Uutiset

Miehet

perjantai, 29 lokakuu 2004 03:00

Nuorten maajoukkuepakki Jarkko Hurme RoPSin riveihin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Viisi vierastyöläistä kotiin ilman jatkosopimusta.

763531
Jarkko Hurme (oik.) on RoPSin uusi oikea pakki. Kuvassa Hurme taistelee AC Oulun paidassa RoPSin Juha Majavan kanssa kevään harjoitusottelussa Saarenkylässä.
Rovaniemen Palloseuran liigamiehistö sai maajoukkuetason täydennystä, kun seura teki kahden vuoden sopimuksen 18-vuotiaan oululaisen Jarkko Hurmeen kanssa. Hurme on pelannut Suomi-paidassa 25 maaottelua, joista viimeiset alle 19-vuotiaiden EM-karsinnoissa pari viikkoa sitten.

Hurme kuului Suomen vakiopelaajiin myös alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa toissa kesänä. Kisat pelattiin Suomessa.

Sähäkän Hurmeen pelipaikka on oikea puolustaja.

- Sitä tonttia olen pelannut viimeiset kaksi kautta. Aiemmin olin keskikentällä ja kärjessäkin, kertoi Kastellin urheilulukiota käyvä jalkapallolupaus.

177-senttinen Hurme on alunperin Oulun Luistinseuran kasvatti. Viime kauden hän pelasi kuitenkin I divisioonaa AC Oulun riveissä. Divaria hän ehti pelata jo edelliskauden OLS:n väreissä.

- Totesin pärjääväni ykkösen peleissä, joten siitä heräsi halu päästä liigaan. Rovaniemen Palloseura tarjosi tähän hyvän vaihtoehdon. Luvassa on penkillä istumisen sijaan peliaikaa ja vastuuta, mikä on oman kehityksen kannalta paras vaihtoehto, Hurme tuumi.

Ammattilaisuus tähtäimessä

Parhaina avuinaan Hurme pitää pallollista pelaamista sekä nopeutta.

- Nykyajan pakit ovat paljon pallollisena ottelun aikana.

Kolme kertaa Englannissa West Hamin leirillä käynyt Hurme tähtää tulevaisuudessa ammattilaiskentille.

- Jos kehitys jatkuu tällaisena, tavoitteena on pelata ulkomailla ja saada siitä myös palkkaa, lukiolainen täsmensi.

Hurme muuttaa Rovaniemelle vuodenvaihteen jälkeen. Sitä ennen hän harjoittelee seuran antamilla ohjelmilla. Lukiopaikan vaihtaminen Oulusta Ounasvaaran urheilulukioon on vielä työn alla.

RoPSin liigaryhmään nousee muutenkin nuoria voimia, sillä omista junioreista sopimuspelaajiksi siirtyvät kolmen vuoden pestillä maalivahti Risto-Pekka Söderlund ja puolustaja Pauli Turpeenniemi. Kaksikko pelasi viime kaudella A-nuorten SM-sarjaa.

Lähtöpuolelle riittää myös miehiä, sillä viisi viime kaudella mukana olleista vierastyöläistä palaa kotimaihinsa ilman jatkosopimusta. He ovat Laszlo Fekete, Norbert Kerenyi, Slavko Mandic, Dalibor Djuric ja Ratko Marijanovic.

- Osa lähti niillä puheilla, että jos emme saa tarpeellisia miehiä kotimaasta, heistä voidaan olla kiinnostuneita. Kyse on lähinnä Kerenyistä ja Mandicista, kertoi RoPSin manageri Jouko Kiistala.

RoPS olisi halukas jatkamaan brittikärki Stuart Douglasin sopimusta, mutta mies haluaa ensin selvittää omat asiasta Englannin päässä.

Jalavan jatko työn alla

Varmoja vierastyöläisiä ensi kaudella ovat Zeddy Saileti (2 v. sopimus), Dejan Godar (2 v.) ja Zoran Bogesic (1 v.)

- Varaus on vielä 1-2 pelaajalle jos tilanne sitä vaatii, Kiistala totesi.

Kapteeni Petri Jalavan ”leiri” on siirtymässä Turkuun, mutta Jalava saattaa silti pelata Rovaniemellä ensi kaudella. Kyse on lähinnä opiskelupaikan siirtämisestä Turkuun.

Kesken kauden RoPSin maalivahdiksi tulleesta Ville Wallenista kiinnostui myös Helsingin Jalkapalloklubi, jonka unkarilaisvahti Andras Villnrotter lopetti uransa.

- Wallen on ollut HJK:n hankintalistalla. Onneksi meillä on kotimainen vaihtoehto maalivahdiksi, mikäli Wallen jää Helsinkiin, Kiistala kertoi.

Uusi kasvo RoPSissa on ensi kaudella myös Norjasta siirtyvä toppari Markus Paija, jonka kanssa seura teki vuoden sopimuksen pari viikkoa sitten.

Kari Pyykkö
© 2004 Lapin Kansa

Luettu 1558 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi