Otteluraportti: FC Jazz aiheutti RoPS:lle kauden ensimmäisen tappion Miesten Ykkösessä

Kuva: Jani Tiiperi

Rovaniemen Palloseuran vahva alkukausi jalkapallon Miesten Ykkösessä sai lauantaina pienen takaiskun. FC Jazz vei Porissa pelatun ottelun nimiinsä maalein 2–1 (0–1). Kuumanakin käynyt kamppailu sisälsi runsaasti tapahtumia. Tappiosta huolimatta RoPS jatkaa sarjassa toisena.

RoPS aloitti ottelun vahvasti ja hallitsi tapahtumia erityisesti avausjakson ensimmäisen puolituntisen ajan. Palkinto tuli jo 16. minuutilla, kun Rodane Cato viimeisteli kulmapotkun jälkitilanteesta kauden neljännen osumansa ja vei rovaniemeläiset johtoon.

Ensimmäisellä puoliajalla FC Jazz ei juuri päässyt vaarallisille maalipaikoille. RoPS vaikutti kontrolloivan ottelua vahvasti.

– Olimme ensimmäisellä puoliajalla hyvin pelin päällä. Olisimme voineet tehdä useammankin maalin, RoPSin päävalmentaja Diogo Pinto tuumaili ottelun jälkeen.

RoPS teki tauolla kolme vaihtoa. Kentälle tulivat Simo Roiha, Miika Korhonen ja uusi edustuksen pelaaja Shameiks McLeod. Päävalmentaja Pinton mukaan keskiviikkoinen HJK-ottelu sekä viikon kolmas peli näkyivät joukkueen rasitustilassa.

– Tiesimme jo ennen ottelua, että tämä on viikon kolmas peli ja kuormitus näkyy pelaajissa varmasti. Halusimme silti tarjota kannattajillemme mahdollisimman hyvän esityksen, vaikka tiesimme, että tänään osa pelaajista tulee olemaan väsyneitä, Pinto kertoi.

FC Jazz nousi tasoihin 61. minuutilla, kun Eeli Tuomisen laukaus painui verkkoon. Hetkeä myöhemmin ottelu sai ratkaisevan käänteen, kun Jazzille tuomittiin rangaistuspotku tilanteesta, jossa Veeti Katermaa sai suoran punaisen kortin.

Kotijoukkueen Joonas Lakkamäki viimeisteli pilkulta tilanteeksi 2–1.

Tilanne herätti voimakkaita tunteita myös RoPS-leirissä.

– En ymmärrä sitä tuomiota. Tilanteessa rikottiin ensin meidän puolustajaamme, eikä siinä ollut aggressiivista rikettä. Silti seurauksena oli sekä punainen kortti että rangaistuspotku. Se vaikutti otteluun todella paljon, Pinto harmitteli.

RoPS sai pian mahdollisuuden tasoitukseen, kun Onni Suutari kaadettiin rangaistusalueella. Suutari asettui itse pallon taakse, mutta rangaistuspotku leijaili yli maalin.

Vajaamiehisenä pelannut RoPS haki loppuun asti tasoitusta, mutta lisäosumia ei enää nähty.

Päävalmentaja Pinto koki tappion jälkeenkin joukkueensa olleen ottelussa vahvempi osapuoli.

– Mielestäni osoitimme, että olimme parempi joukkue, vaikka tulostaulu näyttää toista. Olen kuitenkin pettynyt ennen kaikkea siihen, että emme käyttäneet omia paikkojamme paremmin. Meidän täytyy pelata vielä vahvemmin kollektiivina ja tehdä parempia ratkaisuja hyökkäysalueella, Pinto sanoi.

Tappio oli RoPSille kauden ensimmäinen Miesten Ykkösessä. Joukkue saa nyt muutaman päivän hengähdystauon ennen valmistautumista seuraavaan otteluun, jossa vastaan asettuu KuPS Akatemia.

– Pelaajat tarvitsevat nyt lepoa erityisesti henkisesti. Viikko on ollut raskas ja matkustamista paljon, mutta uskon täysin siihen, että joukkue reagoi tähän hyvin ja tulee takaisin entistä vahvempana, Pinto päätti.