Uutiset

Miehet

perjantai, 13 maaliskuu 2009 09:17

RoPS hakee avausvoittoaan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS kohtaa liigacupin viimeisessä ottelussa jatkopaikkansa lohkostaan jo varmistaneen Turun Palloseuran. Ottelu alkaa perjantaina Turun Kupittaalla klo 17.

RoPS hakee ottelusta kauden avausvoittoa ja hyvää päätöstä raskaalle Etelä-Suomen kiertueelle. RoPS on harjoitellut viikon aikana tiiviisti kahta kertaa päivässä ja pelannut siinä sivussa kaksi liigacupin ottelua. Saldona viidestä liigacupin ottelusta on ainoastaan yksi piste, minkä se nipisti sarjanousija JJK:lta.

- Avausvoitto olisi mukava päätös viikolle, vaikka rasitus painaa varmasti pelaajia. Mieliala on silti korkealla ja onneksi Turussa on ollut vuodenaikaan nähden todella hyvät olot harjoitella ulkona, kertoo joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi.

RoPS saa Turun otteluun lisävoimia alakertaaan, kun flunssasta toipunut luottotoppari Stephen Kunda liittyy rovaniemeläisten vahvuuteen.

- Hänen mukanaan Rovaniemeltä tulee kaksi junioria, Jerry Björkberg ja Marko Kiistala. He ovat lähinnä varalta, jos pelaajistoon tulee viime hetken muutoksia, Turpeenniemi jatkaa.

Turpeenniemen mukaan RoPSilla on vielä paljon töitä tehtävänä, mutta selvää edistystä etelän leiri on tuonut jo otteisiin. Maalinteko on kuitenkin edelleen suurin ongelma, sillä viidessä liigacupin ottelussa RoPS on tehnyt vain kaksi osumaa.  

TPS on aloittanut talvikauden kovalla ryminällä ja se on varmistanut jo jatkopaikkansa liigacupissa ennen viimeistä ottelua. Tepsillä on taustalla kova päänahka naapuri-Interistä, mikä varmasti nostattaa itseluottamusta.  

Yhteensä TPS:lla on pisteitä viidestä pelaamastaan ottelusta seitsemän, kun se Interin lisäksi on kaatanut sarjanousija JJK:n ja pelannut Lahden ja TamU:n kanssa tasan. Ainoa tappio tuli cupin avausottelussa IFK Mariehamnia vastaan.  

TPS vieraili viime viikolla Ruotsissa pelaamassa maalittoman tasapelin Allsvenskanin AIK:ta vastaan. 

© 2009 RoPS 

Luettu 591 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi