Otteluennakko: Miesten Ykkösessä RoPS saa vieraakseen Oulun Luistinseuran

Kuva: Vili Varjus

Rovaniemen Palloseura kohtaa Miesten Ykkösessä Oulun Luistinseuran kotiottelussa huomenna lauantaina. Iltaottelu alkaa kello 19.00. Ottelun lähettää suorana Lapin Kansa.

RoPS ja OLS kohtasivat talvikaudella kolmesti Oulussa Garam Masala Areenalla, ja niistä kohtaamisista jokainen päättyi oululaisten tiukkaan maalin voittoon.

OLS on yksi alkaneen sarjan ennakkosuosikeista. AC Oulun farmijoukkue nauttii vahvasta veikkausliigaorganisaation tuesta.

Kuitenkin kahden pelatun kierroksen jälkeen OLS on sarjataulukossa pykälän verran RoPS:n alapuolella. Voittotili on Luistinseuralla vielä avaamatta, mutta joukkue on vaarallinen.

– OLS on edelleen hyvä pallollinen joukkue. Kova haaste tulee meillä olemaan lauantaina, RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki ennakoi.

– Mutta luottavainen olen omien suhteen. Kahdessa edellisessä ottelussa olemme parantaneet merkittävistä, erityisesti koko joukkueen puolustamista.

RoPS haki reilu viikko takaperin Suomen Cupin jatkopaikan Pietarsaaren JBK:sta. Rangaistuspotkuihin edenneen ottelun ratkaisuosuman iski lopulta kapteenin nauhaa kantanut Lukas Ilola.

Ilola ratkaisi myös RoPS:n sarjakauden avausvoiton viikko sitten Mikkelissä MP:ta vastaan Adam Mekkin kulmapotkusta.

Oulun Luistinseuran valmennusjohdossa on rovaniemeläisittäin mielenkiintoisia nimiä. OLS:n vastuuvalmentajana toimii toista kautta perätystä Mikko Mannila, jonka taustoissa vaikuttaa Olli-Pekka Piisilä. Molemmat RoPS:n entisiä valmentajia.

Oulun pelaajista Alamäki nostaa esiin kaksi nimeä.

– Kärkimies Onni Suutari on kovan luokan maalintekijä tähän sarjaan, RoPS-luotsi varoittaa.

– On myös mielenkiintoista nähdä, pelaako keskikentän Vili Saarikoski nyt meitä vastaan.

Saarikoski on entisiä RoPS-taustaisia pelaajia, kuten ovat täksi kaudeksi Ouluun siirtynyt Alex Tolra sekä pari kesää Rovaniemellä pelannut Sampo Ala-Iso.

RoPS:n kokoonpanossa Finn Heiserholtin ja Tomas Varhin paluut ovat lähellä, mutta eivät vielä varmoja lauantaiksi.

Omiltaan rovaniemeläisten päävalmentaja odottaa huomiselle tehokasta pallollista pelaamista.

– Meillä on tulivoimaa, ja jos saamme hyökättyä organisoidummin, joutuu kaveri olemaan varpaillaan, Alamäki ennakoi.

– Mutta tämäkin tehdään kurinalaisesti ja keskitytään koko joukkueen tekemiseen niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin.

Rovaniemen Palloseura vastaan Oulun Luistinseura lauantaina 26.4.2025 kello 19.00. Tähän otteluun on kaikilla opiskelijoilla vapaa pääsy! Ottelun lähettää suorana Lapin Kansa. Peli välitetään myös Kalevan tilaajille.

OLS edelliset sarjaottelut

12.4. KPV – OLS 2 – 2 (1 – 1)
20.4. OLS – JJK 2 – 2 (1 – 1)

RoPS edelliset sarjaottelut

12.4. RoPS – PKKU 0 – 5 (0 – 3)
19.4. MP – RoPS 0 – 1 (0 – 0)