Otteluraportti: RoPS rallatteli murskavoiton Kokkolan Palloveikoista

Kuva: Tuomas Luiro

Rovaniemen Palloseura jatkoi vahvaa alkukauttaan Miesten Ykkösessä murskaamalla Kokkolan Pallo-Veikot kotikentällään 7–0 (3–0). Vakuuttava esitys kasvatti RoPS:n voittoputken kolmeen otteluun ja piti rovaniemeläiset edelleen tappiottomina sarjassa.

Ottelu ratkesi käytännössä jo avausjaksolla. RoPS tuli kentälle aggressiivisesti ja loi painetta heti alkuvihellyksestä. Palkinto nähtiin jo 23. minuutilla, kun Adam Mekki viimeisteli ottelun ensimmäisen maalin. Johto kasvoi ennen taukoa Finn Heiserholtin puskulla sekä Onni Suutarin osumalla. RoPS hallitsi ottelua sekä pallollisesti että ilman palloa.

Toisella jaksolla RoPS lisäsi kierroksia. Jakson avausminuuteilla Rodane Cato laukoi tilanteeksi 4–0. Hetkeä myöhemmin Heiserholt iski illan toisen maalinsa riistettyään pallon korkealta. Miika Korhonen ja Valtteri Vatanen viimeistelivät loppulukemat vain parin minuutin sisällä toisistaan.

Päävalmentaja Diogo Pinto oli ottelun jälkeen luonnollisesti tyytyväinen näkemäänsä.

– Tunne on tietenkin paras mahdollinen. Ei ole arkipäivää missään päin maailmaa tai missään sarjassa, että tehdään tällaisia lukemia. Meidän täytyy olla todella ylpeitä, Pinto summasi.

Pinton mukaan tuloksen taustalla oli ennen kaikkea joukkueen laatu sekä yhtenäisyys.

– Kaikki lähtee pelaajien laadusta, mutta myös siitä, miten he toimivat yhdessä kentällä. Joukkueena käyttäytyminen ja keskinäinen kemia näkyivät vahvasti.

Vaikka numerot olivat murskaavat, päävalmentaja muistutti, että ottelu sisälsi myös haastavia hetkiä.

– Tiesimme etukäteen, millainen vastustaja on tulossa. He pystyvät luomaan tilanteita, ja niin he tekivätkin. Jalkapallo ei ole etukäteen käsikirjoitattua, vaan se on aina 11 vastaan 11.

RoPS on alkukaudella profiloitunut viihdyttävänä ja aktiivisena joukkueena. Pinton mukaan pelitapa on kuitenkin kehitysvaiheessa.

– Harjoituskaudella olimme selkeästi pallonhallintaan perustuva joukkue, mutta sarjakauden alussa menetimme sitä hieman.

– Nyt haluamme olla ennen kaikkea tehokkaita ja tarkkoja sekä ymmärtää, millaista peliä kulloinkin vaaditaan. Jos vastustaja puolustaa matalalla, meidän pitää liikuttaa palloa enemmän. Jos taas linja on korkealla, voimme hyökätä suoraviivaisemmin tilaan.

– Kotona haluamme olla energinen ja aggressiivinen prässijoukkue. Kun riistämme pallon, haluamme mennä nopeasti eteenpäin. Silti ratkaisuissa hyökkäyskolmanneksella on vielä parannettavaa. Kun siinä onnistumme, tällaiset lukemat voisivat olla vieläkin suurempia, Pinto jatkoi.

Erityistä kiitosta päävalmentajalta sai koko joukkueen kollektiivinen tekeminen, vaikka yksilöistä esimerkiksi kahdesti osunut Finn Heiserholt nousikin esiin.

– Finn teki kaksi maalia, mutta hän tekee joka pelissä valtavan määrän näkymätöntä työtä. Sellaista, mikä ei aina näy tilastoissa, mutta on lähes maalin arvoista.

Puolustuspelaaminen oli niin ikään kunnossa. RoPS pelasi toisen peräkkäisen nollapelinsä.

– Se oli äärimmäisen tärkeää. Otamme riskejä pelissämme, ja se tekee otteluista viihdyttäviä, mutta samalla meidän täytyy pystyä hallitsemaan kaikkia pelitilanteita.

RoPS jatkaa kauttaan keskiviikkona Suomen Cupin ottelulla FC Ylivieskaa vastaan. Pintolle katse on kuitenkin jo seuraavassa sarjaottelussa.

– Menemme peli kerrallaan. Sarjataulukkoa ei kannata liikaa tuijottaa tässä vaiheessa kautta. Keskitymme seuraavaan vastustajaan ja kehittymiseen joka viikko.