Uutiset

Miehet

torstai, 01 syyskuu 2005 03:00

Myöhästynyt faxi Hurmeen harmina

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Italian jalkapallon pääsarja, serie A, oli saada keskiviikkona kolmannen suomalaispelaajan. Rovaniemen Palloseuran puolustajan Jarkko Hurmeen haave jalkapalloammattilaisen urasta tyssäsi kuitenkin kalkkiviivoilla liian myöhään lähteneeseen faxiin. Hurmeella oli jo sovittuna valmis viiden vuoden sopimuspaperi Udineseen.

418749
Jarkko Hurme (vas.) jatkaa RoPSin riveissä liigapaikan puolustamista. Uusi kasvo harjoituksissa on ollut uruguaylainen puolustaja Cesar Pellegrin Garcia.
Hurmetta tapahtunut luonnollisesti harmitti ja isosti.

- Kaikki piti olla selvää, viiden vuoden projekti oli sovittu ja se tuntui itselle helkkarin hyvältä pestiltä. Faxi ei kuitenkaan mennyt ajoissa perille ja homma kaatui siihen, Hurme kertoi.

Tästä johtuen Udinese vaihtoi loppuvaiheessa neuvottelukohdetta ja palkkasi seuraan yhden brasilialaispelaajan lisää.

Udinese yllätti viime kaudella sijoittumalla Italian liigassa peräti neljänneksi. Uuden kauden seura aloitti sunnuntaina voitolla.

19-vuotiaan Hurmeen sopimus olisi ollut pitkälle samanlainen, jonka Pietarsaaren Jaron Roman Eremenko sopi kesällä Udinesen kanssa. Hurme osallistui elokuun alussa samalle Udinesen kauteen valmistavalle leirille kuin Eremenkokin.

- Leiri onnistui kaikin puolin nappiin. Harjoittelin siellä reilun viikon ja pelasin yhden ottelunkin. Omasta mielestäni onnistui ihan hyvin, Hurme arvioi.

Leirinäytöt poikivat nyt kaatuneen sopimustarjouksen.

RoPS menetti siirtokorvauksen

Rovaniemen Palloseurassa asiaa hoitanut toimitusjohtaja Jouko Kiistala oli vähintään yhä harmissaan sopimuksen kariutumisesta kuin Hurmekin. Siirrossa kun olisi liikkunut myös rahaa, sillä Hurmeella on voimassa oleva sopimus RoPSin kanssa myös ensi kaudesta. Siirtokorvauksen suuruutta Kiistala ei kertonut. Rahaan siirto ei kuitenkaan kaatunut.

- Asia oli tosi pitkällä ja tunneista kiinni. Neuvottelujen loppuvaiheessa oli tiettyjä päällekkäisyyksiä ja useampikin deadline, mutta paperi ei ehtinyt perille oikean deadlinen puitteissa, Kiistala myönsi.

Kiistala oli kuitenkin varma, että lahjakkaalle Hurmeelle tarjoutuu vielä toinenkin tilaisuus päästä ammattilaiskentille. Siirtoikkuna aukeaa seuraavan kerran tammikuussa, joten siihen asti Hurme on varmuudella RoPSin pelaaja.

”Ei auta jäädä murehtimaan”

- Ei tässä auta jäädä murehtimaan menneitä. Nyt pyritään auttamaan kaikin konstein RoPSia, jotta seura pelaa liigassa myös ensi vuonna, Jarkko Hurme totesi.

Hurme ei kuulu tänään Myllykoskelle matkustavaan miehistöön, sillä hän kärsii toisen pelikielto-ottelunsa. Seuraavan kerran hän on kokoonpanossa kotiottelussa Tampere Unitedia vastaan 11. syyskuuta.

Lazic tulee ”kaiken varalta”

Siirtoikkunnan sulkeutuessa RoPS hankki vielä 26-vuotiaan kroaatin Srdjan Lazicin pelaajaoikeuden ”kaiken varalta”, kuten Jouko Kiistala asian ilmaisi. Keskikentällä ja topparina pelannut 188-senttinen Lazic saapunee Rovaniemelle viikonvaihteeseen mennessä.

- Sen jälkeen Lazicin osaaminen katsastetaan harjoituksissa ja päätetään sopimuksen teosta, Kiistala kertoi. Lazicin hankintaa suositteli miehen tunteva Dejan Godar.

Kroaatti hankittiin lähinnä siltä varalta, ettei silmävammaa poteva toppari Petri Jalava palaa kokoonpanoon loppukaudella. RoPSilta ovat sairalistalla myös Matti Kilpelä, Ville Syväjärvi sekä Janne Mahlakaarto, joka tosin kuntoutuu hyvää vauhtia.

Pitkän sairaslistan ja pelikieltojen takia RoPS ehti jo täydentää miehistöään vasenjalkaisella uruguaylaisella puolustajalla Cesar Pellegrin Garcialla (26) sekä saksalaistopparilla Adrian Pelkalla (24). Ryhmään liittyi myös jääkiekkoileva jalkapalloilija Vesa Inkeröinen (21) FC Santa Clausista. Pellegrin Garcia, Pelka ja Inkeröinen saivat tulikasteen liigassa sunnuntaina Kuopiossa.

Kari Pyykkö
© 2005 Lapin Kansa

Luettu 1376 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi