ROPSKAUPPA.FI                              
perjantai, 27 kesäkuu 2003 03:00

Henri Sillanpää torjui RoPSin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Zhukista on tulossa RoPSille melkein painajainen, sillä hänen lapikkaastaan lähti vastaan ottelun ratkaisu myös vuosi sitten. Zhuk pääsi 65. minuutin kohdalla kuljettelemaan vapaasti ja vasurin heilahdus 25 metristä vei pallon RoPSin verkkoon.

Unkarilaisvahti Sandor Matus seurasi tapahtumaa vain katseella.

– Ei veto näyttänyt kovalta, mutta perille se vain meni, hämmästeli RoPSin unkarilaisvalmentaja György Hamori.

Manageri Jouko Kiistalakin ihmetteli ettei maalivahti tehnyt elettäkään.

– Jos veto lähti maskista, tapahtuneen ymmärtää, mutta muussa tapauksessa tilanne näytti torjuttavalta, Kiistala kommentoi.

RoPSin paras kotiottelu

Niin tai näin, ottelun ratkaisija oli viime kädessä maalivahti. Nimittäin TP-47:n Henri Sillanpää. RoPS pelasi selvästi parhaan kotiottelunsa, loi rutkasti paikkoja, mutta ei saanut palloa millään ohi Sillanpään. Pitkän liigauran pelannut Sillanpää ehti jokaisen pallon tielle taidolla ja osin tuurilla.

– Mieluummin maalivahti olisi kylmissään, mutta nyt töitä riitti mukavasti. Varsinkin 1. jaksolla piti venyttää oikein kunnolla ja siinä pääsi hyvin peliin mukaan, kertasi ottelun ratkaisija.

RoPSin paikat avautuivat avausjaksolla Zeddy Sailetille. Lähes jokaisen tilanteen pohjusti Janne Järvinen, mutta pallo jäi aina Sillanpään käsiin. Saileti pääsi tinttaamaan läheltä kahdesti, mutta tuloksetta. Mika Gröhnin kärkkärin Sillanpää venyi kulmaksi. Todellisen haamupelastuksen Sillanpää esitti 72. minuutilla kun toppari Petri Jalava veti suoraan keskityksestä. Torniolaisvahti ei ehtinyt alta pois ja pallo pomppasi kädestä yli maalin.

– Henri Sillanpää oli meille tärkeä hankinta ja on osoittautunut jo tähän mennessä kultakimpaleeksi. Nytkin hän pelasi loisto-ottelun, tunnusti TP-47:n valmentaja Kari Vaalto.

”Makea ja tärkeä voitto”

Vaalto totesi, että tunteet ovat pinnassa RoPS-voiton myötä.

– Todella makea ja tärkeä voitto. Ottelu oli jo perinteisesti tasainen hegemoniavääntö, jossa marginaalit ovat pienet. Olen erittäin tyytyväinen joukkueen kurinalaiseen peliin.

Viktor Zhuk sai myös Vaallon kehut.

– Hän on niitä taitopelaajia, joita jokainen valmentaja joukkueeseensa tarvitsee. Nytkään Zhuk ei näkynyt järin paljon, mutta yksi henkilökohtainen ratkaisu riitti.

Vaallon mukaan TP-47 ei ole vielä parhaimmillaan vaikka piikkipaikalla onkin.

– Olemme kuitenkin kehittyneet koko ajan. Vielä viime kaudella meitä rangaistiin ottelujen lopussa, mutta nyt pystymme pitämään johtoasemat.

RoPS-voiton huumassa ei Torniossa aiota leijua pitkään.

– Perjantaina mennään metsään ja käydään tämä peli läpi. Sunnuntaina on jo uusi kärkiottelun, kun Viikingit tulee Tornioon, Vaalto muistutti.

Turpeinen toipuu...

RoPSin valmentaja György Hamori ei voinut kuin harmitella hukattuja maalipaikkoja.

– Painostimme ja kontrasimme hyvin, mutta on uskomatonta että epäonnistuimme viimeistelyssä noin monta kertaa.

Hyökkäyspään tehoja vei unkarilaisen Tibor Markuksen puolikuntoisuus. Hänen jalat olivat Hamorin mukaan todella kipeät.

Plusmerkkinen uutinen pelin jälkeen oli Matias Turpeisen mahdollinen kuntoutuminen jo heinäkuussa. Polvessa on todettu lopulta sivusidevamma, joka pystytään hoitamaan ilman leikkausta. Tämä helpottaisi RoPSin tilannetta - tosin vasta viikkojen päästä.

RoPSin parasta esittivät erinomaisesti tilanteitä tarjoillut laitakärki Janne Järvinen sekä koko puolustuslinja, Jalava, Juho Kirjonen, Norbert Krenyi ja George Chilufya. Torniolaisten tehokärki Roman Miroshnitsenko pidettiin hyvin pois tilanteista. ”Miro” loukkasi lopussa takareitensä ja hänen pelaaminen sunnuntaina on auki.

Torniolaisten paras osa oli Henri Sillanpään johtama alakerta. RoPS loi kiitettävästi painetta, mutta hommat selvitettiin takaiskuitta.

Pelin jälkeen joutui molemmista joukkueita kaksi pelaajaa dopingtestiin. RoPSista kutsu kävi Janne Järviselle ja Mika Hänniselle, TP-47:sta näytteen puristivat Konstantin Saenko ja Jaakko Isteri.

Kari Pyykkö
2003 Lapin Kansa

Luettu 951 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227