Uutiset

Miehet

torstai, 18 kesäkuu 2009 01:03

RoPSin surkea vierassaldo sai jatkoa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS ei onnistunut vieläkään avaamaan vierasvoittotiliään, vaan joukkue jäi heikon esityksen jälkeen Tampere Unitedin jalkoihin. TamU vei ottelun lukemin 3 – 1. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Mathias Lindström, Antti Ojanperä ja Rafinha. RoPSin maalin viimeisteli Echiabhi Okodugha.

Ilahduttavaa oli nuoren Mika-Matti Maisonvaaran paikka avauksessa. Hän pelasi vasempana laitalinkkinä. Janne Turpeenniemen ollessa loukkaantuneena sivussa, pelasi Okodugha puolustajana oikealla ja Ville Syväjärvi vasemmalla.

RoPS ei ensimmäisellä puoliajalla päässyt kunnolla peliin mukaan. TamU hallitsi palloa, ja RoPS joutui juoksemaan perässä. Kotijoukkue avasi maalitilinsä vapaapotkun jälkitilanteesta, kun maalivahti Kwon torjui vaparin, mutta puolustus ei saanut irtopalloa siivottua, ja Lindström pääsi iskemään pallon verkkoon. TamU:n toinen maali tuli rangaistuspotkun jälkitilanteesta. Pallo vietiin pilkulle Ville Syväjärven käsivirheen jälkeen. Kwon torjui loistavasti Jonne Hjelmin pilkun, mutta ensimmäisenä irtopallossa oli Ojanperä. RoPSin pelaajista vain Joonas Ikäläinen oli hereillä ja tavoitteli irtopalloa, mutta liian myöhään.

Toisen puoliajan alku sujui edelleen Tampereen hallinnassa. Jonne Hjelm pelasi oikeana laitalinkkinä häärineen Rafinhan vapaaksi, joka ampui pallon varmasti alanurkkaan. Numerot olivat jo 3 – 0 ja peli näytti ratkenneelta.

RoPS pääsi kuitenkin vielä kaunistelemaan numeroita. Ville Syväjärven keskityksestä ylösnoussut Okodugha tälläsi pallon ohi maalivahti Soukialan.

RoPSin takaa-ajo jäi köykäiseksi, ja United oli lähempänä lisäosumia. Pahimmillaan RoPSin puolustus joutui siivoamaan pallon aivan maaliviivalta. RoPS suoritti vaihtoja, ja hyvää vauhtia kuntoutuva Nchimunya Mweetwa tuli sisään, samoin Godfrey Chibanga ja Marko Koivuranta. Heistä ei ollut kuitenkaan suuntaa muuttamaan, vaan pisteet jäivät ansaitusti Tampereelle.

Luokaton esitys RoPSin joukkueesta ei löytynyt tyytyväistä miestä ottelun jälkeen.
- Todella huono esitys meiltä. Olimme jatkuvasti askeleen jäljessä. Emme hävinneet edes kakkospalloja vaan kolmospallot. Kakkosiinkaan meillä ei ollut menijöitä, ottelua kommentoinut joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi latasi.
- Luulin, että VPS-ottelu oli pohjanoteeraus, mutta tämä oli vielä kymmenen kertaa huonompi, Turpeenniemi jatkoi.

RoPSilla on koossa edelleen vain viisi pistettä. Tilanne on sikälikin tukala, että seuraavasta vaikeasta vieraspelistä TPS:aa vastaan puuttuvat varoitustilin täyttymisen takia White Simwanza ja Ville Syväjärvi. Toiveissa on, että reittään potenut Janne Turpeenniemi pääsisi mukaan.  

Luettu 619 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi