Seuran tahtotila, missio ja arvot

Seuratoimintamme perustuksen muodostaa ropsilaisuus, jossa korostuvat arktisten olosuhteiden kouliman pohjoisen ihmisen sitkeys ja periksiantamattomuus.

RoPS:n tahtotila 2030 – Parasta pohojosesta

Meiän RoPS on jalakapallokenttien Pohojan Tähti, eelläkävijä ja Pohojois-Suomen johtava jalakapalloseura, eli kaikki mukkaansa ottava keskinäiseen luottamukseen perustuva tokka, joka yhistää menestyksellisesti toiminnassaan pohojoisen olosuhteisa vaajitun periksiantamattomuuen, Lapin tarjoamat nykyaikaiset mahollisuuet, maan parhaiten organisoiun ja johetun vastuullisen ja avoimen seuratoiminnan sekä huippujalakapalloilun ja korkeatasoisen junioritoiminnan.

RoPS:n missio – miksi olemme olemassa

Seuratoimintamme perustuksen muodostaa ropsilaisuus, jossa korostuvat arktisten olosuhteiden kouliman pohjoisen ihmisen sitkeys ja periksiantamattomuus.

Joukkuepelaamista jokaiselle

Olemme kaikki mukaamme ottava ja toisistamme huolehtiva jalkapalloyhteisö, joka tekee jalkapalloharrastuksen aloittamisen, lajiin kiintymisen ja harrastuksen jatkamisen kohti elämänmittaista harrastusta mahdollisimman helpoksi kaiken taustaisille lapsille ja nuorille. Tavoittelemme kilpaurheilullista menestymistä ja mahdollistamme jokaiselle pelaajallemme laadukkaan jalkapalloharrastuksen ja kehityksen omalle huipputasolleen.

Hyvinvointia harrastelijasta huippu-urheilijaan

Kannustamme ja osallistamme ropsilaisia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tasapuoliseen kohteluun. Takaamme jokaiselle turvallisen toimintaympäristön ja kannamme yhteiskuntavastuumme tukemalla lasten ja nuorten kasvattamista liikunnalliseen ja terveelliseen elämäntapaan sekä vahvistamalla jokaisen kuulumista yhteiskuntaan.

Yhteistyötä yhteisten etujen vuoksi

Olemme monipuolisesti verkostoitunut seura, joka reilun kilpaurheilun ohella tekee aktiivisesti yhteistyötä kaupungin, oppilaitosten ja muiden seurojen kanssa sekä yhteisten että omien tavoitteidemme saavuttamiseksi. Kumppanuus-/yhteistyöverkostomme mahdollistaa kaikkia osapuolia hyödyttävän yhteistyön kumppaneiden omista lähtökohdista sekä tarjoaa kumppaneille mahdollisuuden toimeenpanna omia yhteiskuntavastuitaan tukemalla seuratoiminnan kautta suomalaisten liikunnallisuuden ja hyvinvoinnin parantamista.

Elämyksiä ja Lapin taikaa

Olemme osa pohjoisen vetovoimaa ja yhteinen ylpeyden aihe. Herätämme tunteita tarjoamalla sinisellä sydämellä laadukkaita RoPS-elämyksiä vauvasta muoriin ja vaariin sekä luomalla kaikille mahdollisuuksia elämänmittaisten muistojen ja unohtumattomien kohtaamisten syntymiselle. Edustusjoukkueemme ovat seuramme lippulaivoja, joiden ottelutapahtumat saavat ihmiset liikkeelle ja koskettavat ihmisiä lähellä ja kaukaa.

RoPS:n arvot

Rovaniemen Palloseuran toimintaa ohjaavat koko yhteisön yhteiset arvot, jotka päivitettiin keskeisenä osana strategiatyötä. Koko yhteisöä kuunnellen.

YHTEISÖLLISYYS

Ropsilaisuus on yhdessä olemista ja tekemistä. Kohtelemme toisiamme arvostavasti ja otamme toisemme huomioon. Sitoudumme yhteisiin tavoitteisiin ja luotamme toisiimme. Yhteisönä olemme mukana edistämässä lappilaista elinvoimaa. Olemme yhteenliittävä voima, joka ottaa uusia ropsilaisia avosylin vastaan. Kerran ropsilainen on aina ropsilainen.

AVOIMUUS

RoPS kuuntelee ja osallistaa yhteisöään. Annamme kaikille mahdollisuuden vaikuttaa yhteisiin asioihin ja arvostamme monimuotoisuutta. Toimintamme on läpinäkyvää ja avoin viestintämme luotettavaa ja uskottavaa. Ropsilaisuus on rehellisyyttä yhteisten haasteiden edessä.

VASTUULLISUUS

RoPS on vastuunsa tiedostava suunnannäyttäjä. Takaamme turvallisen ja tasa-arvoisen toimintaympäristön kaikille. Otamme sosiaalisen ja ympäristövastuumme vakavasti. Ropsilaisuus on vastuuta yhteisön yhteisistä varoista ja sen toiminnan jatkuvuuden turvaamisesta. Ropsilaisuus on puhdasta ja reilua peliä.

KILPAILULLISUUS

Ropsilaisuus on tavoitteellisuutta ja voitontahtoa. Panostamme laadukkaaseen valmennukseen ja hyviin harjoitteluolosuhteisiin. Luomme edellytykset sekä yksilö- että joukkuemenestykselle. Ropsilaisuus on arktista sitkeyttä ja periksiantamattomuutta.