Kipinän sytyttämistä ja lajiin rakastumista
RoPS:n uusin tyttöjen ikäkausijoukkue harjoittelee kahden jalkapallolle sydämensä, ja lähes kaiken vapaa-aikansa, menettäneen opettajan johdolla. Tavoitteet ensimmäiselle toimintavuodelle ovat selkeät.
Ville Mäkelä ja Juha Kotala ohjaavat tottunein ottein tyttöjoukon alkulämmittelyjen pariin, vaikka innostus ja jännitys on käsin kosketeltava. Tänään on joukkueen ensimmäinen pelipäivä.
– Paljoa ei ole ehditty vielä pelipaikoista puhua ja sekin vähä, mitä on kerrottu, ei välttämättä kentällä muistu mieleen. Mutta ei se tässä vaiheessa mitään haittaa, tuumii syksyllä perustetun joukkueen vastuuvalmentaja Mäkelä.
Syyskuussa toimintansa käynnistäneessä joukkueessa on mukana noin 15 pelaajaa ja mukaan toivotaan lisää uusia v. 2016-2018 syntyneitä tyttöjä.
– Osa pelaajista on ehtinyt kokeilla lajia jo RoPS Nappuloissa, mutta mukaan voi mainiosti tulla, vaikka aiempaa kosketusta jalkapalloon ei olisikaan. Kukaan ei varmasti putoa kyydistä, Mäkelä korostaa.
Valmennuskaksikko Mäkelä & Kotala ovat molemmat siviiliammatiltaan luokanopettajia ja jalkapallo on kulkenut elämässä mukana pikkupojasta asti.
– Pelasin parhaimmillaan kakkosdivaria Iisalmessa, mutta polvivammat lopettivat oman urani jo aika nuorena. Noin kymmenen vuotta olin kokonaan poissa lajin parista, kun oikeastaan vähän suutuin futikselle. Oman pojan kautta onneksi löysin uudestaan lajin pariin ja se on ollut mahtavaa, Kotala muistelee.
Myös Mäkelällä on lajitaustaa sekä pelaajana että valmentajana.
– Peliuralta ei ole suuria saavutuksia kerrottavaksi, mutta valmennus on vienyt mukanaan. Aikoinaan RoPS:n -07 ikäluokan pojille lähdimme Höynälänmaan Jaakon kanssa vetämään ensimmäiset treenit, jotta saadaan homma käyntiin. Lopulta siinä meni sitten kahdeksan vuotta. Sittemmin olen ollut mukana P2015 joukkueessa ja nyt vähän samaan tapaan puolivahingossa lupauduttiin Juhan kanssa tähän tyttöjen joukkueeseen, mutta todella mukavaa on ollut.
Joukkueen toiminta on vasta alussa ja valmennuskaksikko haluaa liikunnallisten perustaitojen lisäksi painottaa ensimmäisenä toimintavuotena positiivista lajikulttuuria.
– Kun kesällä lähdemme turnauksiin pelaamaan, haluan nähdä sellaista meininkiä, jossa niin pelaajat kuin vanhemmat kannustavat kaikkia. Mitään lasten peleihin kuulumattomia huuteluita ei tule sallia ja on aikuisten vastuulla tehdä tästä toiminnasta mukavaa kaikille, Kotala toteaa.
Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa monipuolisuuteen panostaen.
– Kun meillä on harjoitusvuoro liikuntasalissa, siellä voidaan harjoitella vaikka mitä erilaisia juttuja. Kun tullaan tänne Ounashalliin, niin ollaan enemmän jalkapallotaitojen äärellä, Mäkelä kuvaa.
Valmentajat arvelevat, että kunhan kesään päästään, saattaa peli-into kasvaa entisestään ja kentillä viilettää yhtä aikaa lukuisia emmakoivistoja, nataliakuikkia ja lindasällströmeitä.
– Naisfutiksen hype ja arvostus niin Suomessa kuin Euroopassa ja maailmalla on ihan mahtava juttu, josta kannattaa ottaa kaikki irti. Vaikken ole edes kauhean vanha, niin omassa nuoruudessa tyttöjä näki futiskentällä paljon harvemmin. On upeaa, että nykyään jalkapallo kuuluu oikeasti kaikille, Kotala päättää.

RoPS T2016-2018
RoPS Tytöt 2016-2018 on RoPS:n uusin tyttöjoukkue, joka on perustettu syksyllä 2024.
Uudet pelaajat ovat tervetulleita mukaan!
Mikäli olet kiinnostunut pelaamisesta joukkueessa, otathan yhteyttä joukkueenjohtajaan tai vastuuvalmentajaan.
Yhteystiedot:
Ville Mäkelä, vastuuvalmentaja, puh. 045 144 8817
Juha Kotala, apuvalmentaja
Sanna Puolakka, joukkueenjohtaja, puh, 040 772 4734, sanna.puolakka129(@)gmail.com