Rovaniemen Palloseuran naisjoukkue pelasi parhaansa kautensa moneen vuoteen naisten Kakkosessa. Joukkue voitti lauantaina kauden päätöspelissä mustasaarelaisen I-JBK:n vieraskentällä 0-7 (0-1) ja sijoittui lohkossaan komeasti kakkoseksi.
RoPSilla oli lopulta saumat jopa parhaaksi lohkokakkoseksi ja sitä tietä Ykkösen karsintaan. Lauantain pelien jälkeen soiteltiin naapurilohkojen tuloksia puhelin kuumana.
- Oljenkorsi tosiaan oli ja meni, summasi valmentaja Kimmo Savolainen illan suussa. RoPS ei lopulta yltänyt parhaaksi lohkokakkoseksi, mutta se ei valmentaa ainakaan harmittanut.
- Kyllä joukkueelle pitää antaa kaudesta arvosanaksi 8. Välillä oli heikkoja hetkiä, mutta enemmän niitä hyviä esityksiä, oli Savolaisen arvio.
RoPS paini koko kauden pienehkön pelaajaringin kanssa.
- Tännekin saatiin mukaan vain kaksi vaihtopelaajaa. Jostakin pitää joukkueeseen saada lisää voimia ensi kaudeksi. Toivon mukaan niitä löytyisi seuran B-tyttöjoukkueesta tai vaikka ulkopuoleltakin, Savolainen pohti.
Omasta jatkostaan hän ei vielä halunnut lausua juuri mitään. - Varmaan tässä neuvotellaan myöhemmin.
Päätöspelissä RoPS pöllyytti kotijoukkuetta varsinkin 2. jaksolla.
- Avausjakso meni vähän jännittäessä, mutta jälkimmäisellä puoliskalla nähtiin vapautunutta peliä ja pilvin pimein hyviä suorituksia.
RoPSin maaleista vastasivat hattutempun tehnyt Netta Halme, Mira Majava 2 sekä Jenny Tyni ja Jenna Vaara. Joukkueen kauden maalitykki oli 13 osumaa tehnyt Saara Ylianttila. KP
© 2010 Lapin Kansa