Jalkapalloliigaan valmistautuva Rovaniemen Palloseura kuittasi nopeasti Pietarsaaren turnauksessa kärsimänsä tappion I divisioonan AC Oululle. RoPS kukisti perjantaina Oulun 1-0 (1-0) kauden ensimmäisessä ulkokenttäottelussa Heinäpään kolmannen sukupolven hiekkatekonurmella.
Pelitapahtumien valossa RoPSin olisi pitänyt voittaa kamppailu huomattavasti suurinumeroisimmin. Tekopaikkoja siunaantui odottamattoman paljon, mutta pallo saatiin vain kerran oululaismaaliin. Osuma syntyi avausjaksolla kulmapotkun jälkitilanteesta. RoPS-toppari Petri Jalava tinttasi pallon maalin kattoon. - Porukka on kovan harjoittelun jäljiltä melkoisessa rasitustilassa ja se näkyi. Irtiottoja ei oikein löytynyt. Hiekkatekonurmi tuntui melkein liian nopealta alustalta meidän ”diisseleille”, kuvasi manageri Jouko Kiistala. Panu Kuusela sopimuspelaajiinRoPSin kokoonpanossa nähtiin yksi täysin uusi pelaaja sekä hyökkääjä Matias Turpeinen, joka oli vahvuudessa ensi kerran sitten viime vuoden kesäkuun alun, jolloin hän loukkasi polvensa. Uusi kasvo oli vasen pakki Panu Kuusela, jonka kanssa RoPS teki vuoden sopimuksen. RoPSin kokoonpanossa nähtiin yksi täysin uusi pelaaja sekä hyökkääjä Matias Turpeinen, joka oli vahvuudessa ensi kerran sitten viime vuoden kesäkuun alun, jolloin hän loukkasi polvensa. Uusi kasvo oli vasen pakki Panu Kuusela, jonka kanssa RoPS teki vuoden sopimuksen.- Kuusela on näyttönsä antanut. Avausjakso on vähän hakemista, mutta toisella hän pääsi hyvin rytmiin mukaan, Kiistala kertoi. Turpeinen pelasi avausjakson ja oli vieraiden vetreintä kalustoa. Liekö syynä vielä varovainen harjoittelu. RoPSin kokoonpanosta puuttui keskikentän ankkuri Petri Lehtonen, joka toipuu yhä Pietarsaaren turnauksessa saamastaan tärskystä. RoPS kohtaa tiistaina harjoitusottelussa FC Rio Granden Ounashallissa. Sen jälkeen alkaa ansaittu pääsiäisloma. RoPSin kokoonpano: Ratko Marijanovic, Panu Kuusela, Petri Jalava, Matti Kilpelä (70. Goran Nestorov), Norbert Kerenyi, Dejan Godar, Zeddy Saileti, Juha Majava, Jarno Koivisto (70. Mika Hänninen), Zoran Bogesic, Matias Turpeinen (45. Matti Hiukka). © 2004 Lapin Kansa |