Rovaniemen Palloseuran 3-1 (2-1) voitto FC Korholmista Ykkösessä toi joukkueelle nousuhaaveiden kannalta elintärkeät kolme pistettä.
Kärki tiivistyi tuntuvasti, kun TP-47 menetti jo varmalta näyttäneen voittonsa Rakuunoista viimeisellä minuutilla. Vastaavasti Viikingit haki Oulusta AC Oulun vieraana myös kolme pistettä Vlasa Zukovin loppuhetken maalilla. Näin Tornion johto kutistui kahteen pisteeseen, rovaniemeläiset ja vuosaarelaiset hengittävät aivan niskassa. Kaikki on siis nousutaistelua silmällä pitäen vielä avoimena. RoPS hallitsi Kaupin taidot eivät enää riittäneet Goran Nestorovin ampuman vaparin edessä. RoPS-toppari tykitti ottelun 29. minuutilla vapaapotkun 30 metristä voimalla vasenpaan alanurkkaan. RoPSin koko kauden kirous johtoasemassa herpaantumisessa toteutui taas Pohjanmaalla. Markus Juslin laukoi puolustuksen paluupallon 25 metristä yläkulmaan. Maalivahti Ratko Marjanov pystyi vain seuraamaan katsellaan pallon lentoa verkkoon. 2-1-taukojohdon RoPS:llelle järjesti kauden maalitykki Tibor Markus. Hän harhautti maalivahti Kaupin vasemmalle ja nosti pallon hallitusti pömpeliin. Ei riskejä omassa päässä Ratkaisumaaali 3-1 syntyi, kun Korsholm nosti joukkonsa kohti RoPS-maalia. Myös maalivahti Peter Kauppi hyöri hyökkäyksen tukena. Dejan Godar laukoikin puolesta kentästä. Pallo lipui nippa nappa viivan yli. Tuolloin oli pelattu 89 minuuttia. RoPS sai tällä kertaa tehtyä kolmannen maalinsa ennen niin tyypillistä lopun paniikkia. Nyt joukkue pystyi rauhoittamaan pelin loppuhetkillä ilman suurempaa hätää. RoPS pelasi ottelun järjestelmällä 3-5-2. Avauskokoonpanossa alakerrassa vastuuta kantoivat Norbert Kerey, George Chilufya ja Goran Nestorov. Keskikentällä uudella paikalla debytoi Juho Kirjonen, joka saikin työstään ylistäviä kommentteja. Muut keskikentän työmyyrät olivat Saileti, Godar, Janne Järvinen ja Juha Majava. Kärjessä häärivät Tibor Markus ja Juho Kirjonen. Vaihdot olivat Saileti-Matti Kutila, Markus Matti Hiukkaan ja Järvinen Mika Gröhniin. Pelijärjestelmä tuntuu sopivan RoPS:n nykyvireeseen. - Dominoimme peliä. Viime otteluiden lopun paniikkia ei nyt näkynyt. Homma hoidettiin tyylillä kotiin, manageri Jouko Kiistala kommentoi pelin jälkeen. Loppukaudesta on tulossa todella mielenkiintoinen. Kaikki on kolmen kärkijoukkueen kohdalla vielä mahdollista. Kiistala jäikin Vaasaan vakoilumatkalle. Huomenna hän seuraa Närpiön Kraft-GBK- ja VPS-OLS-ottelut. - Siinä näen kolme seuraavaa vastustajaa. Viimeinen kotiottelu ensi sunnuntaina Närpestä vastaan on todella vaikea. Närpiölaiset ovat kovassa syysvireessä. Tarkkana pitää olla, Kiistala tiesi. (JH) 2003 Lapin Kansa |