Otteluraportti: RoPS:n naisille kauden avausvoitto
RoPS pelasi kotikentällään ehjän pelin ja nappasi kolme pistettä oululaisen ONS:n kustannuksella.
Rovaniemen Palloseuran naisten edustusjoukkue pääsi viimein raskaan ja kärsivällisyyttä kysyneen kevään jälkeen tuulettamaan avausvoittoaan Kansallisessa Ykkösessä. RoPS voitti sarjan keskikastissa olevan ONS:n lukemin 2-1.
Kotijoukkue aloitti alusta asti vahvasti ja peli-ilme oli rohkea. Peli pysyi mukavasti hyökkäyspäässä ja muun muassa kulmatilanteita tuli useita. Kulmapotkun seurauksena syntyi myös ottelun avausmaali, kun Metti Näsmanin antaman kulman jälkeen pallon tuikkasi maaliin Veera Harjula kun ottelua oli pelattu 24 minuuttia.
Avausjaksolla kotijoukkueen peliä avitti päävalmentaja Juho Pernun mukaan myös myötätuuli.
– Valmius ja halu voittaa oli avain lopputulokseen. Olen todella tyytyväinen siihen, kuinka tulimme otteluun sisään ja pelasimme ensimmäisen jakson. Puolustimme tiiviisti, paineistimme hyvin eteenpäin ja pallollisessa vaiheessa oli paljon hyvää.
Tauolle mentiin RoPS:n 1-0 johdossa, mutta toinen jakso ei ehtinyt vanhentua montaa minuuttia, kun ONS:n Ilona Kilpeläinen ohjasi pallon kotijoukkueen verkkoon ja tasoitti ottelun.
– Toinen jakso muodostui meille tuulen ja ONS:n kovan paineen myötä hankalammaksi. Isossa kuvassa huolellisuus pallollisessa tekemisessä puuttui ja se mahdollisti vastustajan paineen. Hetkittäin kuitenkin onnistuimme myös toisella jaksolla pelaamaan huolellisemmin, jonka seurauksena päästiin etenemään ja siitä seurauksena tärkeä vapaapotku ja voittomaali.
Kolme pistettä taanneen 2-1 maalin puski vaihdosta kentälle tullut Krsitiina Saijets kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Niia Salmisen vapaapotkun jälkitilanteesta.
ONS painosti vielä lopussa hyvin useamman minuutin lisäajalla, mutta kotijoukkueen puolustus ja viimeisenä lukkona vaihdosta maalille tullut Eerika Viitanen pitivät lukemat loppuun asti RoPS:lle suotuisina.
– Tämä oli tärkeä ja odotettu onnistuminen koko joukkueelle. Edelleen on kehitettävää pelaamisessa erityisesti rakenteluvaiheessa, mutta koko ajan mennään eteenpäin. Lauantaina Yöttömän Yön -tapahtumapäivässä on toivottavasti samanlainen ja vielä isompi kannustus, kun lähdemme yllättämään HJK Akatemiaa, Pernu loi katseita viikonloppuun.
Kansallinen Ykkönen, ti 24.6.2025
RoPS – ONS 2–1 (1–0)
24’ 1–0 Veera Harjula
48’ 1–1 Ilona Kilpeläinen
80’ 2–1 Kristiina Saijets
RoPS:n seuraavat ottelu Kansallisessa Ykkösessä:
RoPS – HJK Akatemia
Yöttömän Yön Pelipäivä lauantai 28.6. klo 17:30, Rovaniemen Keskuskenttä
Yöttömän Yön ottelut ovat pian täällä – Keskuskentällä juhlitaan 28.6.2025
Liput juhlatelttaan, iltaohjelmaan sekä buffet-ruokailuun ovat myynnissä verkkokapassamme www.ropskauppa.fi
Normaalit otteluliput normaaliin hintaan 15 € / 10 € ja alle 15-vuotiaat ilmaiseksi.