Diogo Pinto on RoPS:n Miesten uusi päävalmentaja

Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkueen uusi päävalmentaja on Diogo Pinto. Portugalilaislähtöinen valmentaja siirtyy Napapiirille FC Hongasta. Pinton sopimus on muotoa 1+1. Hän aloittaa uudessa pestissään ensi maanantaina.

Kuluneella kaudella Diogo Pinto, 36, luotsasi Miesten Kakkosessa pelaavan FC Hongan ylivoimaiseen Lohko A:n voittoon.

Kahteenkymmeneenkolmeen otteluun espoolaisseura takoi peräti 96 maalia ja päästi vain 20. Valitettavasti nousu Ykköseen jäi karsinnoissa haaveeksi. Ykköseen nousi VJS Vantaalta yhden maalin erolla.

Pintolla olisi ollut vielä vuosi sopimusta jäljellä FC Hongan päävalmentajana, mutta perhesyyt toivat hänet Rovaniemelle.

– Tyttöystäväni on raskaana ja hänen vanhempansa asuvat Pellossa. Siksi halusimme itsekin katsoa, olisiko meillä mahdollisuus muuttaa pohjoiseen. Lapsen saaminen laittoi elämässä asioita oikeaan perspektiiviin, Pinto kertoo.

– Meille avautui keskustelutilaisuus RoPS:n kanssa. Honka ymmärsi tilanteemme erittäin hyvin. Eihän ole parempaa ympäristöä kasvattaa lastaan kuin Lapissa, Rovaniemellä ja lähellä omia isovanhempiaan.

Pohjoisen kentät ovat portugalilaisluotsille entuudestaan tuttuja. Muutettuaan Suomeen kaudella 2018 hän on valmentanut mm. TP-47:aa Torniossa sekä OTP:tä Oulussa.

Muutenkin Pinto on jo kohtalaisen tuttu näky kotimaan sarjoissa. Kaudella 2024 hän valmensi PK-35:n Naisten joukkuetta Kansallisessa Liigassa, mutta erityisen vahva kokemus hänellä on juniori- ja akatemiavalmentamisesta. Hänellä on myös tuore UEFA A -koulutus sekä lukuisia muita koulutuksia Suomessa ja ulkomailta.

Pinton valmentamat Hongan B-pojat voittivat B-poikien SM-sarjan hopeaa kaudella 2022 ja B-poikien mestaruuden heti seuraavalla.

– Diogon kokemus juniori- ja akatemiajoukkueiden valmennuksesta painoi meidän valinnassamme paljon, RoPS:n urheilujohtaja Jari Ilola taustoittaa.

– Paitsi että meillä on itsellämmekin nuori edustusjoukkue, niin meille on tärkeää toimiva yhteistyö myös edustuksen ja B-poikien välillä sekä ylipäätään seuran valmennuksen kehittämisessä. Siihen Diogo osoitti suurta kiinnostusta.

Valmentajana Diogo Pinto haluaa luoda pelaajilleen vaativan, mutta samalla turvallisen ympäristön harjoitella sekä kehittyä.

– Voitte katsoa vaikka meidän viime kauden tilastoja FC Hongasta, millaista jalkapalloa haluan peluuttaa, RoPS:n uusi päävalmentaja naurahtaa.

– Kaikki haluavat nähdä paljon maaleja, niin pelaajat, valmentajat kuin erityisesti katsojat sekä kannattajat. Kaikki haluavat nähdä hyökkäävää jalkapalloa. Sen takia he ylipäätään tulevat katsomoihin, että siellä viihdytään.

Diogo Pinto on jo tällä viikolla perehtynyt tulevaan pestiinsä RoPS:n päävalmentajana tutustumalla uuteen valmennusympäristöön. Joukkueen harjoitukset Pinton johdolla alkavat tulevana maanantaina Ounashallissa. Kartoitus muusta valmennustiimistä sekä pelaajasopimuksista ovat käynnissä