Uutiset

Miehet

keskiviikko, 28 touko 2008 11:12

Jalkapalloliigan kapteenit kritisoivat pitkää pelitaukoa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Suuri enemmistö jalkapalloliigan joukkueiden kapteeneista ei pidä maanantaina alkanutta pitkää kesätaukoa hyvänä asiana. Kymmenen kapteenia 14:stä antoi tauon tarpeellisuudelle tylyn tuomion.

Jalkapalloliigan kuukauden mittainen tauko päättyy 26.6. Kesäkuun aikana pelataan vain kaksi yksittäistä ottelua, joissa TPS ottaa mittaa Lahdesta ja Hakasta.

- Täysin typerää. Ensin odotetaan koko talvi, että päästään pelaamaan ja sitten pidetään pitkä tauko. Tauko on aika outo, TPS:n Jarno Heinikangas toteaa.

Futisfanit katsovat tiivisti kesäkuussa jalkapallon EM-kisoja. Yksi syy tauon pitämiseen on pelko siitä, että EM-kisat syövät katsojamääriä.

- Ne jotka haluavat tulla katsomaan liigapelejä, tulevat sinne EM-kisoista huolimatta, Heinikangas uskoo.

Myös Tampere Unitedin maalivahti Mikko Kaven ei lämpene liigatauolle.

- Vieroksun tauon pitämistä. Pelin laatu kärsii, kun ei pelata parhailla nurmilla. Toivottavasti Suomi pääsee joskus kisoihin. Silloin olisi kunnon syy istua kotisohvalla. Positiivista tauossa on se, että loukkaantuneet pelaajat saavat toipumisaikaa.

Otteluruuhka on riski

Hongan kippari Rami Hakanpään mielestä liigan alkukauden otteluruuhka oli terveysriski pelaajille.

 - Kun näin kovassa tahdissa pelataan kahdeksan ottelua, niin loukkaantumisriski kasvaa ja pelin taso laskee. Nyt voimme levätä, mutta hurjan pitkä tauko on, Hakanpää toteaa.

Myös HJK:n Tuomas Aholle olisi kelvannut lyhyempi tauko.

- Hyvä, että on pikkaisen lomaa, mutta tauko on huono asia. Se on liian pitkä. Kaksi viikkoa olisi riittänyt, Aho sanoo.

Yksi perustelu pitkälle kesätauolle on maajoukkuepelit.

- Eihän liigasta ole yleensä kuin pari pelaajaa maajoukkueen mukana. Aivan järjetöntä tämä on. Pelin tasokin oli otteluruuhkan takia alkukaudesta normaalia heikompi.

Juhannuksen aikaan on kuitenkin hyvä, että liiga on tauolla, Hakan Juuso Kangaskorpi sanoo.

Nurmelalle sopii

RoPS:n kokenut kapteeni Mika Nurmela ei koe liigataukoa ollenkaan huonona asiana.

- Pelataan pelit silloin kun ne ovat. Isompiakin ongelmia monella joukkueella on, kuin otteluohjelman ja taukojen miettiminen.

- Tauko on parempi pitää kesäkuussa kuin heinäkuussa, koska kentät eivät ole vielä kesäkuussa parhaimmillaan. Sillä saadaan pelin tasoa paremmaksi.

Myös MyPan Janne Korhonen näkee kesätauossa hyvää.

- Saamme silloin ryhmän kasaan. Alkukauden rypistys on aiheuttanut paljon loukkaantumisia. Meille tauko sopii hyvin.

"Mielipiteitä saa olla"

Jalkapalloliigan nokkamies Jan Walden painottaa, että päätös liigatauon pitämisestä tehtiin huolellisen harkinnan jälkeen.

- Tauon alkupäätä venyttävät maajoukkuepelit. Sitten alkaa EM-kisat, joiden kanssa emme koe järkevänä kilpailla katsojista. Sitten tuleekin jo juhannus, jolloin kapteenit eivät missään nimessä edes haluaisi pelata liigapelejä. Kapteenien mielipiteet pitää hyväksyä. Mielipiteitä saa olla.

- Tauko ei ole pelaajille pelkkää lomaa, koska silloin harjoitellaan ja pelataan Suomen Cupin otteluita. Niiden pelaaminen EM-kisojen aikana on järkevämpää kuin liigapelien, koska cup-otteluiden alkamisaikoja voidaan joustavasti siirtää pois EM-kisaotteluiden tieltä.

Urheilutieto
© Lapin Kansa 

Luettu 491 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi