RoPS:n naisille harmittava tappio Jyväskylässä

RoPS jäi toisessa ottelussa perättäin ilman maalia – hyvistä paikoista huolimatta. Kuva: Tuomas Luiro.

Hankaluudet maalinteossa johtivat vierastappioon ja pisteet jäivät PaRille.

– Hyvää peliä, ei maalia. Siinä tiivistetysti RoPS:n naisten reissu Jyväskylässä Palokan Riennon vieraana tänä viikonloppuna.

Ottelu päättyi 2-0 kotijoukkueen voittoon. Tapahtumia riitti ensimmäisestä minuutista alkaen molemmissa päissä. Ennen ensimmäistä taskaiskumaalia RoPS pääsi rakentelemaan hyviä hyökkäyksiä ja hässäkää vastustajan maalille muun muassa kulmapotkun seurauksena.

Puolentunnin pelin kohdalla maalintekoon karkasi kuitenkin PaRi, kun pallo pomppi RoPS:n omassa puolustuspäässä harmillisesti vastustajan haltuun, maalintekijänä Ama Amegbedzi.

Tauolle mentiin kotijoukkueen yhden maalin johdossa ja toinen jakso ehti vanheta vain muutaman minuutin kun pitkä keskitys löysi Inka Urpilaisen, joka ei erehtynyt viimeistelyssä.

– Voisi sanoa, että harmillisesti sama laulu jatkuu – maalintekopaikoille päästään, mutta pallo ei vain mene sisään. Viisi isoa maalipaikkaa meillä tässäkin pelissä oli, totesi päävalmentaja Jukka Seitamaa.

Vastustajan maalivahdin taidot eivät myöskään jääneet huomiotta.

– Ehdottomasti PaRin maalivahti oli yksi kentän hahmoista, pari komeaa Urheiluruutu-torjuntaa nähtiin tänään.

Valmennus on useaan kertaan todennut, että nuoren joukkueen ei voi odottaakaan olevan kaikilta osin valmis, ja myös virheet kuuluvat peliin.

– Näin se vain menee, että kun ei itse tehdä, niin kaveri rankaisee virheistä armotta ja lopputulos taululla jättää hampaankoloon. Harmittaa vietävästi koko joukkueen puolesta, kun hyvistä peleistä huolimatta tulos kiertää meitä. Meidän tulee vain luottaa siihen omaan tekemiseen ja odottaa kärsivällisesti palkintoa. Se tulee ihan varmasti vielä.

RoPS:n vierasturnee jatkuu ensi viikonloppuna kohti Seinäjokea. Siellä vastassa on sarjassa tällä hetkellä toisena oleva SJK-j.

Naisten Kakkonen, su 17.5.2026
PaRi – RoPS

2–0 (1–0)

1–0 Ama Amegbedzi 31’
2–0 Inka Urpilainen 48’


Seuraava ottelu:

SJK-j – RoPS
sunnuntai 24.5.2026 klo 12:30
OmaSp Stadion, Seinäjoki