Uutiset

Miehet

maanantai, 25 syyskuu 2006 11:12

RoPS menetti kahden maalin johdon

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura taipui kolmannen kerran tällä kaudella tasapeliin kahden maalin johtoasemasta. Pistejako Atlantiksen kanssa numeroin 2-2 (1-0) tiesi käytännössä myös sitä, että RoPS pelaa ensi kaudellakin jalkapallon Ykkösessä. Eroa nousijan paikoilla oleviin helsinkiläisiin Atlantikseen ja Viikinkeihin on yhdeksän pistettä, kun pelaamatta on enää neljä kierrosta.

3774680.jpg

RoPS oli sunnuntaina voitossa kiinni ottelun lisäajalle asti. Vieraiden Obi Metzger pääsi kuitenkin iskemään helpohkon tasoituksen ja Feras Abid oli lähellä kääntää koko potin Atlantikselle, mutta miehen nosto läpiajon päätteeksi kimposi RoPSin onneksi tolpasta takaisin kentälle.

Vaihdosta hieman ennen taukoa peliin tullut Metzger teki vieraiden 2-1 -kavennuksen purjehdittuaan kotijoukkueen keskuspuolustuksen läpi hieman ennen toisen jakson puoliväliä. Kavennuksen jälkeen molemmilla joukkueilla oli tilannerikkaassa pelissä herkullisia paikkoja numeroiden muuttamiseen. Tasapeli ei täysin tyydyttänyt kummankaan joukkueen valmentajaa.

- Tällaisen nousun jälkeen piste on hyvä, mutta loppujen lopuksi enemmänkin oli tarjolla. Toisella jaksolla tahto oli erilainen, ei näitä pelejä kävelemällä voiteta, vieraiden valmentaja Pasi Pihamaa tilitti.

- Tottakai harmittaa, kun tasapeliin päädyttiin tällä tavalla. Meidän keskuspuolustuksellamme on ollut ongelmia nopeiden kärkipelaajien kanssa, joten siinä mielessä peli kuvastaa kautta enemmänkin. Vastustajalta löytyi vaihtopelaaja, joka pystyi ratkaisuihin, meidän vaihtomme eivät tuoneet mitään muutosta, RoPSin Jukka Ikäläinen kiteytti.

Nuoret miehet maalinteossa

3774673.jpgRoPSin avausmaalin teki rangaistuspotkusta päivän vanhin maalintekijä, 21-vuotias Mika Lahtinen. RoPS sai 11-metrisensä Miika Jokiperän torpattua typerästi Petri Jalavan nurin pääpallotilanteessa kaukana maalista.

Toisen jakson alussa juhli kotijoukkueen ”duunariosasto”. Kovan työmäärän jälleen tehneet Janne Turpeenniemi ja Matti Kutila ampaisivat harppuunahyökkäykseen, jonka päätteeksi 17-vuotias Turpeenniemi siirsi pallon hitaasti, mutta varmasti alakulmaan.

Kutilalla oli jatkossa muutama hyvä paikka maalintekoon, mutta sihti ei ollut kohdallaan. Atlantiksen maalivahti Aleksander Mishtshukin mahdollisuudet sen sijaan loppuivat pian toisen takaiskun jälkeen.

- Helppo maali, en voi kommentoida enempää, Pihamaa perusteli maalivahdin vaihtoa.

Metzgerin ensimmäinen maali oli ottelun hahmoihin kuuluneen Petri Jalavan ainoa musta hetki. Jalava seurasi hallittuun sijoitukseen päättynyttä läpiajoa aitiopaikalta.

Tasoituksessa Jeremy Jehan avusti ratkaisevasti maalia edeltäneellä hutipotkullaan.

- Sen pahemmin ei tilanteessa voi mokata, Ikäläinen totesi.

”Vahvistuksilta odottaisi enemmän”

Ikäläinen kaipasi kentälle kauden kolmatta pelikieltoaan varoitustilin täyttymisen vuoksi kärsinyttä Dejan Godaria.

- Tällaisessa ottelussa, jos missä tarvitsisi pelaajaa, joka pystyy pitämään palloa ja rauhoittamaan peliä, hän pohti ottelun lopun tapahtumiin viitaten.

RoPSin vaihtopelaajista vain Turpeenniemen kanssa samaan ikäluokkaan kuuluva Juuso Majava voi olla pelaamiinsa minuutteihin tyytyväinen. Lasic Srdjania ei kentällä juuri huomannut ja nuorisokaartiin kuuluvan Juha-Pekka Inkeröisen korvannut Jehan siis puolestaan erottui vähemmän mairittelevalla tavalla.

- Kyllä ulkomaalaisvahvistuksilta odottaisi enemmän, valmentaja tyytyi toteamaan.

Onnettomaan loppuun lisäsi lukunsa myös Alexander Stach. Ulosajoa tiennyt toinen varoitus tuli juuri ennen Atlantiksen tasoitusta miehen palattua loukkaantumisen jälkeen kentälle ilman erotuomarin lupaa.

Mikael Koistinen
© 2006 Lapin Kansa 

Luettu 968 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi