lauantai, 26 tammikuu 2019 20:07

Tasapeli Tampereelta – RoPS:lta kelpo avaus Suomen Cupiin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)
Ottelun RoPS-ratkaisijat Matias Tamminen sekä maalivahti Juhani Kangas Ottelun RoPS-ratkaisijat Matias Tamminen sekä maalivahti Juhani Kangas David Coull

Rovaniemen Palloseura aloitti uuden kilpailukauden mallikkaalla esityksellä Tampereen Ilvestä vastaan. Tasapeliin 1-1 (0-0) päättyneen ottelun maaleista vastasivat Diogo Tomas (llves) sekä Matias Tamminen (RoPS).

Ennen ottelua ilmassa oli varsinkin RoPS:n osalta suuria kysymysmerkkejä. Vahvasti muuttunut joukkue oli pelannut toistaiseksi vain yhden harjoitusottelun AC Oulua vastaan. RoPS toki voitti oululaiset, mutta Tampereen Ilves tulisi olemaan aivan toisen tason mittari.

RoPS:n avauskokoonpano illan otteluun oli kenties seurahistorian nuorin. Joukkueen keski-ikä oli vain karvan päälle 19 vuotta. Avauksen kokoonpanosta ainoastaan puolustaja Atte Sihvonen ei olisi enää ikänsä puolesta voinut pelata A-nuorten SM-karsinnoissa.

Nuori oli pääosin myös Ilveksen kokoonpano. Heillä oli kuitenkin jo kokeneemmat vahvistukset mukana, kuten vahvan pelin pelanneet ghanalaiset Samuel Afum ja pari kautta sitten RoPS:ssakin esiintynyt David Addy. Ilveksellä oli myös allaan tukku harjoitusotteluita sekä Suomen Cupin ottelu Kuopion Palloseuraa vastaan.

Lähtöasetelmiin nähden lopputulos 1-1 oli RoPS:lle hyvä.

- Tietenkin yksi peli on vain yksi peli, ja todellinen taso nähdään vasta pitkässä juoksussa, RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela tuumasi ottelun jälkeen.

- Mutta toivottavasti niille pelaajille, jotka eivät juurikaan ole kohdanneet Veikkausliigajoukkueita, tämä toi itseluottamusta sekä joukkueelle uskoa siihen, että jos teemme puolustussuuntaan tietyt perusasiat hyvin, meillä on mahdollisuus pärjätä.

Avausjakso oli numeroissa RoPS hallintaa. RoPS kykeni pitkiin hallintajaksoihin ja sai liikuteltua Ilveksen ryhmitystä. Jo reilun viiden minuutin kohdalla Niklas Jokelainen pelattiin vapaaksi maalipaikkaan, mutta Ilves-kassari Johannes Luukkanen veti pidemmän korren.

Todelliseen paraatitorjuntaan Luukkanen joutui venymään Veka Pyynyn yllättävän laukauksen edessä.

Ottelun edetessä kontrolli kääntyi hiljakseen isännille. Toiselle jaksolle lähdettäessä RoPS joutui vuorostaan tyytymään pitkiin puolustusjaksoihin.

- Oli selvää, että meillä alkaa painamaan. Ilves on pelannut monta ottelua meitä enemmän, joten he olivat kondispuolella valmiimpia, Toni Koskela huomautti.

- Olimme myös liikkeellä varsin kapealla ringillä. Meillä oli oikeastaan vain kaksi vaihtopelaajaa, jotka pystyimme laittamaan kentälle, ja heistä toinen on syntynyt 2003. Ilves kontrolloi, mutta pystyimme puolustamaan tarpeeksi hyvin.

Ottelun maalit syntyivät molemmat liki identtisistä erikoistilanteissa.

Kulmapotkussa syntyneessä avausosumassa Ilveksen Diogo Tomas oli jäänyt merkkaamatta. Hyvää ottelua pelannut Juhani Kangas oli Diogon puskussa voimaton.

RoPS kuittasi isäntien johto-osuman vain kaksi minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa Juho Hyvärinen oli jäänyt kulmapotkutilanteessa vapaaksi. Ilves-vahti Luukkanen venyi vielä Hyvärisen puskuun, mutta paluupallon iski sisään Matias Tamminen. Osuma oli ottelun viimeinen.

- Paljon on pieniä asioita, jotka voimme tehdä paremmin, RoPS-valmentaja Koskela näki.

- Meidän pelin perusrakenne on parempi kuin tähän aikaan vuosi sitten. Meillä on kuitenkin paljon tekemistä sen ymmärtämisessä, miksi tiettyjä syöttöjä tehdään, miten tehdään tiloja ja miten tiloja hyödynnetään sekä ollaan vaarallisempia.

Ottelussa nähtiin kaksi uutta RoPS-kasvattien debyyttiä edustusjoukkueessa. Matias Irvankoski on ollut edustuksen kokoonpanossa Liigacupissa, mutta sai nyt ensimmäiset peliminuuttinsa. Ensimmäiset minuutit sai myös nuori Kirill Bullat, joka vaihdettiin kentälle ottelun 82. minuutilla.

Ilves – RoPS 1-1 (0-0)

57’ 1-0 Tomas Diogo
61’ 1-1 Tamminen Matias

RoPS kokoonpano

2 Ölander Henrik     
5 Katz Kalle     
6 Sihvonen Atte                   
10 Lingman Lucas                   
12 Kangas Juhani                   
18 Pyyny Veka (90+1’ Jäntti)
19 Irvankoski Matias (69’ Obilisi)
20 Hyvärinen Juho                 
21 Tamminen Matias (82’ Bullat)
22 Degerman Rasmus            
23 Jokelainen Niklas

11 Kokko Aleksandr               
24 Jäntti Tommi
27 Olabisi Samuel                  
28 Bullat Kirill   
30 Korhonen Tino

Luettu 1628 kertaa Viimeksi muutettu lauantai, 26 tammikuu 2019 21:10