Uutiset

Miehet

lauantai, 05 tammikuu 2008 13:13

RoPS palkkasi belgialaisen Saintfietin valmentajaksi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Tom Saintfiet tulee Rovaniemelle Hollannista, I divisioonan FC Emmenin teknisen johtajan paikalta. Tom Saintfiet tulee Rovaniemelle Hollannista, I divisioonan FC Emmenin teknisen johtajan paikalta.

Rovaniemen Palloseura teki ennakkoluulottoman päätöksen valitsemalla 34-vuotiaan belgialaisen Tom Saintfietin Veikkausliigaan nousseen edustusjoukkueensa päävalmentajaksi. Sopimus on mallia 1+1 ja Saintfiet ottaa tehtävän vastaan reilun viikon kuluttua 13. tammikuuta.

Saintfiet tulee Rovaniemelle Hollannin I divisioonaseura FC Emmenistä, missä hän on ollut kaksi viime vuotta seuran teknisenä johtajana. Käytännössä mies hoitanut managerin tehtäviä sekä valmentanut seuran 23- ja 19-vuotiaiden edustusjoukkueita.

Varsinaisia miesten edustusjoukkueita Sainfiet on luotsannut vähemmän, mutta kokemusta löytyy niistäkin Belgian ohella Norsunluurannikolta, Färsaarilta ja Saksasta. Juniorivalmentajana hän on kunnostautunut mm. Qatarissa, missä hän luotsasi maan 17-vuotiaiden maajoukkueen MM-kisoihin asti 2004.

Nuoreksi mieheksi Saintfiet on jo yllättävänkin kokenut valmentaja, sillä niihin tehtäviin mies siirtyi jo 10 vuotta sitten. Pelaajaura päättyi 1997 lähinnä polvivaivojen takia.

Rovaniemellä jo 2005

RoPSin haaviin Saintfiet tarttui ensi kerran jo kesällä 2005, jolloin hän oli Oulussa vetämässä junioreiden valmennusklinikkaa. Belgialainen kävi tuolloin Rovaniemellä, näki yhden RoPSin ottelun ja oli esillä kesken kauden potkut saaneen Mika Lumijärven paikalle. Kari Virtasen hylättyä RoPSin kuukausi sitten, Saintfiet nousi uudelleen esiin.

- Päävalmentajaksi oli esillä kaikkiaan kymmenkunta nimeä, joista kaksi loppusuoralle asti. Heistä päädyimme Saintfietiin. Katsoimme, että belgialainen pelityyli (lyhytsyöttöpeli) sopii hyvin tämän hetken joukkueellemme. Saintfiet on nuori kaveri, jolla on kuitenkin jo pitkä pesti valmentajana ja erilaisissa johtotehtävissä. Lisäksi hänellä on hyvä tuntuma afrikkalaisiin pelaajiin, perusteli RoPSin toimitusjohtaja Jouko Kiistala valintaa.

Saintfietin valmentajapariksi tulee myös pelaamista tarpeen tullen jatkava 38-vuotias sambialainen Zeddy Saileti.

- Saileti, Chanda Mwaba, Chileshe Chibwe sekä kaksi uutta sambialaista testipelaajaa tulevat Rovaniemelle helmikuun alussa. Perheelliset pelimiehet (Stephen Gunda, George Chilufya ja Nchimunya Mweetwa) palaavat tänne helmikuun puoliväliin mennessä, Kiistala kertoi.

Rönkölle jatkopesti

Kiistala on käynyt tiiviisti neuvotteluja myös muutaman potentiaalisen kotimaisen vahvistuksen kanssa, mutta valmista ei toistaiseksi ole. Ensi tiistaina ratkeava liigalisenssi näyttelee osaa näissä neuvotteluissa.

- Asioita on työn alla niin täällä kuin myös Saintfietillä. Hänellä on myös tieto, minkälaisia pelaajia joukkueeseen vielä tarvitaan, Kiistala kertoi.

Maalivahtitilannetta on paikattu tekemällä vuoden jatkosopimus viime kauden ykkösmaalivahdin Kalle Rönkön kanssa. Toinen maalivahti on yhä haussa ja maalivahtivalmentajakin on hankelistalla.

RoPSilla on tällä erää 16 sopimuspelaajaa. - Pelaajaringin lopullinen koko tulee olemaan 21-22, Kiistala kertoi.

RoPSin seuraava merkkipaalu on ensi tiistaina, jolloin liigalisensseistä päättävä komitea tekee lopulliset ratkaisut tämän vuoden osalta. Kiistala luottaa, että valo on RoPSin kohdalla vihreä kun vaadittuihin konkreettisiin toimiin on ryhdytty.

- Näen, että Rovaniemen kaupungin tekemä päätös keskuskentän valoista jo ensi kaudelle on oleellisesti ratkaiseva lisenssipäätöksiä tehtäessä.

Kari Pyykkö
© 2008 Lapin Kansa 

 

Tom Saintfiet

Syntynyt 29.3.1973

Belgian Molissa

Aviosääty: Poikamies

Pelaajana 1983-1997 pääasiassa Belgian sarjoissa (mm. K. Lommel S.K., V.C. Westerlo), mutta pelasi kauden 1996 Färsaarilla Klaksvikin ja TB Tvoroyrin -joukkueissa.

Valmentajana vuodesta 1997 alkaen mm. Belgiassa, Norsunluurannikolla, Färsaarilla, Qatarissa, Saksassa ja Hollannissa. Valmensi 2004 Qatarin 17-vuotiaiden maajoukkueen ikäluokan MM-kisoihin, 2005-06 Saksan Oberliigan B.V. Cloppenburgin joukkuetta ja toiminut 2006-2007 Hollannin I divisioonan FC Emmenin urheilutoimenjohtajana sekä seuran 23-vuotiaiden ja 19-vuotiaiden edustusjoukkueiden päävalmentajana.

Valmentajaopinnot: Uefa:n B-diplomi 1996-98, Uefa:n A-diplomi 1998-2000, Lisence of physical football coach 1-3 2000-2002, Hollannin jalkapalloliiton valmentajakoulutusta 2007

Puhuu mm. hollantia, englantia, ranskaa ja saksaa.

Muuta: Toiminut 2005 belgialaisen RTV-kanavan jalkapalloanalyytikkona ja kommentaattorina

 

Luettu 1217 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi