Mekin hattutemppu siivitti RoPSin tärkeään kotivoittoon

Kuva: Vili Varjus

Rovaniemen Palloseura nappasi erittäin tärkeät kolme pistettä lauantai-iltana. Atlantis FC kaatui Keskuskentällä maalein 4–2 (1–1). Ottelun sankari oli Adam Mekki.

RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäen mukaan voitto saatiin ennen kaikkea joukkueen yhtenäisyydestä ja henkisestä kantista.

Ottelu alkoi RoPS:n kannalta vaikeasti. Atlantis siirtyi 0–1-johtoon rangaistuspotkusta jo 12. minuutilla. Atlantiksen Paul Ejehia jouduttiin rikkomaan rangaistusalueella.

Silti Alamäki kertoi joukkueen pysyneen tyynenä.

”Vaikka tuli vähän lahjarankkari ja vastustaja meni johtoon, me jatkettiin omaa suunnitelmaa. Moraali oli kova tänään kentällä. Uskottiin koko ajan, että punnerretaan tasoihin ja ohi.”

Tasoitus syntyikin 27. minuutilla Simo Roihan hienon esityön jälkeen. Adam Mekki nosti yhdellä kosketuksella pallon verkkoon Atlantiksen Rami Manadirin yli verkkoon.

Toisella puoliajalla kotijoukkue lisäsi tempoa.

Heti 48. minuutilla Aapo Savolainen vapautti Adam Mekin vetopaikkaan, ja Mekki viimeisteli illan toisen maalinsa.

Vain seitsemän minuuttia myöhemmin Topias Liston pitkästä heitosta käynnistynyt tilanne päätyi lopulta Savolaiselle, joka puski RoPSin jo 3–1-johtoon.

Tänään Jari Alamäen mukaan juuri joukkueen tahto oli ratkaisevaa.

”Me oltiin nälkäisempiä. Tiedettiin, miten tärkeää oli ottaa kolme pistettä. Vastustajalla on hyviä yksilöitä, mutta me oltiin organisoidumpi ja halukkaampi joukkue. Se ratkaisi.”

Ottelun lopullinen niitti nähtiin 74. minuutilla. Savolaisen keskitys tavoitti Simo Roihan, joka jatkoi pallon Mekille. Pusku toi hyökkääjälle hattutempun ja RoPS:lle 4–1-johtolukemat.

Atlantis kaunisteli vielä lisäajalla loppunumeroiksi 4–2, mutta pisteet jäivät Napapiirille.

Valmentaja Jari Alamäki ei kuitenkaan hullaantunut loppu tulokseen. Hän muistutti, että joukkueella on vielä parannettavaa.

”Tällä porukalla on aina vähän kiire hyökätä eteenpäin. Se on ollut koko kauden kehityskohde. Tänään nähtiin kuitenkin hieno yhdeksän syötön ketju, joka johti avausmaaliin. Sitä levollisuutta pallon kanssa toivoisin vielä enemmän.”’

Alamäen mukaan joukkue saa hetken nauttia voitosta, mutta katseet siirtyvät nopeasti kohti seuraavaa koitosta.

”Nyt lauantaina pelaajat ja taustat saavat nauttia. Huomenna aloitamme valmistautumisen Jazzia vastaan. Tämä peli puretaan yhdessä, katsotaan missä voimme vielä kehittyä ja sitten jatketaan normaalilla viikkorytmillä.”

Voiton myötä RoPS nousi Ykkösen alemmassa jatkosarjassa putoamisviivan yläpuolelle. Kausi jatkuu kahdella ratkaisevalla ottelulla: lauantaina 4. lokakuuta kotona FC Jazzia vastaan ja päätöskierroksella 19. lokakuuta Turussa FC Interin kakkosjoukkuetta vastaan.