Uutiset

Miehet

torstai, 23 marraskuu 2006 09:28

Kari Virtanen RoPSin valmentajaksi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran jo jonkin aikaa uumoiltu valmentajan vaihto toteutui keskiviikkona, kun seura irtisanoi viime kauden päävalmentajansa Jukka Ikäläisen (49). Samalla RoPS tiedotti, että Ykkösessä jatkavaa edustusjoukkuetta luotsaa kaksi seuraavaa kautta Kari Virtanen (48) Piikkiöstä.

3915107.jpg

Ikäläisellä oli RoPSin kanssa kahden vuoden sopimus, mutta seura käytti sopimuksessa olleen purkupykälän. RoPSin johtokunta päätti asiasta yksimielisesti. Sopimuksen purun syiksi kerrottiin joukkueen huono harjoittelu, kurittomuus sekä päävalmentajan sitoutuminen joukkuetta kohtaan.

RoPSin puheenjohtajan Risto Nivan mukaan seuran satsaukset (n. 180000 euroa) ja saavutettu 7. sija eivät vastanneet alkuunkaan odotuksia.

- Korostan, että nousu liigaan ei silti ollut viime kaudella ehdoton pakko. Valmennuksellisesti asiat eivät vain menneet toivotulla tavalla. Jukka Ikäläisen ruotsalaistyyppinen valmennus ei toiminut tässä joukkueessa. Pitkin kautta kantautui viestejä fyysisen harjoittelun puutteista ja se näkyi myös kentällä. ”Bensa” tahtoi loppua toisella pelijaksolla.

- Pelisäännöt joukkueen sisällä olivat myös puutteelliset. Joukkueen johtamiseen olisi tarvittu tiukempi asenne, näki Niva.

”Tuttu ja turvallinen ratkaisu”

Kari Virtasen valinnan Niva arvioi ”tutuksi ja turvalliseksi” ratkaisuksi. ”Karo” on tuttu mies Rovaniemellä niin pelaajana kuin valmentajana. RoPSin liigajoukkuetta hän luotasi kesästä 1997 kauden 1999 loppuun. RoPS olisi halunnut tuolloin pitää Virtasen, mutta hän jätti option käyttämättä.

Virtanen piti RoPSin jälkeen välivuoden, valmensi sen jälkeen naantalilaista VG-72 -seuraa kakkosessa ja ykkösessä ennen pestiä Inter Turun liigajoukkueeseen. Sieltä hänet vapautettiin viime kaudelle lopulla heikosti sujuneiden pelien takia.

- Se tiedetään, että Virtasen aikana fysiikkavalmennus ja kuriasiat eivät tule olemaan ongelma. Senkin varmistimme, että hänen oma motivaationsa on kohdallaan, vaikka sarjataso vaihtuu Ykköseen, Risto Niva totesi.

Virtanen aloittaa RoPSissa heti vuodenvaihteen jälkeen, sillä hänen Inter -sopimuksensa päättyy virallisesti joulukuun lopussa.

- Ensi kauden tavoitteesta ei ole vielä puhuttu. Se käsitellään kun Virtanen tulee Rovaniemelle. Menestys riippuu paljon pelaajamateriaalista. Se on selvä, että RoPSin pitää pärjätä Ykkösessä. Nousu liigaan on nyt selvästi vaikeampaa kuin viime kaudella, Risto Niva totesi.

RoPSilla on tällä hetkellä 10 sopimuspelaajaa, pääasiassa omia junioreita, joten hankintarintamalla pitää olla myös aktiivisena.

- Aloitettu nuorten pelaajien sisäänajo jatkuu. Meillä on kuusi lahjakasta pitkät sopimukset omaavaa 1988-89 syntynyttä pelaajaa. Heidän ympärilleen kun saadaan hyvä kombinaatio kokemusta ja osaamista, kasassa on Ykkösessä menestyvä joukkue, Niva luottaa.

Virtanen saa Risto Nivan mukaan myös kakkosvalmentajan, joka ei ole kuitenkaan Olavi Tammimies.

Virtanen näki RoPS-Atlantiksen

Kotoaan Piikkiöstä tavoitettu Kari Virtanen myöntää, että hänen tuntumansa RoPSin viime aikojen tekemisiin on vähäinen.

- Kaksi RoPSin peliä taisin viime kaudella nähdä. Jälkimmäinen oli paljon puhuttu RoPS-Atlantis Rovaniemellä. Siinä joukkue pelasi avausjakson kurinalaisesti eikä ongelmia ollut - toisen jakson vyörytti Atlantis ja tuli tasoihin, Virtanen kertasi.

Sen Virtanen tiesi, että RoPSilla on tällä erää nuorekas ryhmä kahdella ulkomaalaisella varustettuna.

- Pelaajatarve on ilmeinen, joten siihen pitää seurassa tarttua heti.

Virtanen pitää Ykköstä nuorille pelaajille erittäin hyvänä kehityspaikkana.

- Ei Ykkönen mikään helppo sarja ole ensi kaudellakaan, sillä moni seura satsaa yhä vahvasti. Viime kaudella liigaan nousi lopulta varsin rutinoituneita joukkueita (Viikingit ja AC Oulu), Virtanen arvioi.

Rovaniemellä Virtanen on ollut tuttu näky useamman kerran vuodessa. Siitä pitää huolen anoppila Korkalovaarassa.

Kari Pyykkö
©2006 Lapin Kansa

Luettu 1412 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi