Uutiset

Miehet

maanantai, 08 syyskuu 2008 17:01

Adrian Pelka hankki itse paluulippunsa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran pelaajahankinnoista vastaava toimitusjohtaja Jouko Kiistala näki Myllykosken ottelun tapahtumat paikan päällä runsaat kolme vuotta sitten. Silloin ei sopupeliepäilyjä syntynyt, mutta jotakin jäi mieleen Adrian Pelkan edesottamuksista.

- Olimme pelissä kovasti siipirikkona ja puhtaasti altavastaaja. Ensimmäinen maali meni kuitenkin täysin Pelkan pallonmenetyksen piikkiin. Tuo raivostutti pelin jälkeenkin ja asiasta puhuttiin valmennusjohdon kanssa.

- Viimeistään MyPa-pelissä huomattiin ettei Pelkasta ole apua joukkueelle. Taso vaihteli rankasti. Purimme sopimuksen ja se tapahtui varsin kivuttomasti, muisteli Kiistala saksalaisen kuukauden mittaista Rovaniemen visiittiä.

Ainoa poikkeava asia koski Pelkan kotiinpaluuta. Yleensä lopputilin saaneet pelaajat ovat halunneet paluulipun, mutta Pelka ilmoitti Kiistalalle jo järjestäneensä itselleen lentolipun.

Dejan Godar järjesteli

Der Spiegelin -jutussa pelaajan nimi on lyhennetty muotoon "Adrian P", mutta muita vastaavan nimisiä pelimiehiä ei RoPSissa tuona vuonna esiintynyt. Kiistalan mukaan saksalaistoimittaja kyseli nimenomaan Adrian Pelkasta, joten epäselvyyttä ei jäänyt.

- Meillä oli tuolloin todella tiukka pelaajatilanne loukkaantumisten ja pelikieltojen takia, joten uusia voimia piti saada nopeasti. Tässä vaiheessa meillä pitkään pelannut kroaatti Dejan Godar oli aktiivinen ja järjesti Pelkan Rovaniemelle tutun agenttinsa kautta. Itse en ollut koskaan yhteydessä Dragan Antifiin, mutta nimen olen kuullut Godarilta.

- Jälkeenpäin tuli tunne, että tuon suunnan pelaajahankinnat on RoPSin osalta loppuun käsitelty. Siinä vaiheessa meille jäi enää Godar vahvuuteen sopimusteknisistä syistä.

- Vielä viime syksynä minua painostettiin monelta taholta tekemään jatkosopimus Godarin kanssa. Mies tyrkytti itseään moneen otteeseen, mutta pitäydyin tekemässäni päätöksessä, Kiistala kertoo.

Pelaajat valitsivat Godarin viime kaudella Suomen Ykkösen parhaaksi pelaajaksi, joten paineet olivat odotettuja. Tämän kauden Godar on pelannut Ruotsin superettania Degerforsin joukkueessa.

RoPSin kokoonpano Myllykoskella 1.9. 2005: Jani Viander; Dejan Godar; Panu Kuusela, George Chilufya, Markus Paija, Vesa Inkeröinen; Cesar Pellegrin Garcia, Adrian Pelka, Zeddy Saileti; Lulezim Avdija (82. Juha Majava), Zoran Bogesic (68. Spas Gigov).

Kari Pyykkö
© 2008 Lapin Kansa

Luettu 1472 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi