Uutiset

Miehet

maanantai, 07 elokuu 2006 15:18

RoPS toteutti pelin perusidean

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura aloitti jalkapallon Ykkösen toisen puoliskon kukistamalla Vaasan IFK:n hallitusti maalein 2-0 (1-0).

3657426.jpg

Juha Majavan ja Zeddy Sailetin komeat maalit riittivät Vaasan IFK:n kaatoon.

- Osasimme tehdä maaleja ja pitää oman pään puhtaana, eli tämän pelin perusidea tuli toteutettua.

Ei voi kuin olla tyytyväinen pisteistä, valmentaja Jukka Ikäläinen totesi tyhjentävästi.

Avausmaalia odotettiin tilanteisiin nähden turhankin kauan. Juha Majava onnistui 39. minuutilla saatuaan pallon avopaikkaan Zeddy Sailetilta. Ennen Majavan hallittua sijoitusta kotijoukkueella oli onneakin .

- Syöttö oli epäonnistunut laukaus. Olimme toki ensimmäisellä jaksolla todella ahtaalla ja RoPS ansaitsi voittonsa, mutta meille ei vain tapahdu samanlaisia, vieraiden valmentaja Tomi Kärkkäinen pohti.

RoPSille maali oli vapauttava. Majava oli kärkkäästi maalintekopaikoissa jo aiemminkin: pusku meni ohi ja laukaus täysin avoimesta paikasta hetkeä ennen maalia jäi maalivahti Tomas Kolamin syliin.

Vahvoja nousuja keskikentän vasemmalta laidalta tehneen Majavan viimeistely lämmitti valmentajan mieltä.

- Majavan maali oli siinäkin mielessä tärkeää, että hän pääsi nopeasti kuittaamaan edellisen tilanteen, Ikäläinen painotti.

Vaihtopelaajista uutta voimaa

RoPS joutui vaihtamaan hyökkääjä Antti Peuran jo vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen takareisivamman vuoksi. Se ei kuitenkaan tuonut valmentajan pelkäämiä ongelmia, pikemminkin päinvastoin.

Vaihdosta peliin tullut Janne Turpeenniemi toi tuhdisti uutta voimaa oikealle laidalle. Yhteistyö Mika Lahtisen kanssa loi pohjan avausmaaliin sekä muutamiin muihin vaarallisiin tilanteisiin.

Turpeenniemi kuului kentän parhaimmistoon, eikä RoPSin muidenkaan vaihdosta tulleiden panosta voi moittia. Toisen jakson alkupuolella peliin päässeen puolustaja Ville Syväjärven hyvällä pelillä oli osuutensa ajoittain vaarallisen Benny Sjölindin hyytymiseen.

Toinen maali ottelun lopussa oli ulkomaalaisvahvistusten työnäyte. Pitkän tauon jälkeen pelikuntoon toipunut Serge Dim Etong pelasi reilut 20 minuuttia ja pohjusti nousullaan sekä hyvällä syötöllä maaliin johtaneen tilanteen. Zeddy Saileti otti keskellä pallon teki yhden harhautuksen ja laukoi komean maalin.

- Lopussa, kun otetaan riskejä, on aina se mahdollisuus, että nähdään joku tuollainen Saileti-show. Tappio huomioiden olen kuitenkin melko hyvällä mielellä.

- Toisella jaksolla saimme RoPSin tikoille ja tuollaisella ilmeellä tulee jatkossa varmasti tulostakin, VIFK:n Kärkkäinen tilitti joukkueensa viidettä perättäistä voitotonta ottelua.

Maali oli Sailetille kauden viides. Hän jakaa saldollaan joukkueen parhaan maalintekijän paikan Peuran kanssa.

RoPS pelasi varman päälle

Huolimatta siitä, ettei kotijoukkue hallinnut toista jaksoa ensimmäisen puolikkaan parhaiden hetkien tavoin, pysyi peli kontrollissa. Kalle Rönkkö joutui maalillaan venymään tosissaan vain kerran. Mika Nenosen harhasyötöstä pallon saanut Miikka Toivola laukoi, mutta Rönkkö pelasti pallon alanurkasta kulmaksi.

- Kokkolassa menetimme kahden maalin johdon, joten nyt otettiin varman päälle. Zaileti laskeutui toiselle jaksolle kärjen taakse ja Godar puolustavaksi keskikenttäpelaajaksi, Ikäläinen kertasi.

Ensi sunnuntaina Hämeenlinnassa pelattavasta seuraavasta ottelusta Godar on sivussa taklattuaan varoitustilinsä toistamiseen tällä kaudella täyteen.

- Tämänpäiväinen varoitus tuli aiheesta, mutta kokonaisuutena on sellainen tuntuma, että ulkomaalaisia pelaajia varoitetaan kotimaisia herkemmin, Ikäläinen aprikoi.

Mikael Koistinen
© 2006 Lapin Kansa

Luettu 752 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi