OTTELURAPORTTI: Roiha iski ja RoPS taisteli voittoon Espoossa
Kuva: Vili Varjus
Rovaniemen Palloseura nappasi sunnuntaina elintärkeän 0–1 (0–1) vierasvoiton Espoon Palloseurasta Miesten Ykkösen alemmassa jatkosarjassa. Tuloksen myötä RoPS nousi kuuden joukkueen jatkosarjassa neljänneksi ja putoamisviivan paremmalle puolelle, kun taas EPS joutui tappiolla putoajaehdokkaiden joukkoon.
Ottelun ainoa osuma syntyi 24. minuutilla. RoPSin kapteeni Simo Roiha laukoi vastapalloon terävästi kymmenestä metristä, ja pallo painui alanurkkaan. Maali jäi lopulta ottelun ratkaisuksi.
RoPS sai toisenkin paikan lisämaalin tekoon, kun Adam Mekki karkasi 70. minuutilla läpiajoon. Hyökkääjä ajautui kuitenkin pieneen kulmaan, eikä saanut palloa maaliin.
Loppuhetkillä kotijoukkue EPS painoi päälle, mutta RoPS puolusti uhrautuvasti. Maalivahti Topi Valtonen torjui varmasti, ja Lukas Ilola siivosi yhden vaarallisen tilanteen saksipotkulla maaliviivalta. Kun yli kuuden lisäminuutin jälkeen päätösvihellys kuului, rovaniemeläiset pääsivät juhlimaan arvokasta voittoa.
Alamäki: ”Se oli viimeisen päälle taistelupeli”
RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki kuvaili ottelua juuri sellaiseksi kuin odotti.
– Ihan odotetun kaltainen peli. Kenttä oli todella kova ja pallo pomppi paljon, eikä niin sanottu normaali futis ollut mahdollista. EPS on fyysinen joukkue, joten me laskettiin riskitasot minimiin ja suoraviivaistettiin omaa pelaamista. Se oli viimeisen päälle taistelupeli, jossa jokaisesta pallosta jouduttiin vääntämään.
Alamäki nosti esiin kurinalaisuuden ja joukkueen sitkeyden.
– Me noudatettiin vähän poikkeavaa pelisuunnitelmaa täydellisesti. Ei otettu mitään riskejä, vaan keskityttiin voittamaan kaksinkamppailut ja suojelemaan omaa maalia. Se vaati halua, tahtoa, kovuutta ja kurinalaisuutta – ja niitä meillä tänään oli. Joukkue antoi ihan kaikkensa ja vielä vähän ylikin.
Voitto oli iso henkinen askel kohti sarjapaikan varmistamista.
– Varmasti helpotti ja antoi lisäboostia tulevaan Atlantis-otteluun. Viimeksi Atlantis tasoitti lisäajalla, ja se opetti meille, että ottelut on kestettävä loppuun asti. Nyt se onnistui. Joukkue oli väsynyt mutta onnellinen – ja juuri niin meidän täytyy pelata loppukaudella, että jokaisessa pelissä laitetaan 101 % likoon.
Alamäki muistutti myös voittamisen kulttuurin merkityksestä.
– Klassinen voittamisen mentaliteetti ei ole itsestäänselvyys. Joskus pitää antaa kropastaan ihan kaikki ja ottaa iskuja vastaan, että peli voitetaan. Tyyli on silloin toissijaista, pisteet kaikista tärkeimpiä.
EPS – RoPS 0–1 (0–1)
24’ Simo Roiha 0 – 1
RoPS kokoonpano
Topi Valtonen, Lukas Ilola, Finn Henrik Heiserholt, Adam Mekki, Topias Listo, Weeti Wimmer, Benjamin Simsek (90. Topias Dementjeff), Simo Roiha, Aapo Savolainen (68. Kimi Isometsä), Eelis Taskila, Veeti Katermaa (17. Oliver Wimmer).
Seuraavaksi kotipelejä
RoPS on aloittanut jatkosarjan kahdella vieraspelillä, mutta seuraavaksi edessä on kaksi kotikoitosta. Ensi lauantaina Rovaniemen Keskuskentälle saapuu Atlantis FC, joka on tällä hetkellä sarjan viimeisenä. Viikkoa myöhemmin vastaan asettuu alemman loppusarjan kärjessä oleva FC Jazz Porista.