Uutiset

Miehet

torstai, 24 touko 2007 23:12

Oulun Tarmo kohtaa RoPSin juhlaottelussa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Jalkapallon Kolmosessa pelaava Oulun Tarmon edustusjoukkue juhlistaa seuran 100-vuotista historiaa juhlaottelulla maineikasta Rovaniemen Palloseuraa vastaan Suomen cupin 4. kierroksen ottelussa tänään klo 18.30 Castrenin stadionilla.

Suomen Palloliitto on muistanut juhlivaa isäntäseuraa valitsemalla ottelun Suomen cupissa kierroksen otteluksi. Juhlaottelu on yksi tänä vuonna myös 100 vuotta täyttävän Suomen Palloliiton juhlaotteluista.

Tarmo lähti juhlakauteen voimakkaasti uudistuneella joukkueella. Viime kauden ryhmästä siirtyi muille maille peräti 12 pelaajaa, joiden tilalle on saatu kahdeksan uutta pelimiestä. Vaikka saldo näyttääkin lukumääräisesti miinusmerkkiseltä, joukkue vahvistui etenkin puolustuksen osalta. Myös valmennukseen saatiin tarpeellista uutta verta ja syvyyttä entisen tarmolaisen Timo Liimatan tultua toiseksi valmentajaksi Timo Ojalan rinnalle.

Puolustuksen vahvistuminen olikin tarpeen, sillä viime kaudella Tarmo ei kyennyt suojelemaan omaa maaliamme riittävän ponnekkaasti. Parempaan koko joukkueen puolustamiseen on pyritty myös uudella pelijärjestelmällä, jota on ajettu sinnikkäästi sisään kevään aikana, vaihtelevalla menestyksellä.

Juhlaottelun vastustaja Rovaniemen Palloseura kilpailee tätä nykyä Ykkösessä pudottuaan kauden 2005 päätteeksi liigasta. Ykkösessä joukkue majailee neljän kierroksen jälkeen sarjataulukon keskivaiheilla viidellä pisteellä. RoPS marssittaa Tarmoa vastaan todella kansainvälisen ryhmän, sillä joukkueen listoilla on peräti yhdeksän Suomen rajojen ulkopuolelta tulevaa pelaajaa.

Jalkapalloasiantuntijat eivät antane Tarmolle kovinkaan suuria mahdollisuuksia juhlaottelussa, sillä niin selkeä joukkueiden välinen materiaaliero on paperilla. Cup on kuitenkin aina oma maailmansa ja jos Tarmon pojat saavat päälle todellisen taisteluasenteen ja jos RoPSin pelaajien ajatukset ovat jo sunnuntaisessa Ykkösen pelissä niin ken tietää.

Onhan Tarmolla ”salaisena aseena” kokoonpanossaan peräti kolme RoPSin juniorikoulun kasvattia (Ilkka Posio, Marko Yliniemelä ja Oskari Yliruokanen), jotka varmasti palavat halusta näyttää osaamistaan kasvattajaseuralleen.

Tarmon riveissä on aiemminkin palloillut RoPSissa kannuksensa hankkineita pelimiehiä, tunnetuimpana ehkä Raimo Autti, joka RoPSin sinipaidassa pelatun pääsarjauran jälkeen päätyi lopulta vuonna 2003 Tarmoon lopettaen aktiiviuransa oululaisjoukkueen kapteenina vuonna 2005.

© 2007 Lapin Kansa

Luettu 1044 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi