kirjoittanut Rovaniemen Palloseura lauantai, 21 syyskuu 2024
Kategoria: Miehet

RoPS haastaa Klubi 04:n toisen kerran kotikentällä

Miesten Ykkösen ylemmän jatkosarjan toinen kierros pelataan viikonloppuna. RoPS saa vieraaksi koko sarjan voitosta kamppailevan HJK Klubi 04:n.

Rovaniemen Palloseuran kauden toiseksi viimeinen kotiottelu Miesten Ykkösessä on herkullinen ottelu tämän hetkistä sarjakärkeä vastaan. RoPS:n kauden tärkeimpänä tavoitteena oli saada kehittyvälle joukkueelle kovia pelejä ja niitä on nyt loppusarjassa luvassa toinen toisensa perään.

Viime viikonlopun vieraspelitappio Kokkolassa tarkoitti sitä, että ennen viikonlopun kierrosta Klubi 04 ja KPV ovat tasapisteissä lohkon kärjessä. HJK on hulppean maalieronsa turvin vielä sarjan kärjessä. RoPS on kuudennella sijalla, mutta porilainen FC Jazz vain yhden pisteen päässä, joten pisteitä napsimalla on vielä mahdollista nostaa myös taulukkosijoitus hivenen ylöspäin.

RoPS ja "nollanelonen" ovat tällä kaudella kohdanneet kahteen otteeseen, kuten kaikki ylempään jatkosarjaan selvinneet joukkueet. Toukokuun alussa kotikentällä RoPS haastoi vieraat hyvin, ottelun päättyessä lukemiin 0-1. Kesemmällä Helsingissä paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä kotijoukkueen lyödessä tauluun selvät 3-0 numerot. Maalinteko HJK:n verkkoon on siis vielä tällä kaudella kokematta.

Sunnuntain otteluun päävalmentaja Jari Alamäki lähtee luottavaisin mielin.

- Harjoitusviikkomme on sujunut suunnitellusti ja armeijan miehetkin ovat päässeet olemaan treenivahvuudessa normaalisti. Vastassa on tämän sarjan yksi parhaimmista joukkueista, joten haaste on kova. Luottoa omaan joukkueeseen kuitenkin löytyy, sillä Kokkolassa pelissämme oli paljon hyviä asioita nähtävissä tappiosta huolimatta.

Harjoitusviikon aikana on keskitytty erityisesti niihin asioihin, jotka Kokkolassa tuottivat vaikeuksia.

- KPV pelissä emme olleet vaarallisia vastustajan boksissa ja oman boksin puolustaminen oli vaatimatonta, minkä vuoksi ottelu ansaitusti hävittiin. Nyt olemme pyrkineet treeniviikolla kehittämään näitä toimintoja paremmiksi, Alamäki kertoo.

Joukkueen pelaajistossa on muutamia loukkaantumisia, niistä näkyvimpänä kapteeni Simo Roihan poissaolo.

- Roiha, Valtteri Vatanen, Jegor Petrishin ja Aaro Tiihonen ovat tästäkin pelistä sivussa erinäisten kolhujen vuoksi ja Aapo Savolainen on pelikiellossa. Uskon, että ottelusta tulee erittäin tasainen ja mikäli joukkueemme yhtenäinen puolustuspelaaminen saadaan saumattomaksi, meillä on erinomaiset mahdollisuudet ottaa tämän kauden ensimmäinen voitto Klubi 04: sta.

RoPS:n seuraavat ottelut Miesten Ykkösessä:

RoPS – HJK Klubi 04
su 22.9.2024 klo 16.00
Rovaniemen Keskuskenttä

Atlantis FC – RoPS
su 29.9.2024 klo 16.00
Algeco Areena, Pihlajamäki

RoPS – OLS
la 5.10.2024 klo 17.00
Rovaniemen Keskuskenttä