RoPS Naiset pääsevät ensimmäistä kertaa tositoimiin kotikonnuillaan, kun Naisten Ykkösen kauden 2019 kotiavaus pelataan Keskuskentällä lauantaina 20.4. klo 13. Vieraiksi otteluun matkaa Pohjois-Karjalan kulmilta Joensuusta FC Hertta.
Ensimmäisen kierroksen ottelu Helsingissä PK-35:n vieraana ei vielä avannut RoPS:n pistetiliä mutta kuluvalla viikolla RoPSittaret ovat saaneet harjoitella ja hioa kuvioitaan entistä terävimmiksi hienossa kevät säässä. Myös rosterin kannalta lähtökohdat lauantain kotiavaukseen ovat edellistä kierrosta paremmat, sillä RoPS:lla on käytettävissään käytännössä koko pelaaja-arsenaalinsa. Sivussa ovat ainoastaan pitkäaikaispotilaat Tinja Jokelainen ja Julia Heino.
Keskuskentälle lauantaina vieraaksi saapuva FC Hertta kuritti ensimmäisellä kierroksella omassa kotiavauksessaan kokkolalaista GBK:a numeroin 4-1. Viime kaudella joukkueiden keskinäiset ottelut noudattivat samaa kaavaa; FC Hertta aloitti maalinteon mutta lopulta RoPS käänsi molemmat ottelut voitokseen toisella puoliajalla. Aseet joensuulaisten kaatoon on siis Napapiirillä jo aiemminkin löydetty ja vieraita odottaakin Keskuskentällä pääsiäislauantaina armottomasti pisteistä taisteleva kotijoukkue.