Otteluennakko: ONS Oulusta RoPS:n vieraaksi Kansallisen Ykkösen arki-illan otteluun

RoPS:n naiset pelaavat pienen Juhannushuilin jälkeen kaksi ottelua viiden päivän sisään. Kuva: Vili Varjus (2024).

RoPS:n naisilla Juhannustauon jälkeen edessä kahden kotipelin viikko.

RoPS:n naisten edustusjoukkue lähtee seuran 75-vuotisjuhlaviikkoon hyvällä vireellä. Vielä ennen lauantain Yöttömän Yön -tapahtumaa edessä on tärkeä ottelu tiistai-iltana, kun vieraaksi saapuu lähestulkoon paikallisvastustajaksi luettava ONS. Oululaisten kanssa pelattiin talvella hyviä harjoitusotteluita ja myös sarjan ensimmäisessä kohtaamisessa RoPS pelasi hyvän ensimmäisen puoliajan lopulta tappioon päättyneessä pelissä.

RoPSilla on alla hyvä vieraspeli Kotkasta, jossa se haastoi sarjaa johtavan KTP:n erinomaisesti ja venyi lopulta tasapeliin. Päävalmentaja Juho Pernun mukaan onnistuminen näkyy joukkueessa.

– Onnistuneen vieraspelin seurauksena ilmapiiri totta kai vapautui ja näkyi harjoituksissa ennen Juhannuksen tuomaa pientä taukoa, joka myös tuli tarpeeseen. Pelaajat ovat suorittaneet omatoimisen harjoituksen viikonlopun aikana ja maanantaina valmistaudutaan tiistain otteluun.

RoPSille jokainen piste on arvokas taistelussa sarjapaikan säilyttämisestä. Myös ONS:lla on kaikissa peleissä isot panokset, sillä se kamppailee tasaväkisesti useamman muun joukkueen kanssa paikasta neljän parhaan joukossa, jotka etenevät Kansallisen Liigan Karsintasarjaan.

– ONS on pelannut hyvää kautta tähän mennessä ja puolustanut hyvin monessa ottelussa. Heiltä löytyy myös riittävästi taitoa pitää palloa itsellään vastustajaa enemmän. Fyysisen pelaamisen lisääntyminen on hyvin selkeää verrattuna heidän aikaisempaan pelaamiseen, Pernu arvioi seuraavaa vastustajaa.

Omiltaan RoPS-valmentaja odottaa saman peli-ilmeen säilyttämistä kuin edellisessä ottelussa.

– Kotkassa pystyimme menemään selkeästi eteenpäin sovituissa asioissa ja erityisesti mentaalipuolella. Toivon, että tämä jatkuu myös tiistaina. Meidän pitää vastata ONS:n fyysisyyteen ja pystyä paineistamaan heitä oikeissa hetkissä.

– Kaiken kaikkian on hieno viikko tulossa kahden kotiottelun myötä ja toivottavasti kannattajat löytävät molempiin otteluihin. Joukkueena pyrimme jälleen parantamaan ja toivottavasti nyt tulisi se onnistuminen, jolla pisteet jäävät meille, Pernu päättää.

RoPS Naisten seuraavat ottelut Kansallisessa Ykkösessä:

RoPS – ONS
ti 24.6.2025 klo 19:00
Rovaniemen Keskuskenttä

RoPS – HJK Akatemia
la 28.6.2025 kl 17:30
Rovaniemen Keskuskenttä