Otteluennakko: RoPS Naiset matkaa HJK Akatemian vieraaksi

RoPS jälleen kovan haasteen edessä Kansallisessa Ykkösessä.

RoPS:n naisten kausi on käynnistynyt kahdella tappiolla ja myös kolmannessa pelissä joukkue saa tehdä kovasti töitä pistetilin aukaisemiseksi.

Päävalmentaja Juho Pernun mukaan harjoitusviikko on sujunut suunnitelmien mukaisesti vaikkakin vähän pienemmällä ryhmällä erilaisten pienten vaivojen ja sairastumisen vuoksi. Harjoitusviikon teemana on ollut joukkuepuolustaminen ja peruspelaaminen.

– HJK Akatemia tulee olemaan meille kova ja hyvä haaste. Kyseessä on viime kauden ykkösen mestari, jolla on joukkue muuttunut hieman parhaiden noustessa liigajoukkueen mukaan ja B-ikäisten SM-joukkueesta on noussut pelaajia mukaan. Heillä on HJK:n tyyliin lähes kaikilla pelaajilla kokemusta junnumaajoukkueesta, joten laatua varmasti löytyy, Pernu analysoi tulevaa vastustajaa.

RoPS:n valmennus on tutustunut helsinkiläisten pelitapaan mahdollisimman hyvin ennen ottelua.

– Suhteellisen suoraviivaisesti he pyrkivät etenemään ja erityisesti laitapelaajat ovat vaarallisia. Mielenkiinnolla odotetaan, tuleeko myös liigajoukkueesta pelaajia meitä vastaan.

RoPS:n kokoonpanoon ei ole tulossa isoja muutoksia, vaikka viimeinen tarkastus vaivojen ja sairastumisten osalta tehdään juuri ennen pitkälle vieraspelimatkalle lähtöä.

Päävalmentajalla on täysi luotto omien pelaajien kykyyn haastaa sarjan eliittiin kuuluva joukkue.

– Jokainen pelaaja tulee varmasti antamaan kaikkensa lauantaina.Meillä on vain voitettavaa ottelussa ja kaikki paineet ovat kotijoukkueella. Lähdetään parantamaan omaa joukkuepelaamista ja pelaamaan toivottavasti yhtenäinen 90 minuuttinen plus lisäaika. Varmasti joudutaan puolustamaan enemmän, mutta omat hetket tulevat varmasti ja niissä pitää löytyä laatua ratkaisuihin ja rohkeutta sekä malttia pallolliseen pelaamiseen, Pernu peräänkuuluttaa.

Joukkue matkaa nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella eteläiseen Suomeen ja toivoo RoPS Etelän ja muiden kannattajien saapuvan joukolla tuomaan pelaajille lisävoimaa otteluun.


Kansallinen Ykkönen
HJK Akatemia – RoPS
la 26.4.2025 klo 13:00

Bolt Arena TN, Helsinki

Kuva: Vili Varjus