Uutiset

Miehet

sunnuntai, 25 huhtikuu 2004 03:00

RoPS viihtyi Saarenkylässä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran ensiesiintyminen Saarenkylän tekonurmella onnistui lauantaina nappiin. RoPS nitisti toiseksi viimeisessä ottelussa ennen Jalkapalloliigan alkua I divisioonan AC Oulun puhtaasti 3-0 (0-0).

050121
RoPSin vasen pakki Panu Kuusela oli joukkueen pirteitä ilmestyksiä lauantaina. Puolustajan nousua katselevat takaviistosta Juha Majava ja AC Oulun Vesa Kiljunen.

RoPS käänsi kurssin 2. jaksolla ja pudotti oululaiset kelkasta heti jakson alussa. Jo viiden minuutin jälkeen viimeisteli Zeddy Saileti 1-0 Laszlo Feketen tarjoilusta. Saileti kiersi Oulun maalivahdin Jani Luukkosen ja pisti pallon tyhjiin.

Jakson puolivälissä Fekete organisoi tilanteen, josta Zoran Bogesic viimeisteli voimalla 2-0. Loppunumerot teki läpi päässyt Juha Majava alanurkkaan.

AC Oulu pelasi hyvän avausjakson, mutta tekopaikat jäivät vyörytyksestä huolimatta vähiin. Ratko Marijanovicin ei tarvinnut venyä RoPS-maalissa koko ottelussa kuin pari kertaa. RoPSilla oli puolenkymmentä paikkaa, mutta sihti oli huono.

- Hyydyimme toisella jaksolla pelillisesti. RoPS tuli keskikentän pallonmenetyksistä kovaa, myönsi Oulun valmentaja Ari Härkönen.

Hän odottaa ennen sarjan alkua joukkoihin ainakin kolmea venäläisvahvistusta, joiden paperiasiat ovat vielä kesken.

RoPSin unkarilaisvalmentaja György Hamori oli pääasiassa tyytyväinen näkemäänsä.

- Joukkuetoiminnassa meillä on vielä tekemistä. Kentällä oli jälleen uusia pareja. Tarvitsemme vielä pari viikkoa tiiviitä yhteispeliharjoituksia, Hamori hahmotteli.

Fekete järjesti kaksi maalia

RoPSin peli lopahti avausjaksolla pirteän alun jälkeen pitkälle siihen, että pelintekijä Dejan Godar loukkaantui. Hän sai kovan tällin jalkapöydän päälle ja linkutti vaihtoon 20 minuutin kohdalla. Tilalle juoksi Laszlo Fekete, jonka taidoista ja kyvyistä ei ole saatu vielä minkäänlaista kuvaa. HJK:ssa Suomen mestaruuden viime kaudella pokannut unkarilainen ei ole talven vamman jäljiltä parhaassa tikissä, mutta väläytteli jo osaamistaan. Kaksi järjestettyä maalia nyt ja yksi viikko sitten kertovat, että potentiaalia miehessä on.

- Fekete parantaa joka kerta ja kasvaa tasolleen muutamassa viikossa, ennusti György Hamori.

Zeddy Saileti pelasi nyt puhtaasti hyökkääjänä ja se rooli sopii Hamorin mukaan sambialaiselle piilokärkeä paremmin.

- Zeddy pystyy rauhoittamaan peliä ja syöttää hyvin, Hamori kehui.

Panu Kuusela mies paikallaan

Ottelun pirteimpiin ilmestyksiin kuului RoPSin uusi vasen pakki Panu Kuusela. Jos joku harmitteli Marko Koivurannan siirtymistä RoPSin sijasta AC Ouluun, niin ei harmittele lauantain jälkeen. Kuusela pelasi vasempana pakkina hienon ottelun. Varmaotteinen Kuusela nousi sähäkästi ja tuli vauhdilla myös maalitilanteisiin. Toisella jaksolla hän täräytti pallon kertaalleen ylärimaan.

Puolustuslinjassa oli muutenkin pitoa Petri Jalavan, Petri Lehtosen ja Matti Kilpelän panoksilla.

RoPSin viimeinen ottelu ennen liigaa on ensi sunnuntaina (2.5.) Kemissä, Karihaaran hiekalla pelattava Suomen cupin 4. kierroksen kamppailu PS Kemin kanssa. Sitä ennen liigajoukkue nähdään lentopallo-ottelussa ensi keskiviikkona (28.4.) kauppaoppilaitoksella klo 18.30. Vastassa on Woman Volleyn naisjoukkue.

RoPSin kokoonpano: Ratko Marijanovic, Petri Jalava, Matti Kilpelä, Norbert Kerenyi, Panu Kuusela, Petri Lehtonen, Slavko Mandic, Dejan Godar (22. Laszlo Fekete), Juha Majava (86. Jarno Koivisto), Zoran Bogesic (77. Matias Turpeinen), Zeddy Saileti.

Kari Pyykkö
© 2004 Lapin Kansa

Luettu 1234 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi