OTTELURAPORTTI: RoPS:n miehet saivat tukkapöllöä Tammelassa

Kuva: Vili Varjus

Rovaniemen Palloseura sai kurjan kohtelun Tammelan uudenkarhealla stadionilla. Isäntäjoukkue Tampere United oli selvänumeroisesti vahvempi 4 – 0 (1 – 0)

Ennen kuin Napapiirillä levitetään liiaksi tuhkaa ja höyheniä rökäletappiosta, on huomattava, että RoPS:n ero sarjakärkeen ainoastaan viisi pistettä. Tämä Ykkösen kausi on outo.

Mutta RoPS ei ollut perjantaina missään vaiheessa voittava joukkue. TamU oli pelin päällä alkuminuuteista lähtien.

  • Kuten kaikki näki, meidän pallollinen pelaaminen oli vaatimatonta, RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki linjasi.
  • Me hävittiin kaksinkamppailut ihan pystyyn, ja 2 – 0 maalin jälkeen pelaaminen oli todella kuritonta.

RoPS ei saanut luotua paikkoja ja joutui olemaan vastaanottavana osapuolena lähes koko ottelun.

Toki rovaniemeläisillä oli pitkä vierasmatka. Tampereelle lähdettiin poikkeuksellisesti päiväjunalla. Sen taakse Alamäkin ei kuitenkaan piiloutunut.

  • Meillä pelit heittelee. Ehkä osa voi mennä nuoruudenkin piikkiin, mutta ei sen taakse voi liikaa naamioitua, Alamäki paaluttaa.
  • Meidän täytyy nyt kyetä pitämään oma perustaso.

RoPS:n kausi jatkuu jo tulevana lauantaina. RoPS isännöi kotonaan Jyväskylän JJK:n ottelu Keskuskentällä alkaa kello 16.00.