Otteluennakko: RoPS Naiset kohtaa FC Hongan vieraskentällä

RoPS:n naisten joukkueen tiivis viikko jatkuu sunnuntaina vieraspelillä Espoon Tapiolan nurmikentällä FC Honkaa vastaan.
Päävalmentaja Juho Pernun mukaan kiireinen viikko ei ole jättänyt paljoa aikaa harjoittelulle, mutta positiivisena asiana voi pitää sitä, että uusia vammoja tai muita poissaoloja ei ole joukkueessa tullut.
– Honka on ollut erinomaisessa vireessä jatkosarjassa ja he voittivat Lahden viimeksi isoilla numeroilla peärti 9-1. Heillä ei ole ollut runkosarjan jälkeen varsinaista panosta loppukauden peleissä, ja se näkyy rentona pelaamisena ja kaikki parhaat pelaajat taitavat olla heillä kunnossa. Eli aivan varmasti laadukas ja aktiivisesti pelaava joukkue tulee vastaan.
RoPS lähtee peliin selkeästi altavastaajan asemasta. Kansallisen Ykkösen Karsintasarjassa Honka on selkeällä piikkipaikalla yhdeksän pisteen erolla seuraavana olevaan ONS:iin. Myös maaleja espoolaiset ovat tehneet kauden aikana runsaasti, peräti 60.
– Tavoitteena on parantaa omaa tekemistä. Puolustus korostuu, kuten koko kauden ajan, jotta ei annettaisi helppoja maaleja ja jäätäisi heti takaa-ajajaksi. Yllätykseen pyritään, Pernu tiivistää.
FC Honka – RoPS
su 28.9.2025. klo 13:00
Tapiola, Espoo