ROPSKAUPPA.FI                              
sunnuntai, 25 touko 2003 13:00

RoPS kompastui Viikinkeihin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura aloitti Ykkösen kautensa korskealla 5-1 -voitolla Tampereella. Odotukset olivatkin korkealla ennen lentoaikataulujen takia kiireistä pääkaupungin reissua.

907955
Janne Järvinen teki RoPSin ainoan maalin Vuosaaressa.

Vuosaaren kenttä oli mainiossa kunnossa, mutta niin oli myös isäntä Viikingit.Avausottelussaan 2-1 -lukemin Hongan yllättänyt sarjatulokas Viikingit lähettikin vieraansa takaisin Lappiin samoin numeroin. Kaikki maalit tehtiin jo ennen taukoa.

Molemmat vuosaarelaisten osumat pistettiin perille päällä. Tommi Sergejeff puski Aleksei Zhukovin keskityksestä 1-0 takanurkkaan yli ajoituksessaan sählänneen Sandor Matusin. Jani Honkavaara puolestaan laittoi kulmuriruuhkan taustalla takatolpalla päänsä Zhukovin kovaan keskitykseen. Pallo pomppasi voimalla nurmesta ohi hölmistyneen Matusin.

- Selkeitä merkkausvirheitä kumpikin, RoPS:n toinen toppari Juho Kirjonen myönsi.

- Aikamoinen pettymys hienon avausvoiton jälkeen. Toki tiesimme Viikingit Honka-ottelun perusteella aika vahvaksi, mutta silti meidän piti hoitaa tämä peli kotiin, Kirjonen lisäsi pikaisesti matkalla koppiin.

Kahta karkeaa munausta manasi myös rovaniemeläisten manageri Jouko Kiistala, joka eli tapahtumissa kiihkeästi mukana RoPS:n vaihtokopperossa.

- Pahoja virheitä pojilta. Muutenkaan ei pelattu tasollamme, Kiistala kiteytti.

- Pelaajien liikkuminen oli vähän kankeaa varsinkin alussa, mutta kokonaisuutena meillä oli riittävät avaimet voittoon.

Järvisen maali laiha lohtu

RoPS:n osuman pari minuuttia ennen taukoa teki myöhemmin kentältä vaihdettu Janne Järvinen. Hän tuuppasi jalkansa Norbert Kerenyin pystysyöttöön juuri ennen kuin Viikinkien vastaan syöksynyt maalivahti Antti Laitinen ehti katkoon.

RoPS:lla oli Kirjosessa ja pitkässä Petri Jalavassa hyvä topparipari, mutta ihan samaa luokkaa oli Viikinkienkin kaksikko Ilkka Jäntti-Teemu Kankkunen. Zeddy Saileti jäi jatkuvasti pääpalloissa Kankkuselle kakkoseksi. Kun 16:n alueella ei ollut tilaa, Saileti veteli muutaman kerran kauempaa, mutta Laitinen poimi kohti tulleet pallot huolellisesti käsiinsä.

RoPS:n keskikenttä vaikutti aluksi vahvalta, mutta vaikutelma osoittautui harhaksi parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Vieraat saivat otetta uudelleen tauon jälkeen, mutta varsinainen prässi isäntien maalille saatiin aikaiseksi vasta viimeisellä vartilla.

Lähimmäksi tasoitusta pääsi vahvoja syöksyjä Viikinkien maalille tehnyt Kerenyi, jonka pusku 82. minuutilla paukahti poikkiputkeen. Sailetillakin oli toisella jaksolla pari paikkaa tehdä osuma, mutta askelmerkit eivät sattuneet pystysyöttöjen perään juostessa kohdalleen.

Myös Viikingeillä oli pari maukasta mahdollisuutta lisätä maalitiliään. Vaihtomies Pete Rantala pääsi irti paitsiolta näyttäneessä tilanteessa ja harhautti jo maalivahti Matusinkin. Jotenkin Rantala kuitenkin sähläsi pallon kanssa päätyrajalle, josta yritti tuikata 3-1. Kerenyi ehti tolpalle katkoon, ja katsomossa huokailtiin sinänsä teknisen Rantalan tuhertamiselle.

Tibor Markus sai tilaisuutensa Jäntin ainoasta virheestä. Markus kuitenkin rupesi pyörimään pallon kanssa poikittain, kun piti spurtata eteenpäin ja täräyttää täysillä.

RoPSin reissut pääkaupunkiseudulle jatkuvat jo helatorstaina. Silloin vastassa on FC Honka Espoossa.

Viikingit: Antti Laitinen - Kalle Saarinen, Teemu Kankkunen, Ilkka Jäntti, Jarno Helkamo - Jani Honkavaara, Tommi Sergejeff, Aleksei Zhukov - Jussi Peteri (73. Jouni Aura, 81. Pete Rantala), Vjatsheslav Malakeev, Jarno Kallijärvi (88. Masi Salmi).

RoPS: Sandor Matus - Norbert Kerenyi, Petri Jalava, Juho Kirjonen, Juha Majava - Mika Hänninen, George Chilufya, Matti Kutila - Tibor Markus, Zeddy Saileti, Janne Järvinen (71. Mika Huikari).

Urheilutieto

© 2003 Lapin Kansa

 

Luettu 2653 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227