Rovaniemen Palloseuran naiset menettivät lauantaina viimeisenkin oljenkortensa Kakkosen C-lohkon voittoon.
Rovaniemeläiset hävisivät lohkon kärkikamppailun Seinäjoella isäntäjoukkue SeMille 0-2 (0-0). RoPS on edelleen sarjakakkosena, mutta SeMi repäisi voitolla eron rovaniemeläisiin jo seitsemään pisteeseen.
- Pelillisesti ei oltu huonompia, mutta tiukoissa otteluissa maalinteko on ollut meille vaikeaa, valmentaja Kimmo Savolainen kertoi.
SeMin avausmaalin iski 55. minuutilla läpiajosta Petra Pöntinen, joka sai kehut myös Savolaiselta.
- Hän on tehnyt varmaan puolet SeMin maaleista, eikä mekään saatu häntä kuriin, Savolainen myönsi.
Isännät iskivät lopullisen niitin rangaistusalueen rajalta RoPS-maaliin 69. minuutilla. RoPS oli reissussa vain 11 pelaajalla, eikä valmentaja Savolaiselle jäänyt juurikaan työkaluja muutoksiin.
RoPS kohtaa seuraavaksi kauden viimeisessä kotiottelussa ONS/2:sn lauantaina. Kausi päättyy 2. lokakuuta Mustasaaressa I-JBK:n vieraana.
- Meillä on vielä kova työ kakkospaikan puolustamisessa, Savolainen sanoi. PP
© 2010 Lapin Kansa