RoPS hankki kolmen pelaajan verran nuorta lahjakkuutta

thumb 181113Rovaniemen Palloseuran ensi kauden Veikkausliigajoukkuetta vahvistaa kolme uutta kotimaista pelaajalupausta. Tommi Jäntti, 18, Niklas Jokelainen, 18, sekä Henrik Ölander, 21, ovat tällä viikolla allekirjoittaneet sopimuksen RoPS:n kanssa. Jäntin sopimus on 2 vuotta, Ölanderin ja Jokelaisen 1+1.

RoPS:n päävalmentaja Toni Koskelalle pelaajat olivat pääosin jo entuudestaan tuttuja. Sekä keskikenttämies Tommi Jäntti että laitapuolustaja Henrik Ölander pelasivat Koskelan alaisuudessa Klubi 04:ssä.

Hyökkääjä Niklas Jokelaisen uraa taas on seurattu mielenkiinnolla laajemminkin. Vuoden Stoke Cityn akatemiaa edustanut Jokelainen pelasi viime kaudella Veikkausliigaa Tampereen Ilveksen paidassa. 

Toni Koskelan mukaan RoPS jatkaa tämän kolmikon myötä valitsemaansa linjaa nuorten pelaajien kehittäjänä. Seuran pyrkimys on etsiä enemmän jalostettavaa potentiaalia kuin valmiita pelaajia.

Tammikuussa käynnistyvälle harjoitusjaksolle on tarkoitus saada kokoon kaikki ne mielenkiintoiset nuoret suomalaispelaajat, joiden kanssa varsinainen työnteko aloitetaan.

- Nämä kolme pelaajaa ovat profiililtaan taitavia. Viime kauden joukkueeseen verrattuna tarvitsimme lisää myös pallollista osaamista, Koskela kertoo.

- Pallollinen taito ei tietenkään ole ainoa haettu ominaisuus, mutta yksi tärkeimmistä. Tommi, Niklas ja Henrik ovat nuoria, kunnianhimoisia pelaajia, joita pyrimme talven aikana auttamaan ja kehittämään kohden hyvää Veikkausliigapelaajaa. 

Valmennus ja vastuu toivat Napapiirille

Jäntti, Jokelainen ja Ölander kertovat kuin yhdestä suusta saman syyn muutolleen etelästä Napapiirille. RoPS pystyy tarjoamaan tavoitteelliselle nuorelle pelaajalle ympäristön, josta ura voi aueta kansainvälisillekin kentille.

- Tämä oli varmasti oikea steppi. Toni on tuttu valmentaja, ja joukkueessa on kaikkiaan positiivinen meininki, Tommi Jäntti kehuu.

Samaa toistaa myös Oulusta Veikkausliigakartalle ponnahtanut Niklas Jokelainen.

- Olen kuullut RoPS:sta pelkästään positiivista. Nuorelle jalkapalloilijalle tämä on varmasti erinomainen paikka kehittyä ja onnistuessaan saada peliaikaa, Tervareiden kasvatti sanoo.

Pari kautta Jänttiä ja Jokelaista kokeneempi Henrik Ölander odottaa jo talven harjoituskautta. Ölander debytoi viime kaudella Veikkausliigassa PS Kemin organisaatiossa, mutta pienten vaivojen johdosta kausi oli kokonaisuudessaan rikkonainen.

- Talvi painetaan kovaa duunia, niin pääsee heti keväällä näyttämään osaamistaan, Ölander luottaa.

- Keskitytään seuraavaksi siihen, että saadaan alle hyvä preseason, jota kautta tulevaa voidaan lähteä rakentamaan. Taistelutahto on kova - ja halu auttaa joukkuetta.

Tommi Jäntti
Syntynyt: 7.3.2000, Helsinki
Pelipaikka: Keskikentttä
Aiemmat seurat: HJK, Klubi 04, Suomen maajoukkueet U15 lähtien
Koskela: "Tommilla on paljon samankaltaisia ominaisuuksia kuin Lucas Lingmanilla, hyvässä ja pahassa. Hän on taitava ja älykäs pelaaja. Jos hän pystyy Lucaksen tapaan kehittymään kauden aikana etenkin epämukavuusalueillaan, niin Tommi voi nousta nopeasti erittäin hyväksi pelaajaksi."

Henrik Ölander
Syntynyt: 29.10.1997, Tuusula
Pelipaikka: Vasen laitapuolustaja
Aiemmat seurat: Tuusulan PS, PKKU, HJK, Klubi 04, PS Kemi
Koskela: "Nuori suomalainen vasenjalkainen vasen laitapuolustaja, joka on jo pelannut Veikkausliigaa ja tietää, mitä siellä pärjääminen vaatii. On potentiaalia nousta hyväksi Veikkausliigan pelaajaksi."

Niklas Jokelainen
Syntynyt: 30.3.200, Oulu
Pelipaikka: Hyökkääjä
Aiemmat seurat: Tervarit, AC Oulu, Stoke City U18, Ilves, Suomen maajoukkueet U15 lähtien
Koskela: "Hän on ikäluokkansa maajoukkueessa ykköshyökkääjä, jolla on potentiaalia kehittyä. Toivottavasti hän on meille ensi kaudella se pelaaja, joka pystyy pelaamaan selkä hyökkäyssuuntaan, löytää juoksut linjan taakse ja viimeistelee."

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374

 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper