lauantai, 12 tammikuu 2019 17:05

RoPS Kakkosen puolustus vahvistuu – Jaakko Vihanta siirtyy Seinäjoelta Napapiirille

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(3 ääntä)
RoPS Kakkosen puolustus vahvistuu – Jaakko Vihanta siirtyy Seinäjoelta Napapiirille Pasi Pikkupeura

Ensimmäiseen Kakkosen kauteen valmistautuvan RoPS:n farmijoukkueen RoPS/2:n puolustus vahvistuu. Laitapuolustaja Jaakko Vihanta, 23, siirtyy Seinäjoelta Napapiirille vuoden sopimuksella.

Kolmatta vuotta Lapin yliopistossa opiskeleva Jaakko Vihanta harjoitteli jo edellistalven RoPS:n matkassa. Viime syksyn sarjanousun myötä konkretisoitui mahdollisuus siirtyä pysyvästi Rovaniemen Palloseuran miehistöön.

Vihanta on TP-Seinäjoen ja SJK:n kasvatti. Hän oli toissakaudella mukana SJK Akatemian sarjanousussa ja keräsi jo viime kaudelta tukun Kakkosen pelejä.

- Jaakko on toki vielä nuori pelaaja, mutta meille erittäin hyvä lisä, RoPS:n päävalmentaja Vesa Tauriainen kertoo.

- Tällaisella taustalla olevia pelaajia tarvitsemmekin, eli nuoria kavereita, joilla on halu mennä lajissa eteenpäin.

Vihanta antaa RoPS:n nuorelle joukkueelle arvokasta kokemusta Kakkosen peleistä ja saranousijan haasteista. Viime kausi oli puolestaan SJK:n ensimmäinen Kakkosessa.

Tulevalla kaudella SJK pelaa RoPS:n kanssa samassa lohkossa.

- Jos verrataan juniorisarjoihin, Kakkosessa pelaaminen on paljon fyysisempää, Vihanta kuvailee.

- Itse asiassa juniorisarjoissa peli saattaa olla jopa taitavampaa. Joskus tuntuu, että Kakkosessa pelejä saatetaan voittaa ihan vain asenteella.

Näkemänsä perusteella Vihanta luottaa RoPS:n mahdollisuuksiin pian alkavassa sarjassa.

- Meillä on nuori joukkue, joten fysiikalla emme pärjää, mutta vähintäänkin keskikasti on täysin mahdollinen, Vihanta uskoo.

- Itse toivon tuovani joukkueeseen kokemusta ja johtavuutta. Ja ehkä sitä pelisilmääkin löytyy.

Rovaniemen Palloseuran kakkosjoukkue vahvistui jo aiemmin talvella toisella laitapuolustaja Simo Majanderilla. Reilu parikymppisellä Majanderilla on kokemusta jo Veikkausliigastakin MYPA:n riveistä.

RoPS Kakkosen kilpailukausi käynnistyy jo ensi viikolla ensimmäisellä Kakkosen Cupin ottelulla. RoPS kohtaa sunnuntaina 20.1. Oulussa Heinäpään hallissa Herculesin kello 15.45 alkavassa ottelussa.

Luettu 3178 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi