Otteluennakko: RoPS haastaa FC Hongan kotikentällään

Kuva: Vili Varjus.

Kansallisen Ykkösen Karsintasarjan kärkijoukkue vahvistui loppukesästä maajoukkueen pitkäaikasen luottovahdin Tinja-Riikka Korpelan palattua espoolaisseuraan monien vuosien jälkeen.

RoPS:n pelit Kansallisen Ykkösen Karsintasarjassa jatkuvat lauantaina kotikentällä. Vieraaksi saadaan FC Honka, joka oli runkosarjan jälkeen ensimmäinen putoaja liigakarsinnoista. Vastustajan kiinnostavuutta lisää myös se, että elokuussa Hongan vahvuuteen liittyi Helmareiden pitkäaikainen kapteeni ja ykkösmaalivahti Tinja-Riikka “Tinni” Korpela. Kaksi ottelua pelattuaan konkarimaalivahti ei ole vielä päästänyt yhtään laukausta ohitseen.

RoPS:n lähtökohdat peliin eivät ole parhaat mahdolliset. Edellinen ottelu ONS:n vieraana jätti toivomisen varaa eikä flunssa-aaltokaan ole hellittänyt.

– Hieman haastava viikko on harjoitusten suhteen ollut, kun pelaajia on ollut kipeänä ja myös muut pienet vaivat aiheuttavat päänvaivaa. Mutta parhaamme mukaan ollaan valmistauduttu ja pidetty painopiste omassa perustekemisessä ja pienten yksityiskohtien parantamisessa, RoPS-päävalmentaja Juho Pernu kertoo.

Vastustajan ennakkosuosikin asema on selvä, mutta RoPS haluaa lähteä haastamaan ennakkoluulottomasti.

– Honka on todella kova vastus ja laatua löytyy, vaikka heiltä on siirtynyt pelaajia toisaalle yläloppusarjan mentyä heiltä ohi. Nopea, energinen ja taitava joukkue – maalivahtiosaston laadukkuudesta puhumattakaan.

Pernu odottaa lauantailta erityisesti huolellisempaa puolustusta.

– Meidän pitää pystyä puolustamaan omaa maalia huomattavasti paremmin kuin viime ottelussa ja viimeistelyn tehokkuus pitää saada paremmalle tasolle.Tilanteita pystytään luomaan, mutta tarvitaan lisää huolellisuutta ja laatua pallolliseen pelaamiseen.

Pernun mukaan kokoonpanoon joudutaan tekemään muutoksia sairasteluiden johdosta.

– Mutta hyviäkin uutisia on, sillä Hulda Kuustie palaa pitkän tauon jälkeen kokoonpanoon, mikä on iso asia meille. Myös Sofia Kantola ja Kristiina Saijets ovat jälleen käytettävissä.

Vaikka RoPS:n naisten kausi on ollut vaikea, Pernu lupaa joukkueen tekevän edelleen kaikkensa pisteiden eteen ja korostaa kotiyleisön tuen merkitystä – nähdään siis pelissä!

Kansallisen Ykkösen Karsintasarja

RoPS – FC Honka
la 30.8.2025. klo 13:00
Rovaniemen Keskuskenttä

Liput otteluun:
Aikuiset: 15 €
Eläkeläiset, opiskelijat, varushenkilöt: 10 €
RoPS:n junioripelaajat ja kaikki alle 15-vuotiaat lapset ja nuoret aina ilmaiseksi RoPS-otteluihin!

Bingobaarin myyntipiste palvelee koko ottelun ajan!