ROPSKAUPPA.FI                              
maanantai, 23 lokakuu 2006 19:23

Valmentajan yhteenveto kaudesta

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Valmentaja Jukka Ikäläinen antaa RoPSille tyydyttävän arvosanan lauantaina Kokkola-voittoon päättyneestä kaudesta.

Valmentaja Jukka Ikäläinen antaa RoPSille tyydyttävän arvosanan lauantaina Kokkola-voittoon päättyneestä kaudesta.

- Arvosana jää seiskan korville. Se tarkoittaa koko seuran onnistumista, ei yksistään joukkueen tai valmentajan, Ikäläinen sanoo.

- Tämä oli yhteinen projekti. Se alkoi hyvin, mutta kääntyi loppukesästä siirtoikkunan umpeutumisen aikoihin (elo-syyskuun vihde) hankalaksi. Siinä vaiheessa alkoi näyttää siltä, että emme enää taistele kärkisijoista. Muut joukkueet, eritoten AC Oulu pystyivät selkeästi vahvistamaan pelaajistoaan ennen syksyn loppurutistusta, mutta meillä se jäi haaveeksi, Ikäläinen jatkaa.

Mitään yksittäistä syytä Ikäläinen ei halua nostaa selitykseksi seitsemänteen sijaan ja nousun karkaamiseen. Kyse on useamman tekijän summasta.

Yksi merkittävä seikka oli kuitenkin puolustuspään loukkaantumiset ja jatkuvat kokoonpanomuutokset. Alakerran pelaajista Mika Gröhn oli sivussa käytännössä koko kauden, samoin Ranskasta pakin tontille hankittu Jeremy Jehan pelasi täydet minuutit vain muutamassa alkukauden ottelussa. Ville Syväjärven ja Mika Nenosen vammat aiheuttivat myös valmennusjohdolle mietittävää.

Toimivaa permanenttia ei löytynyt puolustuspäähän koko kaudella.

Loppukesästä hankittu tshekki Aleksandr Stach ei istunut heti miehistöön ja kommunikointivaikeudet johtivat helppoihin takaiskuihin. Ikäläisen mukaan Stach kuitenkin paransi otteitaan viimeisissä otteluissa ja miehessä on potentiaalia parempaankin.

RoPSin nousumahdollisuudet alkoivat huveta syyskierroksen aikana, kun joukkueen puolustuspelaaminen ei pysynyt kevätkierroksen kuosissa.

Kulminaatiopisteitä olivat syyskuun alussa Klubi 04:lle kärsitty 0-6 vierastappio ja sitä seurannut, valtakunnan otsikoihin asti noussut kohuottelu Atlantista vastaan (2-2). Jälkimmäistä RoPS johti kahdella maalilla, mutta kadotti tärkeät pisteet vieraiden yliajalla tulleeseen tasoitukseen. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, olisiko RoPS pysynyt nousutaistossa, jos Atlantis-peli olisi osattu pitää käsissä loppuun asti.

RoPSin puolustuspään horjahtelut on helppo lukea myös tilastoista.

Kevätkierroksen 13 ottelussa RoPSin maaliero oli 19-9 ja joukossa oli peräti seitsemän nollapeliä puolustuspäässä. Syyskierroksella RoPS teki maaleja samaan tahtiin, mutta omiin meni liikaa ja maaliero lipsahti miinukselle (21-26). Puolustuspään nollapelejä tuli syksyn kierroksilla vain kaksi.

- Lisäksi tärkeimmät avainopelaajat olivat sivussa ratkaisevista otteluista.

Zeddy Saileti oli sivussa viisi viimeistä peliä ja Dejan Godarin pelikiellot tulivat nekin pahimpaan mahdolliseen aikaan. Keväällä hyvää maalivainua osoittanut Antti Peura kärsi myös loukkaantumisista ja maalintekijäksi hankittu Serge Dim Etong oli hänkin turhan loukkaantumisherkkä ja pelasi vain muutaman onnistuneen pelin. Kokoonpanot elivät kaiken aikaa ja jouduimme antamaan peliaikaa omille nuorille, joilla ei tietenkään voi olla vielä kokemusta isoista otteluista, Ikäläinen tilittää.

Plussapuolelle Ikäläinen nostaa omien nuorten onnistumisen (Janne Turpeenniemi, Juha-Pekka Inkeröinen, Jukka Yrjänheikki) lisäksi Kalle Rönkön varmat otteet maalitolppien välissä, vaikka syksyllä omiin menikin paljon maaleja. Kiitosta saa lisäksi yhteistyö farmiseura FC Lynxin kanssa.

Rönkön on nuoriso-osaston lisäksi Ikäläinen nostaa esiin Jari Gröhin, joka pelasi hyvillä otteilla isot minuutit, vaikka miestä heiteltiin puolustuslinjassa paikasta toiseen. Antti Peura voi olla kauden maalisaldoonsa (8) tyytyväinen ja muutkin selvisivät kutakuinkin normaalitasolle. Mika Nenoselta olisi voinut odottaa hieman isompaakin roolia, mutta loukkaantumiset eivät antaneet siihen tilaisuutta.

Ulkomaan avuista puhtaat paperit ilman erikoisia lisämerkintöjä saavat Dejan Godar ja Zeddy Saileti, jotka myös jatkavat ensi kaudella. Napapiirillä.

Ulkomaan vahvistusten hankinnassa Ikäläinen haluaa kuitenkin olla jatkossa liikkeellä huomattavasti aikaisemmin ja pelaajia pitää kartoittaa entistä tarkemmalla seulalla.

- Kokonaisuutena Ykkönen oli varsin mielenkiintoinen ja sarjasta nousivat Ikäläisenkin mukaan juuri vahvimmat joukkueet Viikingit ja AC Oulu.

- Ykkösen pelillistä tasoa on moitiskeltu, mutta onkohan juuri näin?

Esimerkiksi edelliskauden nousijat Honka ja Vaasa pärjäsivät liigassa hyvin, Honka jopa loistavasti, Ikäläinen tuumii.

RoPSin maalintekijät: Peura 8, Saileti 8, Lahtinen 6, Godar 5, Dim Etong 3, Kutila 3, Juha Majava 2, Hiukka 1, Juuso Majava 1, Nenonen 1, Stach 1, Turpeenniemi 1.

Jorma Kilpeläinen
© 2006 RoPS

Luettu 838 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227