.

– Mukava tunnelma oli kopissa. Kotimatka taas lyheni varmasti puolella, Alamäki naurahti.

– Hetki nautitaan, mutta ajatus on käännetty jo tulevaan. Pelaajat saavat sunnuntain vapaaksi, mutta maanantaina olemme taas treenikentällä.

RoPS treenaa maanantaina Keskuskentällä n. klo 14.30 alkaen. Sarjassa RoPS kohtaa seuraavaksi Oulun Luistinseuran iltaottelussa Keskuskentällä, lauantaina 26.4.2025 kello 19.00.

MP – RoPS 0 – 1 (0 – 0)

53’ 0 – 1 Lukas ILOLA

RoPS Kokoonpano

1 Tino KORHONEN
5 Lukas ILOLA
7 Valtteri VATANEN
10 Adam MEKKI
14 Juuso POLVI
17 Benjamin SIMSEK
20 Simo ROIHA
22 Aapo SAVOLAINEN
25 Arttu LEPPÄNEN
27 Oliver WIMMER
28 Veeti KATERMAA

36 Topi VALTONEN
3 Joel NISKA
4 Topias DEMENTJEFF
19 Valtteri VIIRI
23 Elias IRVANKOSKI