OTTELUENNAKKO: RoPS:n Miehet kohtaavat FC Interin kakkosjoukkueen

Kuva: Vili Varjus

Rovaniemen Palloseura ja FC Interin kakkosjoukkue kohtaavat lauantaina Rovaniemen Keskuskentällä. Ottelu alkaa kello 16.00. Otteluisäntänä toimii Pohjolan OP. OP:n omistaja-asiakkaat pääsevät otteluun kaksi yhden hinnalla aktivoimalla edun OP-mobiilissa.

RoPS ja FC Inter 2 ovat kohdanneet kertaalleen jo kauden alkupuolella Turussa. Tuolloin kamppailu päätyi Interin 2-0 voittoon Aaro Salosen ja Joel Asikaisen maaleilla.

Numeroista huolimatta RoPS pysyi ottelussa hyvin mukana, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan.

– Se oli Interille kuitenkin ansaittu voitto, RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki myöntää.

– Me olimme ensimmäisen jakson hyvin mukana, mutta Inter oli kärsivällisempi. Siitä ottelusta olemme jo oppineet ja parantaneet paljon.

Inter keikkui pitkään Ykkösen sarjakärjessä, mutta viimeisillä kierroksilla hurjaan vireeseen yltänyt FC Jazz on kirinyt ohi.

Myös RoPS on parantanut menoaan ottelu ottelulta. Nuori joukkue alkaa löytämään oikeat askelmerkit, josta viimeisimpänä osoituksena oli riemastuttava kotivoitto Mikkelin MP:stä viime lauantailta.

Voiton myötä RoPS hilasi sarjasijoituksen jo kuuden parhaan joukkoon. Kuntopuntarissakin RoPS ja Inter ovat nyt tasapisteissä.

– Meidän peli on kehittynyt, kuten sen pitää kauden aikana kehittyäkin, Alamäki näkee.

– Tietenkin lähdetään siitä, että kehittyminen ei ole tässä, vaan pystytään edelleen parantamaan sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan.

Interin riveistä nousee esiin kaksi erityisen mielenkiintoista nimeä. Hyökkääjä Gezim Voca sekä valmennuksessa vaikuttava Kari ”Karo” Virtanen.

Kari Virtanen muistetaan Rovaniemellä erittäin hyvin. Hän valmensi Napapiirillä kolmeen otteeseen ja viimeisellä pestillään oli nostamassa RoPS:n Veikkausliigaan kauden 2013 päätteeksi.

– Interin pelaamisessa näkyy varmasti niin Karon kuin Jussi-Pekka Savolaisenkin kädenjälki, Alamäki näkee.

– Savolainen on organisoidun pallonhallintajalkapallon kannattaja. Uskoisin, että Karon panos tulee enemmän yksilövalmennuksessa ja puolustuspelaamisessa.

Gezim Voca on paukutellut tällä kaudella kolmeentoista otteluun jo kuusitoista maalia. Vocalla on vahva futsal-tausta. Hän on pelannut Futsal-liigaa useamman kauden ajan, ja se myös näkyy tekemisessä.

– Hänellä on erittäin hyvä laukaus molemmilla jaloilla, ja ne laukaukset lähtevät yllättävistäkin paikoista, RoPS-luotsi varoittaa.

– Eikä pelkästään laukaus, mutta hän pystyy myös rytmittämään peliä ja antamaan jatkuvuutta rakenteluvaiheessa.

RoPS:n huomisessa kokoonpanossa ei ole uusia yllätyksiä.

Jari Alamäki toipui nopeasti sairasteluistaan ja on huomenna taas luotsaamassa joukkuettaan. Tomas Varhi on valitettavasti edelleen sivussa. Jalkapöydän vammat voivat toisinaan toipua tuskastuttavan hitaasti, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

📅 RoPS Naiset – FC Honka
🕗 La 19.7. klo 12.00
📅 RoPS Miehet – FC Inter 2
🕗 La 19.7. klo 16.00
📍 Rovaniemen Keskuskenttä