ROVALA OTTELUENNAKKO: Miesten Ykkösessä hurja pistetaisto. RoPS ja SalPa iskevät yhteen Keskuskentällä
Kuva: Tuomas Luiro
Rovaniemen Palloseura ja Salon Palloilijat kohtaavat Miesten Ykkösen kärkikamppailussa lauantaina 26.9. Ottelu Keskuskentällä alkaa kello 18.15. Otteluisäntänä toimii Rovala.
Panokset RoPS:n ja SalPa:n kohtaamisessa ovat huippukovat. Edellisellä kierroksella SalPa kukisti Tampere Unitedin maali-iloittelun jälkeen 6-4 nousten sarjassa toiseksi ja kiinni karsijan paikkaan.
Eroa RoPS:an on tosin vain yksi piste, joten kotivoitto lauantaina keikauttaisi jälleen joukkueiden keskinäisen sijoituksen päälaelleen.
RoPS on uudessa asetelmassa. Kaikki on edelleen omissa käsissä, mutta pitkästä aikaa RoPS on pisteiden valossa takaa-ajajan asemassa. Päävalmentaja Diogo Pinto ei ota siitä kuitenkaan ylimääräisiä paineita.
– Sarjasijoituksemme on edelleen odotuksia patempi, Pinto sanoo.
– Siinä mielessä voimme ottaa tämän tilanteen pelkästään positiivisena. Joukkueemme näyttää erittäin hyvältä.
RoPS ja SalPa ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti.
Kauden avausottelussa Salossa pisteet jaettiin 1 – 1. RoPS:n tasoituksesta vastasi Adam Mekki. Kesäkuussa Yöttömän Yön ottelussa maalit menivät jälleen tasan 2 – 2. Pisteen RoPS:lle pelasti lisäajalla Onni Suutari.
Viimeisillä kierroksilla Ville Ulasen luotsaama SalPa on ollut erittäin vahvassa vireessä. Viimeiseen neljään kierrokseen se on voittanut TamU:n lisäksi JJK:n, KuPS:n ja OLS:n.
Iso lisä SalPa:n vahvuuteen oli elokuussa joukkueeseen liittynyt, Huuhkajistakin tuttu keskikentän Joni Kauko.
– He ovat saaneet kesän aikana kovia vahvistuksia, Diogo Pinto myöntää.
– Mutta heidän vahvuutensa tiedettiin jo kauden alussa. SalPa:n sarjasijoitus ei ole yllätys.
Kaukon lisäksi ”joutsenlaumasta” kannattaa pitää silmällä ainakin RoPS-lähtöistä Topias Demntjeffiä sekä veikkausliigakonkari Olli Jakosta. Jakonen on viimeistellyt tälle kaudelle jo 13 osumaa. Myös Gezim Voca on aina vaarallinen, vaikkakaan ei ole nyt yltänyt viimekausien maalitahtiin.
Mutta RoPS on osoittanut, että SalPa on horjutettavissa. Lisäksi vierasmatkat Napapiirille ovat etelän joukkueille aina vaikeita.
– Joukkueissakin kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa, Pinto kuvailee lähtöasetelmia lauantaille.
– Me olemme suunnitelmallisia, organisoitu kollektiivi. Oikealla strategialla ja sen toteutuksella kolme pistettä jäävät Napapiirille.
RoPS:n kokoonpanosta Valtteri Vatanen on sivussa SalPa:a vastaan. Sen sijaan Jonne Koistinen sekä Simo Roiha ovat takaisin kokoonpanossa.
Rovaniemen Palloseura vastaan Salon Palloilijat Keskuskentällä lauantaina 26.9. klo 18.15. Portit, kanttiinit ja Bingo Bar ovat auki jo tuntia aiemmin. Pelin näyttää suorana tilaajilleen Lapin Kansa. Ennakkoliput (15 € / 10 €) myy lippu.fi. Otteluisäntänä toimii Rovala.