Uutiset

Miehet

perjantai, 02 marraskuu 2007 09:24

RoPS raajarikkona liigataisteluun

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPSin valmentaja Kari Virtanen asetteli kartioita tyhjälle Mäntyvaaran nurmelle ennen RoPSin tiistaisia harjoituksia. Nurmi vihersi vielä ja lämpötila keikkui +6 asteen tienoilla.

Klikkaa!

- Olosuhteet ovat loistavat, sikäli kauden pidentyminen ei ole ongelma, kun kaupunki on tällä kertaa antanut meidän jatkaa harjoittelua Mäntyvaarassa, Virtanen totesi.

Miehen ilme mutristui kuitenkin kysyttäessä, millä kokoonpanolla RoPS lähtee liigakarsinnan ensimmäiseen osaotteluun Viikinkejä vastaan.

- Meillä on ollut pahimmillaan vain 10 miestä harjoituksissa. Sikäli kokoonpanon miettiminen on helppoa. Laitetaan ne jätkät kentälle keitä on.

Topparin paikka suurin ongelma

RoPS lähtee lauantaiseen kamppailuun raajarikkona pelikieltojen vuoksi. Toppari Stephen Kunda, keskikenttäpelaaja Dejan Godar ja maalitykki Nchimunya Mweetwa ovat ensimmäisestä ottelusta ulkona. Jarno Koiviston kausi päättyi puolestaan olkapäävammaan.

Vaikeinta on löytää korvaaja toppari Kundalle. Virtanen ei suostunut spekuloimaan kuka nähdään lauantaina RoPSin topparina. Yhtenä vaihtoehtona paikkaajaksi on Lynxin riveistä keskikesällä RoPS:n edustukseen noussut Toni Vihervä. Loukkaantumisista kärsinyttä Abeiku Junior Adamsia ei kentällä tulla näkemään.

- On tainnut Adams jo lähteä kotiin. Hän sanoi, ettei loukkaantumisen vuoksi pysty pelaamaan karsinnassa, Virtanen kertoo.

- Keskikentälle ei tule suuria muutoksia, tosin yksi mies sinnekin tarvitaan lisää Godarin paikalle.

RoPS:n pelaajavaihtoehtoja verottaa myös Chileshe Chibwen loukkaantuminen.

- Chibwe ei ole harjoitellut joukkueen mukana Hämeenlinnan pelin jälkeen. Hän on kuntouttanut nivustaan fysioterapeutti Jari Alamäen ohjeiden mukaan. Toivottavasti mies saadaan pelikuntoon lauantaiksi.

Sankarin viitta tarjolla

Ykköshyökkääjä Mweetvan poissaolon myötä jää ammottava aukko myös RoPS:n hyökkäykseen. Joukkue saattaa tosin lähteä peliin ennen muuta puolustuksen kautta, sillä Viikinkien vierasmaali olisi kova takaisku joukkueelle.

- Se on hyvä kysymys, lähdemmekö peliin hyökkäämään vai puolustamaan, Virtanen toteaa.

Sankarin viitta maalintekijänä olisi nyt tarjolla uusille yllättäjille. RoPS:n pelaajista kauden peleissä maaleitta ovat vielä George Chilufya, Antti Uimaniemi ja Isa Ali. Nigerialainen Ali on nähty kentällä vasta kahdessa ottelussa, joten nyt ovat varsinaiset näytön paikat.

- Kärkipelaajaksi on tarjolla useampikin kaveri, kuten Isa Ali, Antti Peura, Juuso Majava, Zeddy Saileti tai Janne Turpeenniemi.

Kotikentästä on hyödyttävä

Lauantaiksi on Rovaniemelle sääennusteen mukaan luvassa muutama aste pakkasta. RoPS haluaa kynsin hampain pitää kiinni kotikenttäedustaan.

- Kotikentästä on saatava hyöty irti.

Pelipaikaksi on nimetty keskuskenttä. Muut vaihtoehdot ovat Saarenkylän tekonurmi tai Lapinaukean hiekka.

- Sarjajärjestelmien laatijat voisivat kuitenkin jatkossa huomioida edes sen, että liiga ja ykkönen loppuisivat samaan aikaan.

- Onhan tämä älytöntä, että toiselle joukkueelle tulee parin viikon pelitauko.

Miia Vatka
© 2007 Lapin Kansa

Luettu 943 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi