RoPS:n naiset aloittavat sarjan toisen puolikkaan vierasottelulla Pietarsaaressa

Naisten Kakkosen c-lohkon kausi on puolivälissä, RoPS on tiukasti mukana keskikastin kahinoissa.
Kesä ja jalkapallokausi alkaa kääntyä jälkimmäiselle puoliskolle. Naisten Kakkosessa kaikki joukkueet on kohdattu kerran ja edessä on vielä toiset yhdeksän ottelua nyt jo hieman tutumpia vastustajia vastaan.
Kymmenen joukkueen sarjassa RoPS on kauden puolivälissä sijalla kuusi. Kauden alussa tärkeimmäksi tavoitteeksi nuorelle joukkueelle asetettiin sarjapaikan säilyttäminen ja tämä varmistuu, mikäli sarjataulukossa pysyy seitsemän parhaan joukossa. Pistetilanne on kuitenkin tiukka erityisesti sarjan keskikastissa, ainoastaan VPS ja SJK-j ovat selvästi muita karussa.
Kauden toinen puolisko käynnistyy RoPS:n osalta vieraspelillä Pietarsaaressa FC Unitedia vastaan. Joukkueet kohtasivat Rovaniemen Keskuskentällä huhtikuun lopulla ja tuolloin ottelu päättyi kotijoukkueen 2-1 voittoon. Ottelu oli tasainen ja kolme pistettä varmistui vasta ottelun loppuhetkillä.
RoPS:n kausi on ollut selkeästi nousujohtoinen, ainoastaan edellinen ottelu heinäkuun alussa HauPaa vastaan jätti hampaankoloon. Vieraspeli päättyi 0-1 tappioon ja Haukiputaan Pallo nappasi tuosta pelistä kauden ensimmäiset pisteensä.
– HauPa-peli ei todellakaan ollut meidän kauden parasta peliämme, mutta toisaalta kotijoukkue oli tuossa ottelussa paljon parempi joukkue, mitä sarjataulukko antaa ymmärtää, RoPS-päävalmentaja Jukka Seitamaa toteaa.
Heinäkuussa joukkueella oli parin viikonlopun otteluvapaa, mikä mahdollisti pienen levon ja sen jälkeen keskittymisen harjoitteluun.
– Lomat on pidetty ja arkeen palattu jo tovi sitten. Pienet sairastelut ja pelaajien henkilökohtaiset syyt supistavat joukkueen kokoa tällä hetkellä, mutta hyvillä mielillä lähdetään taas Pietarsaareen. Vastustaja on nyt vähän tutumpi kuin ensimmäisessä kohtaamisessa, joten tiedetään hieman, mitä odottaa.
RoPS:n naisilla ei ole heinäkuussa luvassa yhtään kotipeliä, mutta elokuussa luvassa on peräti neljän kotiottelun putki.
Naisten Kakkonen
FC United – RoPS
la 25.7.2026 klo 13.00
Project Liv Arena TN, Jakobstad